yhden kadun väkeä

filosofiaa näin on se vaan ja vähän satuja

2012-02-22T21:51:00.002+02:00

Ärsyttävää, vaikka tiedän paljon enemmän, löydän itseni silti miettimästä, mihin maailmani on menossa. Joo minä olen niitä itsekkäitä paskiaisia, jotka luulevat omistavansa oman maailmansa (niin itsekäs en sentään, että luulisin omistavani koko maailman). En kyllä ole varma onko luuleminen itsekästä. Itsekkäät enemmänkin tietävät, vaikka tietävätkin väärin. Kuten Rousseaukin sanoi: yleistahto on jotain sellaista, mitä kaikki oikeasti tahtovat. Ne jotka eivät tahdo, tahtovat väärin. Rousseau oli ihan fiksu mies, vaikka antoikin lapsensa lastenkotiin ja kirjoitti sitten eepoksen lastenhoidosta. Sitä ne pänttäilee nyt opiskellessaan kasvatustieteitä. Ei voi kuin ihailla. Taisin hukata punaisen langan asioita sitten.

On myös vähän ärsyttävää, ettei Blogger vieläkään ymmärrä mun haluavan lukea niitä blogeja, joiden lukijaksi olen ilmoittautunut. Saan päivitteet kerran kuussa. Harkitsen stoalaista elämänasennetta.

Olen onnistunut huomaamattani latomaan läjän filosofian ajatuksia kahteen säkeistöön, voin leikkiä lukeneeni kirjoituksiin.

pS. Tämä on blogi ja blogeissa kuuluisi kertoa elämän tapahtumista, kivoista tai tyhmistä asioista, jakaa kivoja kuvia itseltä ja muilta, jutella tekotaiteellista hömppää, kirjotella runoja, linkitellä joutubevidiksii, näyttää päivän vaatteet tai ottaa kantaa päivää poltteleviin aiheisiin. Musta ei tunnu miltään noista, vaikka hirveä halu olisikin päivitellä maastoa muokkailevia postauksia, jotka jäävät elämään ihmiskunnan ja teknologian täystuhon jälkeenkin. Mulla ei ole edes mitää melkein hauskaa lemmikkikuvaa mustasta kissasta, jolla voisin jäädä elämään. Kissa on kyllä muuten söpö.

Huijasin, en oikeasti haluaisi jäädä elämään aina. Eikä edellinen ollut oikea pS. Ei kannata huijata muita ihmisiä tai itseään, jos muut ihmiset eivät kirjoituksia jaksa lukea loppuun saakka (vitsi, kun tykkään salaa hullusti dialogeista, meen torstaina kattoo sellasia teatteriin). Filosofeista satuolentoihin (what's the difference..) jouhevasti siirtyäkseni (vaikka jouhevuuskin on monen sanan takana ja melkein yhtä useiden sulkeiden, tosi jouhevaa), käy muuten kuin Pekalle Sudessa. Pekassa ja Sudessa. Sutta tuskin kirjoitetaan isolla, mikä on epäreilua. Susia vaan sorsitaan aina! Kolmessa pienessä porsaassa, Punahilkassa ja Pekassa ja sudessa esim. Aina susi on pahis, vaikka se haluis vaan ruokaa. Ei se ole sen syy, ettei sillä ole kasvissyöntiin sopivia hannpaita. Ei sillä, en minäkään haluisi suden syömäksi, mutta porsaat ja Punahilkka nyt on vähän hölmöjä ja maailmalle naiiveja.

Jos lopettaisin nyt, en vielä järkyttäisi ketään... Ei, pakko vielä sanoa, että MUSTA MORSO EI OLE YHTÄÄN PELOTTAVA. Noin. Olen syönyt erittäin paljon extreme hyvä elämään kuulumattomia suklaakeksejä maidolla ja kivojen ruokalatätien tarjoamia laskiaispullia. Huomasin kai toissapäivänä saaneeni kotisivutilan, jota anelin pari kuukautta sitten. Niin ja niska ja mieli ovat kipeänä koeviikosta ja kahdeksansadan .zip-tiedoston läpikäynnistä ja purkamisesta.

Taisin nurista turhaan vale-pS:sän kanssa. Voisin hiihtoloman kunniaksi ottaa käyttöön KIVAT TEEMAPÄIVÄT, joiden aikana käyn läpi kaikki bloginpitomuodot, joita keksin ja joita on maksimissaan seitsemän. Jos en päivitä kertaakaan lomalla, se tarkoittaa tietenkin sitä, ettei bloginpitomuotoja ole olemassa. Har har har ♥

Tässä teille hieman Hegeliä, lapset!

pyykkipäivä ja muut

2012-02-19T22:29:00.000+02:00

Miten sitä muotoilisi elämäänsä, jos se on hirveän (hirrrrvveen) muodotonta. Muodottomaksi kutsutaan asioita, jonka muotoa on vaikea tai mahdoton osata selittää. Kaikki asiat nimittäin ovat väkisin jonkin muotoisia. Silti muotonsa ovat menettäneet sohvan tyynyt, Vilin kalapillit, elämän rutiinit ja pankkitilini. Eli siis muuttaneet muotoaan toiseen, vaikeammin selitettävään muotoon. On paljon vaikeampi selittää, minkä muotoinen sohvan tyyny on kun ei voi sanoa "sohvatyynyn muotoinen".

Jos ryhdistäytyisin, etsisin selkärangan ja ottaisin silmän käteen. Vastoin kaikkia odotuksiani ja epäilyjäni, mä todellakin tanssin vanhaksi. Mekko tuli sittenkin valmiiksi, jaksoin sittenkin herätä aikaisin aamulla ja valvoa iltamyöhään. Valitettavasti mulla ei ole minkäänlaista kuvamateriaalia itselläni sieltä, eikä Keskisuomalainenkaan tipahtele luukustani sisään. Ikinä. Ehkä joskus esittelen oranssin rakkausmekkoni tsiljardien rakkausadjektiivien kanssa. Tällä hetkellä kamera on matkalla Etelä-Afrikkaan (huijaan, vasta muutaman päivän päästä -hetkellä), enkä ole kykeneväinen vaatimaan sitä itselleni. Tanssiminen oli oikeasti ihan kivaa mekko päällä (ja kaikki ne kantajilleen täydelliset mekot ympärillä, vähemmästäkin häikäistyy!) ja ymmärrettyään, ettei mun tarvitse välittää niistä, jotka ottavat tanssit vakavasti.

Jatkokarkelo oli loistava. Huomasin jälleen kerran olevani oikeassa opinahjossa oikeanlaisten ihmisten keskellää. Hyvin kirjaimellisesti. Kello löi aamua mennessäni nukkumaan ja sitä samaa aamua se näytti, kun pakkasin itseni (myöskin oranssissa) jatkomekossa ja eilisissä takuissa, sekä toveri-ihmisen isin (myöskin oranssin) kurpitsavaunun kyytiin.

Ajoimme kohti Ikean ihmemaata ja nukuin koko matkan. Poistuin sieltä pankkitili muotoaan muuttaneena, mutta onnellisena uuden verhokankaan, maton, keittiöveitsen yms. omistajana. Ehkä mä joskus saan sittenkin tän lukaalin näyttämään mun kodilta. En saa laittaa verhoja ennen kuin ikkunamiehet on käynyt vaihtamassa mulle uudet ikkunat. Toivottavasti ikkunamiehet eivät ole allergisia kissoille, tai muuten joudun ohjaamaan ne kaapille, josta löytyy allergialääkettä. En ole täällä työaikaan ohjaamaan sellaisia miehiä. Yhdellä sellaisella oli termospullo eteisessä. Ja myöskin ikkunamiesten postilaatikkoon ilmestynyt rappukäytävään. Kai ne meinasivat muuttaa tänne myös.

Olen käsittämättömän paljon velkaa kirjastolle. Pesin jo hampaat, mutta se ei haittaa. Aina on vähän aikaa kissajuomalle pinkistä lasista. Aina silloin kun katselee bimbulanssien kiirehtivän ikkunan alla. Elämä on mukavaa, vaikka kissan perhe puolittuikin tänään. Omassa kotona asuminen on vain asumista omassa huoneessa. Pitäisi varata pesukone.

kissat

2012-01-31T22:22:00.000+02:00

Maailmassa on taas monta tahtomaani asiaa. Lähtien ihan pienistä asioista, kuten pumpulipuikot, päättyen vähän isompiin asioihin, kuten asunto pariisista, vauvakissa ja kaksi kameraa. Ajatus valmiista filosifian tietoteorioihin tai metaetiikkaan liittyvästä esseestä ei ole houkuttanut ollenkaan tänään. Huomiseksi sen olisi pitänyt houkuttaa, mutta ei aina voi haluta kaikkea!

Mun hyvä elämä pysyisi paljon paremmin kasassa, ellei mummuihminen raahaisi kaappiin ruokaa joka kerta käydessään täällä. Tänään se toi pullan. En mä voi kieltäytyä sellasesta.

Maailma hurahtelee ympärillä. Olen hurahtanut tällä hetkellä niin laajamittaisesti moneen asiaan, että on vaikea ajatella. Pienenä hurahdin täysin yhteen asiaan kerrallaan, hurahdukset kiersivät noin puolen vuoden mittaista sykliä. Nyt kaipaan niitä aikoja paljon, koska yleishurahtelu voi käydä päälle. Pään päälle siis. Pään kunnon päälle. Kunnon pään päälle. Tekee mieleni lukea ja kirjoittaa ja piirtää ja

Kummallisesti toiset asiat kirivät toisten edelle tärkeysjärjestyksessä järjestystä tekemättä. Itse ainakin inhoan asioiden tärkeysjärjestyksiin laittamista. No en inhoa, se on liian vahvaa, kenties hieman vieroksun. Vessastani löytyy kirja, mutten ole pyyhkinyt sieltä pölyjä vielä. Keittiö on tarkkaan puunattu, olohuonetta ei. Mukeja on, lautasia ei (toim. huom. syödä voi roikkien jääkaapista, mutta teetä on kivampi juoda mukista ku suoraa kannusta).

Kun olin lopultakin hyvä jaksaessani ladata spämmit koneelle, niin tässä olisi yhden kissan muuttotarina.

Tässä kisi nukkuu tyytyväisenä ja autuaan tietämättömänä häntä pian kohtaavista seikkailuista vanhassa kotona.

Aino ja Vili-Sauron, Vili-Sauron ja Aino. Tässä vaiheessa mirri käy aavistelemaan jotain vilunkipeliä.

Kyllä, muuttolaatikot ovat selvä motiivi pistää pahvi_laatikko_demoni10 -mode käyntiin.

Ja siinä se sitte on kohtaloonsa alistuvana tai parasta pakoreittiä suunnitellen makkarin ikkunassa nenä kiinni. Tehtävä: etsi kuvasta kissa.

BONUS!!1 Tein mikromunakasta just pestyssä mikrossa. Tänään sain mummuihmiseltä sellaiset kupit, joissa on kannet...

BONUS2!!!!12 Käytiin kattoo Saapasjalkakissa. Hehe. En puhu siitä enempää, ettei katu-uskottavuuteni menisi (ahah lul, itselle on niin hauska nauraa).

Luotan siihen, että ulkona on kylmä, vaikken mainitsekaan sitä. Ihailtavaa objektiivisuutta.

extreme hyvä elämä osa X

2012-01-29T22:10:00.004+02:00

Yleensä olen sitä mieltä, että jos karkottaa yhdet lukijat, saa tilalle toiset. Oikeasti asia saattaa mennä niin, että saadessaan uudet lukijat, karkottaa vanhat. Tiedän, että alettaessa puhua elämäntavoista ja siitä miten liikunta on kivaa ja muuta sellaista, niin osa ihmisistä yrjöää syliinsä ja hakeutuu pois seurasta. Sillai itsekin saattaisin oivaltaa.

Mutta oikeastaan tämä on mun blogi ja ilmeisesti saankin toistaiseksi julkaista täällä mitä huvittaa. Liian mustaan huumoriin törmää helpottavan harvoin blogeissa. Olisi ihan järkyttävän helppoa kirjoittaa provokatiivinen teksti toisensa perään. Itse tekisin sen pilke poskella ja kieli silmäkulmassa, koska taidan maailmalle naiivina kuvitella kaikkien provokatiivisten ja ahdasmielisten tekstien olevan hassutteluja ja provokatiivisten ja ahdasmielisten ihmisten olevan väärinymmärrettyjä vitsiniekkoja. Valitettavasti maailma ei mene niin. Tämäkin oli provokatiivista, huokaus, mikä maailmassa on oikein enää tai vielä.

Mutta palatakseni jälleen itseeni, mun extreme hyvä elämä on jäänyt tossa vuoden lopulla ja tän toisen alussa vähän hataralle pohjalle. Nyt on hälyyttävä tilanne, kun tissit ei enää mahdu kivaan lilaseen mekkoon ja maha on ruvennu väkivaltaiseksi anarkistiksi, mun on pakko ottaa itteeni niskasta otteeseen ja sylkeä kivojen lukijoiden päälle ällöä terveyshihkuttelua ainakin vähän. Hyi.

Sain turhaan anteeksipyyntöön uhrattua hyvin paljon palstatilaa. Palstatilasta puheenollen. Olen kokenut suuria fanityttöhetkiä, kun Marko Ahonen oli puolitoista tuntia puhumassa meidän estetiikan kurssilla (järkevät lauseet, hoi). Joskus se on niin pientä.

Koska just vielä en ole ladannut hölmöjä kissavideoita puhelimelta koneelle, ni tässä olis vähän we♥it:iä.

jotain haihtuu

2012-01-25T22:30:00.002+02:00

Mun elämässä on hullusti etappeja! Ja olen iloinen niiden olemassaolosta, sillä. Jokainen perjantai klo 15.00 on etappi. Viimeisin suuri etappi oli 21.1., seuraava yhtä iso on 25.3. Välissä on keskisuuria etappeja, kuten 17.2.

Olen palannut vaihteeksi siihen, etten tiedä olenko mitä. Huono, huono itsensä tutkiskelija (kuulostaa väärältä, tiedän, en edes jaksaisi vaivautua kommentoimaan tätä, mutta tapahtui jo silti... ah, milloin sitä pitäisi vain suunsa kiinni) kiinnittää vääriin asioihin huomiota. Tiedän tarkasti, mitä ajattelen, miksi. Tiedän, mitä toivon suunnattomasti ja tunnistan kaikki arkielämän asiat, jotka saa mut hetkessä onnelliseksi ainakin hetkeksi. Silti en tiedä miltä musta tuntuu.

Koen syvää epäonnistumista monessa asiassa juuri nyt sen kummemmin erittelemättä. Paitsi kirjoitteluun (siihen tärkeään), hyvään elämään ja sosiaalielämään esimerkiksi. Mulle on varmaan käynyt jotain järkyttävää, kun tunnen taantuneeni jonnekin ala-asteen tietämille. Sen suhteen, millainen yhteisön jäsen olen. Okei en aivan ala-asteelle, mutta monelta osaa.

Eniten epäonnistuu omat mielipiteeni.

Enkä mä tiiä mikä tuntuu oikeesti ja mikä vaan siksi, kun en tykkää siitä.

Silti mulla on aurinkoinen (joskin aurinko on tosi väsynyt..) olo. Voisin vaan poltella kynttilöitä ja juoda teetä ja tsillailla uudessa impreriumissani. Etenkin kun sain tulitikkujakin nyt. Kynttilöiden sytyttäminen muuttuu paljon helpommaksi, minä kun en ole partiolainen ja kanna tuluksia mukanani kaikkialle.

ensimmäistä elämää yhdestä kadusta seuraavalla

2012-01-24T22:26:00.003+02:00

Haha, joo, eilen illalla en olisi millään malttanut mennä nukkumaan, kun halusin vain katsella katuvalossa näkyvää lunta keittiön ikkunasta. Tänäänkään en malta mennä nukkumaan. Yritän sisäistää uutta tosiseikkaa elämässäni. Ikkunasta näkyy erilainen maisema kuin ennen (pitää varoa nakuna tsillailua liikkumista enemmän kuin ennen. mitä.) ja jääkaapissa on ruokaa joskus.

Kissa alkaa kotiutua, koska se rallaa ympäriinsä ja kurttaa mun ainoat kaksi mattoa. Keskityn syömään muroja ja selaamaan Iltalehden sivuja. Mitä taas. Enkä.

Sanattomuudelleni on kaksi harkittua selitystä. Joko liiassa kiireessä ja ajattelemisen lokeroimattomuudessa on vaikea pukea säädylliseksi kertomukseksi koko elämän klönttiä, tai sitten meikä vaan on laiska. Tai sitten tykkään ensimmäisen vaihtoehdon olotilasta enkä haluakaan vaihtaa, mutta se ei ole tasa-arvoinen vaihtoehto muiden rinnalla. Mulla on maailman kivoin jakso lukiota. Mulle, kaikki ei tykkää tuplahissasta ja -filosofiasta höystettynä taloustiedolla, mutta meikä on vedossa.

Äiti osti mulle oranssin tiskiharjan. Voi pojat kun äiti tietää.

minä kerron

2012-01-04T23:21:00.001+02:00

En uskalla yhtään millään! Tai uskallan mä. Olla paikallani ja varoa koskemasta mihinkään. En uskalla julkaista mitään tekemääni, en uskalla tehdä mitään julkaistavaksi. En uskalla mennä nukkumaan tai pyyhkiä muruja pöydältä, ettei ne tippuisi maahan. Juuri imuroin.

"Kipu on illuusio."
Jos mies väittää, haluaisin potkasta. Jos nainen väittää, vetoan yksilöiden mahdollisiin eroihin tai vaihdevuosiin. Huijasin, en oikeasti uskalla. Uskalsin kuitenkin herätä viideltä aamuyöllä siihen kun sattuu.

Join aamukahvini Palokassa mäen päällä. Koko ajan satoi lunta ja oli satu. Satu, jossa söpöjä asioita asustaa korkealla huipulla lumisessa mökissä. Mökki ei oikeastaan ole luminen vaan sen ympärys ja. Tee oli maittavaa ja asiat tärkeitä.

Kaikille käy joskus niin, että tekisi todella paljon mieli kirjoittaa, mutta mikään ei miellytä. Tai kaikki kuvittelevat joskus niin. En tiedä kumpaa tää tällä kertaa on, mutta on. En kai uskalla.

Uskalsin seisoa märässä lumisateessa uudet pienet villahousut mekon alla pyllyä lämmittäen katselemassa autojen takana vastapäätä olevaa tulevaa uutta kotia. Joku siinä ei pelota yhtään. Joku siinä huutaa mua sinne jo nyt, vaikka on määrä odottaa. Huutaa niin kovasti että korvaan sattuu. Sydänkorvaan ainakin. Ostin viime vuonna viisi keltaista lasikahvikuppia ja niille lautaset. Ensi viikolla käydään etsimässä mulle pientä pyöreetä pöytää, jonka ritareita voidaan voidaan sitten kissan kanssa olla päivät pitkät. Köyhät ritarit katselee usein alas kadulle, olen varma siitä, sillä ritareiden aikaan korkealla sijaitsevat asunnot oli halpoja. Ehkä.

Ahaha, ei. Meillä poikkasi sähköt tänään, koska entisen naapurin pihapiirissä oleva muuntaja oli räjähtänyt ja syttynyt palamaan. Jyväskylässä on tapahtunut kaikkea hilpeää viime aikoina. Kävin kynttiläsuihkussa.

välimaasto

2012-01-03T21:34:00.004+02:00

Joskus toisinaan selaan internetin hyvän ja huonon mielentuojaa, we♥it:iä, ja kaikkien kivojen ja söpöjen ja ihanien ja nättien ja parhaiden kuvien lataamisen sijaan muutun kuva kuvalta katkerammaksi, kun itse en osaa. Tänään oli näemmä sellainen toisinaan.

Vietin aikaa ystävien kanssa ja huomasin pian eläväni vuotta 2012. Elän sitä edelleen ja vielä aika monta päivää tässä jatkossa.

Kaikki ajatukset menee ennemmin analogisen päiväkirjan puolelle, huomaan. Mun ajatukset on vähän levällään taas, niiden kerääminen ei ole vaivalloista, mutta järjestäminen on. Kieltäydyn järjestelemästä. Olen piirtänyt itseni kipeäksi. Työpisteeni ergonomia ei täyttäne valideja vaatimuksia, mutta paremman puutteessa menee. Olen vakavasti harkinnut tarpeistoni päivittämistä. Elämä on niin pahasti sijoituksia sijoituksien perään, että tekisi mieli näyttää suurille miehille pyllyä ja pieraista niiden nenään.

Tänään satoi vähän lunta, mutta sitten tuli suoja.

Toivottavasti kaikki ystäväni ympäri maailman heräsivät vuoden ensimmäisiltä unilta yhtä onnellisena kuin minä ♥

p.S. Jätin viime vuodelta taktisesti yhden postauksen tekemättä, jotta tää vuoden ensimmäinen voisi olla sadas. Säälittävää, minä, minne hävisi kaikki into ja pinkeys, jota harrastin joitain vuosia sitten bloggailun parissa. Sain kai elämän. Tai sitten en.

uusi superloni

2011-12-30T00:52:00.003+02:00

Hei elämä Jeesuksen oletetun synttäripäivän jälkeen! Kaikkien uskovaisten ja vähemmän uskovaisten tulisi olla onnellisia ja kiitollisia kristinuskon ihmeelle kaikista vapaista, joita se ihmisille suo. Toki suunnilleen kaikki tavallaan oli olemassa jo ennen sitä ihmettä, mutta kukaan ei sitä ennen keksiny laittaa niitä kalenteriin pyhäpäiviks ja antaa suurempaa palkkaa niiden aikaan työn avulla ihmiskunnan hyväksi uhrautuville. Epäolennaisuus tuntuu olevan teema. Se on hyvä teema, osaan toteuttaa sitä.

Sain pikkuälyn takaisin huollosta, mihin se tosiaan jo ehti. Ah, teknologia, miksi olet niin vaikea rakastettava? Korjausraportissa luki jotain sellaista jonkin sellaisen anturin kalibroinnista, mitä jotain PC-klinikan mieskään ei mulle osannut selvittää. Gigantti on kiva ku niitten huollon nimi on klinikka. Oon saanu tänä yönä valtavasti kaikkia kivoja toteutuslistalaisia, koska pitäisi on taas jossain kovin muualla. Huomenna. Tai siis myöhemmin tänään. Aikaisemmin eilen ajoin ensimmäistä kertaa moottoritiellä koska olen niin valtavan nopeasti edistyvä lapsi. Sain joululahjaksi kirjan, jossa on paljon toisiinsa liittymätöntä tietoa kivoilla kuvilla. Tulevassa mun kotona en lue vessassa mitää muuta ku sitä kunnes osaan sen ulkoa. Liiottelen joskus aivan liikaa.

On kiva jäädä miettimään asioita kaikkien näkökulmasta. Hyvää yötä!

raputarina

2011-12-17T12:27:00.001+02:00

Haluisin hullun kovasti matkustaa Ranskaan taas. Yleensä tykkään talvella olla Suomessa, mutta kun tänä vuonna Suomessa ei ole talvea, lähtisin mielelläni jonnekin, missä sitä ei kuulukaan olla.

maailmantuska ja suklaajäätelö

2011-12-15T22:07:00.002+02:00

Mä mietin mitä mulle kuuluu. Mulle kuuluu ihan hyvää kuten kaikille muillekin. Voin vähän pahasti. Yli kuukauden sairastelu jatkuu edelleen, enkä tiedä mikä johtuu mistäkin. Mulla on viikon sisällä toinen antibioottikuuri menossa, jota hakiessa istuin lääkärin vastaanotolla oman koulun terveydenhoitajan kanssa.

Sitä mun elämään kuuluu. Kun puhelimen (joka muuten btw on jo vanha uusi ja oikeesti iha söpö) hälytys soi ja käskee ottaa lääkkeet, pitää hetki miettiä mistä lääkkeistä on mihinkin aikaan kysymys. Joku tässä elämässä on väärin. Ostin tonkallisen ben&jerry'siä maailmantuskaani, kun ahdistavista asioista osa jää kummittelemaan joulun jälkeiseen tän sairastelun ja todellisuudesta irtoilemisen takia.

Asun keskustan asunnossa jouluun saakka, että saan olla rauhassa. Täydellisyydestä puuttu vain miuku, koska sillä on porttikielto tänne taannoisen kakkaepisodin takia. On kivaa kun kaikki ruoka on omaa. Huomenna ajattelin leipoa pipareita. Tänään leväytin itteni pöydälle saadakseni edes vähäsen kiinni niitä liian montaa poissaolotuntia ja jo alkanutta koeviikkoa. Derivoin pari tuntia ja toiset kaksi tai ehkä neljä hukutin itteäni lukion filosofian pintaraapivaan mutta upottavaan perustelujen liikamereen.

Oon puhunu tänään hassuja. Yöllä olin yksinäinen, mikä johti hassuihin. Yksinäisyys on hassua silloin kun ei ole yksinäinen. Kaikki asiat kaatuu pimeessä ja yleensä päälle. Kukaan ei ole ansainnut mun päälle kaatuneita asioita selkään, ku oon ite päättänyt olla yrittämättä työntää niitä takaisin ylös.

Kiitos ja anteeksi, en jaksa edes miettiä mikä kaikki tässä mielentilassa ahdistaa tai ärsyttää. Pidän toista iltaa the big bang theory -marathonia. Toivoo Elli ja uusi puhelin, jonka näppäimistöllä on maailman pahin lukihäiriö. Häriö.

venäläinen kissa

2011-12-04T02:19:00.002+02:00

Koska yöt eivät ole nukkumista varten, askartelin vähän vaihtoehtoisena työskentelynä. Tänä iltana mieleni teki piirtää pieniä asioita ja piirsin kissan, joka siskoni mielestä oli venäläinen, koska siinä on niin paljon asioita. Seuraavat jonkun aikaa venäläinen kissa siis partioi tuolla ylhäällä, oli se kuinka synkkä hyvänsä. Seuraavat jonkun aikaa joudun myös olemaan käyttämäti kuvia, koska ne on kaikki itsestään liian isoja tähän. He.

Koska yöt eivät ole nukkumista varten, olen väsynyt ja pää huomaa sen. Merkilliset olot pyörii, enkä osaa sanoa niille ei. On hyvä syy olla tekemättä mitään ja kohtaamatta ketään. "Saatan sanoa jotain hassua." Mulla on vähän ikävä sitä, jonka ei tarvinnut sanoa noin, vaan saattoi pitää hassut asiat sisällään ilman pelkoa hassusta tavasta poistua.

Voisin mennä nukkumaan, vaikka onkin yö. On jo neljäs päivä mutten halua avata luukkua vielä.

virittelyt

2011-12-02T13:30:00.004+02:00

Hei kaikille, jotka katsovat. Vaihdoin blogin viimein saman tunnuksen alle kuin sähköpostin ja muut toiminnot. Yritin pitää kaikki luettavani listalla ja poistaa ylimääräiset, mutta se osoittautui erittäin hankalaksi ja hitaasti päivittyväksi puuhaksi, joten en tällä hetkellä todellakaan tiedä tekojeni seurauksia.

Jos huomaan tai epäilet kokeneesi vääryyttä minkään sellaisen suhteen, niin laita vaikka viesti. Tai kirjoita kirje tai kuuntele jotain hyvää musiikkia, niin tulee parempi olo sitten.

p.S. Inhoan virallisesti sitä, joka ei anna mun poistaa turhia asioita tai lisätä tärkeitä.

maailman matematiikka (pitkä oppimäärä)

2011-12-02T10:55:00.004+02:00

Vähän meinasin puhua asioista. Eilen kävin Helsinginmaassa erittäin todella nopeasti keräämässä messuilta karkkia ja heijastimia sekä osallistumassa kivoihin arvontoihin. Kävin katsomassa Stockmannin jouluikkunaa ja harmittelin, etten ollut tullut ottaneeksi kissaa mukaan, koska Vili-Sauronilla on ihan samanlaisia leluhiiriä kuin siinä karusellissa pyöri. Helsinki on suuri maa, josta pidän yhtä paljon kuin monesta muustakin maasta. En epäröi matkustaa sinne joskus harrastamaan oppivaisuutta, koska ennen epäröintiä täytyisi saavuttaa jotain opiskelupaikallista. Epäröin joku toinen päivä. Helsingissä on kotoisa tunnelma, koska sielläkin on paljon valoja. Ainakin jouluisin, jolloin luultavasti harvemmin olisin Helsingissä.

Joulukalenteri alkoi eilen ja seeprakirja loppui tänään. Seeprakirjan loppuminen on herättävää ja Jyväskeskuksesta ilmaiseksi saatu joulukalenteri saa haluamaan isona joulukalenterin kuvittajaksi. Ei-hyvällä tavalla. Seeprakirja kuoli mutta tapahtumien keskipisteen kääntöpiste -kirja jatkaa elämistä. Jotkut kutsuvat niitä esim. päiväkirjoiksi, mutta jotkut nolot taas tahtovat olla vanmaisia ja tehdä asioista hienompia kuin ne on. Olen nolo ja saan pidettyä mielenkiintoni yllä lähinnä vanmaisten asioiden takia.

Olen edelleen tai taas kotona keskellä kaaosta, jota valaisee uudet joululamput. Tavoitteenani on selvitä tästä ranskaa, David Humea, derivointia ja muuta kivaa sisältävästä jaksosta, vaikka olenkin unohtanut lähes kaiken Humea lukunottamatta. Mun mielenkiinto keskittyy vääriin asioihin. Tieto-oppiin, ei raja-arvoihin. Jos edes ensimmäiseen, niin hyvä tosin.

Äiti käski ostamaan uuden kännykän, ja viime yönä kahden aikaan tilattiin mulle tämmöinen. Se kuka tulee mulle nyt sanomaan, että ei olisi kannattanut, parempaa saa halvemmalla, olen hölmö tai muuta sellaista, saa multa turpaan, koska toi oli söpöin, minkä äiti suostui antaa mun ostaa (joo mä teen aina niinku äiti käskee). Olen turmeluksen tiellä.

Yhy, haluan Pariisiin. Ja pariin muuhun paikkaan.

talviholla

2011-11-28T09:58:00.003+02:00

Tahtoisin tehdä jotakin luovaa. Haluaisin osata kuvailla oikein kaikkia sellaisia pieniä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Etsin edelleen kameraa, joka kuvaa hetket sellaisina kuin ne on eikä valjunna niiden sisältämää latausta olemattomiin. Vain jälkimmäisenkin ehdon täyttyminen riittäisi, ensimmäinen on pala utopiaa, jota ei kannata tavoitella. Utopialla on hyvät syynsä olla täydellinen ja siksi tavoittamattomissa. Ihmisistä valokuvaajia lukuunottamatta tulisi mielikuvituksettomia paikallaaneläjiä.

Ruotsin tunneilla alkaneen maanantain kunniaksi kehitin kaikista viime aikoina tapahtuneista ja tapahtumattomista asioista itelleni kuumenuhaflunssan. Nyt pitäisi ehdottomasti olla teemuki kädessä ja kissa kainalossa hautumassa viltin alla, mutta en malta päästää silmiä kiinni. Ulkomaailman kauneus on juuri nyt juuri niin käsinkosketeltavaa, että haluan katsella sitä nyt juuri.

Auringonnousu on keltainen valkoisen harmaiden puiden ja taivaan keskellä. Yhtäaikaa a) en ymmärrä ja b) ymmärrän ihmisiä, jotka kirjoittavat Facebookin seinälle huomioita lumen satamisesta. a) Luultavasti jokainen huomaa lumen tulemisen ihan ilman kertomistakin, kaivellessaan autoa hangesta tai tuijotellessaan kuola valuen ulos, kun se on niin kaunista. b) En minäkään malttaisi olla puhumatta siitä. Talven tulo saa olon heti erilaiseksi, ja erilaisista oloista Naamaseinälleki kirjoitellaan aika usein.

Kävin katsomassa yhden elokuvan, johon suhtautumiseni on niin ja toisin. Siinä oli paljon kaunista, mutta siitä huokuva maailma kovin erilainen kuin kolme elokuvaa sitten. En välitä. Tahdon nähdä lisää lumisadetta ja valoja, joulu- tai kaamos-. Joululahjatoivelistalla on vain tärkeitä asioita. Pudotin puhelimeni vessanpönttöön ja siinä ei toimi näppäimet. Haluan piirtää ja lukea ja olla kettu ja kuolla pipareiden aiheuttamaan mahaongelmaan, poistaa ajattelun rään ja tulehduksen peittämästä mielestä ja elää paikoissa, kirjoittaa kirjeitä kaikille, tweetata ahkerasti ja kirjoittaa myös tarinan roikkuva pyrstöisistä merenneidoista. Haluan oman bambin.

Vilille kaveriks.

keskeneräisten lauseiden päivä

2011-11-23T20:34:00.003+02:00

Mulla on hetkellinen taantuma normaaliin omaan elämääni nähden. Ilmassa höyryää jokin omituinen tarve saada asioita eteenpäin. Etsin työpaikkoja, viimeistelen kauan odottaneita töitä, yritän mennä ajoissa nukkumaan. En tee uusia töitä, matikan läksyjä tai ole paikalla kaikilla tunneilla, mutta olisikin absurdia saada kaikki kerralla liialliseen järjestykseen. Luultavasti kaikki johtuu pienestä näyttämisen halusta itselleni ja muille. Puhuin erään ihmisen kanssa siitä, kuinka helposti teksteissäni sekotan kontekstit aivan tyystin. Teen sen tahallani ja tein sen taas. Ihminen sai mut tosin ymmärtämään kuinka usein teen sitä.

Odotan aikaa samalla kun tahtoisin sen pysähtyvän aloilleen, mikä lienee yleinen ongelma ihmisten keskuudessa. Olla tyytymätön mihinkään. Tänään oli kevään teatteriprojektin käsikirjoitustiimin ensimmäinen palaveri, tuottajapalaveri meni jo. Olen ollut ainakin muutaman kuukauden puhumatta teatterista, on hyvä hetki aloittaa jälleen. Haluaisin sanoa tahtovani päästä asiaan paremmin sisälle kuin viime kerralla, mutta se saattaisi vaatia mahtavia tekoja. Mahtavat teot eivät ole erikoisuuteni, hoidan pieniä paremmin, tekoja ja kissaa.

Haluaisin kehystellä asioita, kuten Amerikkalasta saamani kirjepaperin, jolla lukee iloisia asioita kirjavilla väreillä. Rakastan sitä, se kuuluisi erään kirjavan valokuvan viereen. Kun mulla on oma olohuone, voin ripustaa ne sinne. Sitä odotellessa. Olen erittäin hämilläni vallitsevasta vuodenajasta, joka ei ole mikään. Näköelimiin ilmaantuu roskia, kun ajattelen pakkasen puuttumista, vaikka on marraskuu.

Tänään oli sellainen päivä, että virkkeet jäivät kesken. Tänään myös juttelin aamupalalla siitä, miten kanssaruokailijan mielestä puuroon ei saa yhdistää mitään epäterveellistä kuten sokeria. Kerroin hänelle, että mullakin on periaatteita, mutta ne on erilaisia.

klassista

2011-11-21T20:23:00.002+02:00

Asioita tapahtuu edelleen, en vain ole niiden tasalla. Ajattelen koko ajan liian kovaa napatakseni mitään ylös. Välillä liian hiljaa myönnän kyllä. Mulla on vähän sellainen olo kuin elämälläni todellakin olisi jokin pieni suunta. Lopullisesta kuljettavasta päämäärästä ei ole hajuakaan, mutta askel kerrallaan on helpompi kävellä kuin viisi.

En malta odottaa elämää. Se tarkoittaa vain sitä, että se läimäisee kohta pahasti. Sitä odotellessa voin iloita rauhassa. En toista itseäni.

anna bis

2011-11-04T23:23:00.001+02:00

Sellaisena päivänä, kun päässä on erityisen paljon vaeltavia ajatuksia, on hyvä pitää kävellessä katse maata kohti, etteivät ne ajatukset villeyksissään karkaa taivaalle tai puiden latvoihin. Sama asia kuin myssyjen kanssa. Myssy tosin tipahtaa maahan vielä toistaiseksi voimassa olevan gravitaatiovoiman vaikutuksien alaisena, mutta yhtä kaikki sillon, jos ei katsele maahan. Maahan katsellessaan voi seurata katukivetyksen reunojen vaihtumista vilisten ja kuunnella ääniä ympärillään. Kuuluu liikennettä tietenkin, lintuja ehkä vielä, rakastelua katutason sälekaihdinten takaa ja pakkasen viivyttelyä jossain määrin.

Mun päässä vaeltavat ajatukset on sellaista liikkuvaista sorttia. Lähinnä ne ryntäilevät nurkasta nurkkaan ilman selkeää rataa tai päämäärää.

Suunnilleen samat hommat, joista viimeksi olen valitellut, on kesken edelleen. Aikaansaavuus ei ole hyveeni yleensä. Ahdistavan lämmin marraskuu saa mut olemaan huolissaan omien asioiden lisäksi myös maailmasta, ällöttävää. Olla huolissaan maailmasta siis, normaalia enemmän. Ahdistaa olla liian huolissaan.

Kävin tänään keskustelussa, jota rakastin ja jota inhosin syvimmin. En lähde mukaan haaraisiin keskusteluihin, koska viihdyn niissä liian hyvin siihen nähden, että ne saa mut inhoamaan itseäni. Inhoan sanoa ihmisille mitään. En inhoa, mutta mulla on syyni olla lähtemättä juoksemaan haahuten liian korkeilla laitureilla. Sellaselta laiturilta ei yksinkertaisesti malta olla hyppäämättä. Pienenä kiipesin lähilammen laiturin alla oleviin rakenteisiin ja olin ninja.

sana, sana, sana, sana, sana, sana

2011-11-01T22:17:00.000+02:00

Eiku eiku ei, ku mä en millään ehdi. En ehdi edes kaikkea sitä, mitä oikeasti tarvitisi. Missa vaiheessa musta kasvoi rangaton? Olen tainnut aina kasvaa maata vasten. Tai puuta, koska ylöspäin on kiva mennä rennon lepsusti.

Enkun kirja on mun edessä avoinna, mutten jaksa välittää sen sisältämän sanaston päähäni painautumattomuudesta, koska mulla on edelleen söpöt valot! Niin, sen lisäksi mulla on hyvää lakritsiteetä nätistä paketista, sitä maailman parasta (joka veljesihmisen mielestä haisee anaalille) teetä siis. Tee-tä.

Tänään sattui kummallinen juttu, istuin violetilla tuolilla katsellen valkoisen lattian yli mustaan maailmaan. Yhtäkkiä olin uuden keltaisen sateenvarjon omistaja! En sittenkään halua vielä huopatossukelejä, kun ensin vielä yksi sadepäivä on pakollinen. Väkisin sen on tultava, niin kuin ketsupin pullosta ennen seuraavaa ketsuppia.

Pelastakaa mut kiireen ja joutilaisuden kultaiselta keskitieltä täältä, tahdon maailmaan ♥

lanka paikallaan

2011-10-23T02:43:00.000+03:00

Lomalla on kiire olemaan kiireetön, onnistuin mielestäni aika hyvin. Haravoin kahisevia vaahteranlehtiä pieneltä pihalta vaaleanpunaisella haravalla. Istuin kottikärryissä lehtikuorman päällä, ettei se ropisisi tielle, ja hyppäsin pois kyydistä ennen kuin se kipattiin tunkiolle (♥). Kävin kivojen ihmisten kanssa kaakaolla, limpparilla, teellä. Kerroin miksi mielestäni maailma on hassu, ja kuuntelin vähän muiden hassuista maailmoista. Tykkään muiden hassuista maailmoista kovin paljon. Kaikessa on jotain sydäntäsärkevän taianomaista, pelkään jatkuvasti milloin se kaikki häviää.

Syksy on täällä lopullakin voimalla, mitä sillä on. Syksy on tasaisen voimakas joka puolelta, se ei vain iske nyrkkiä pöytään ja pamauta, vaan on. Kävin myös teatterissa kokemassa tunteita, vaikka tunnen niitä muutenkin.

Olen valvonut yön jos toisenkin. Eräänä yönä en käynyt nukkumaan, koska keskustelin pimeässä kahdestaan (okei kolmestaan, koska mulla on kissa, mutta se ei keskustellut silloin). Aamulla olisi voinut jäädä hereille katsomaan lastenohjelmia. Kaikesta ymmärtämisen suvusta turtana käytiin kuitenkin nukkumaan. Nyt olen myös hereillä. Kirjoitin rääpielmän esseestä, jonka pitäisi olla valmis liian pian. Ympärillä on kynttilöitä palamassa, värivalot lasiastiassa sekä pienen pieni Lontoo-lipasto, jonka sain tuliaiseksi, kun siinä oli mulle hyvät värit.

Juuri ymmärsin (en itse kokenut valaistusta, vaan hoksasin kaiken uudelleen, kun kysyttiin tulipalotavaroita), että arvostan esineitä tosi paljon. Ja myönnän sen.

tuulen alla

2011-10-13T22:03:00.000+03:00

Mä nukahdin tänään taiteellisille päiväunille Saatana saapuu Moskovaan (ei, edelleenkään en ole valmis) toisessa ja musta kissa toisessa kainalossa. On muutenkin vähän väsynyttä.

sitten lapset katsovat itään

2011-10-12T18:39:00.002+03:00

Mä mietin, minne mä hukkuisin. Toisinaan mulla on vähän sellanen olo, että ihmiset mun ympärillä hukkuu omiin asioihinsa. Vain muutama ihmisistä oikeasti hukkuu, siis on korviinsa asti ympäröity asioillaan. Suurin osa vain viehättyy asioistaan niin kovasti, että kahden päivän jälkeen en itse enää osaa sanoa, mistä ihminen edes lähti. Edellyttäen tietenkin sitä, että mun omat asiat eroaa jossain tai kaikissa määrin niistä asioista.

Tiedän olevani hukkuvainen itsekin. Jos harrastaisin filosofiaa, voisin tokaista hyvin huvittavasti, ettei tarvitse olla Georg Wilhelm Friedrich ymmärtääkseen sitä. En tokaise. Tiedän yhtä hyvin hyppääväni moniin asioihin pää edella ja polskivani päästäkseni mahdollisimman syvälle, pohjamutiin saakka, hukkuminen on niin helppoa! Silti mulla on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sellainen olo, että kaikki hukkuvat nimenomaan omiin asioihinsa. Mä en ui niissä lammissa. Osa lammista ärsyttää mua, koska ne on jonkun valmiin muotoisia. "Osta nyt halpa lampi pihallesi, sinulle ja ystävillesi!" Mua ärsyttää se, että ärsyynnyn siitä? Voisin kävellä pois. En ole oikeasti ärsyyntynyt.

En leiki reilusti, mä ymmärrän sen. Äiti on opettanu mut tappelemaan reilusti, mutta tarviiko jokaisen lapsen loppujen lopuksi pelata puhtaat ryynit säkissä. Lapset, joille yhteisiä kivanpelin sääntöjä ei ole opetettu, tuomitaan ja viedään vankilaan. Olisiko yhtään reilua, että hyvin kasvatettuja lapsia ei rangaistaisi sääntörikkeistä? Hyvin kasvatettu lapsi tietää asioiden laidat, osaa punnita niitä tilannekohtaisesti. Jos opetettu lapsi päätyy tulokseen, ettei leikitä reilusti, hänen täytyy olla hullu, että tekisi väärän ratkaisun. Selväpäisen kauniskäytöksisen lapsen sääntörikkomus on lähes sallittu.

Kannattaa säästää viimeiseksi selvät aiheet, ettei kukaan jaksa lukea, mitä oikeasti kuuluu. Pidin tänään ahdistavan puheen. Sen piti olla kaikkien vaikuttavan puheen normien mukainen ja vielä nätisti esitetty. En nauttinut olostani, mutta sain kivan arvion. Olin viimeinen. Puheeni jälkeen opettaja esitti "puhetta kommentoimatta" liudan vasta-argumentteja mulle. Olisin ollut valmis ampumaan itseni, sillä onnistuin ilmeisesti hankkimaan hyvät pisteet puheella, jonka perimmäistä tarkoitusta opettaja ei ymmärtänyt. Yritin kritisoida jalankulkijoita ja opettaja puolustelee autoilijoita. Ehkä kommentit eivät todellakaan liittyneet puheeseen, mutta juuri sillä tunnilla opetetaan, että jos joku sanoo "ei millään pahalla", niin jotain pahaa on ihan varmasti tulossa.

Ylireagoin. Oli kivoja puheita. Elämänkatsomustiedossa ryhmä ei päässyt eteenpäin, koska se koostuu lähinnä toisilleen tutuista ihmisistä, joista melkein kaikki haluavat kysyä jotain melkein kaikesta. Tänään puheenaiheita olivat opettajan mennyt ja nykyinen koulutus sekä transsaaminen. Itse haluaisin käydä helluntaikirkossa, meillä on sellainen naapurissa.

Ai niin, tänään oli extreme hyvä elämä -dieetin kaksiviikkoispäivä. Sain korkata vaahtokarkkipurkin, ja olen tyytyväinen mieli päässä istuen imeskellyt siihen dipattua lusikkaa koko päivän. Suolapalana välissä söin suklaapatukan. Terveet elämäntavat jatkuvat huomenna taas (sitä purkkia lukuunottamatta), tällä kertaa kolme viikkoa. Ikäväähän se on myöntää, ettei mun maha huuda enää ollenkaan niin paljon. Tai huutanut ennen puolta kanisteria vaahtomömmöä.

En malta olla paljastamatta kaikille lopuillekin tämän tekstin intertekstuaalista viittausta nro 1, koska se sopii ainakin yhteen teemaan.

soiva musta laatikko

alla vartian silmien kiimaisten
hän rasvaa peräaukkoaan
todetaan:
"oikeus on voittanut taas"

Olen aika varma, että teen jotain, minkä nimeksi tulee cat days are over. Pesin aamulla hampaat ja tulin sen jälkeen takaisin huoneeseen. Kissa katsoi mua petauspatjan ja jousipatjan välistä ja sanoi: "nyt, ystäväni, meillä on kaikki kuten pitää". Tai ainakin se katsoi mua sieltä patjojen välistä.

kourallinen ihmisiä

2011-10-08T20:35:00.001+03:00

Maailmassa on ihan käsittämättömän paljon ihmisiä. Jokaisella maailman ihmisellä on yhteistä jokaisen maailman ihmisen kanssa. Kaikki on jotain. Kaikki tekee joskus jotain virheitä, joskus tahallaan ja joskus vahingossa. Jos ei tee virheitä, on oltava joku toinen puute jossain. Joo, tiedän, kuulostan tosi rohkaisevalta ja sillei! Mutta virheelliset ihmiset kiinnostaa toisia ihmisiä juuri siksi, koska toiset ihmisetkin ovat virheellisiä, ja toisten virheitä katsomalla ne voi paremmin hyväksyä omat virheet. Niin se toimii yleensä. Toimisi aina, jos maailma olisi helppo ja yksiselitteinen paikka.

Yritän sanoa jotain tärkeää. Yritän saada kaikki ihmiset näyttämään virheellisiltä, jotta mulla ja muilla olisi parempi olo. Kaikista virheistä ei tarvitse pitää, kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää. Mutta saa pitää. Yleensä, jos ymmärtää virheet, on helpompi myös pitää ihmisistä. Minäkin kuulun kaikkiin ihmisiin.

Turkuihminen oli käymässä Jyväskylässä. Näytin sille näkötornin ja lamput kivien alla. Nimettiin kuplamuovi Kariksi. Kari oli mukava, koska se lämmitti pyllyä kylmissä paikoissa istuttaessa. Maijaihminen istui yksin Tamperejuna-asemalla, lupasin joskus lähteä sen kanssa yöjunalla Kolariin. Jos säästäisi euron päivässä, pääsisi matkaan jo aika pian.

Hyi, ällötän itseäni sanallisesti. Taas. Viime yön nukuin kissa mahan päällä, tänä yönä varmastikaan en. En nuku tarpeeksi, en ikinä parane taudista. Tänään pyörin maman kanssa kaupassa kaiken turhamaisen keskellä. Jos tahtoisin vielä vähän kovemmin omistaa mattavalkoisen ja pomeranssin väriset isot mariskoolit, tähtäisin lukemaan lakia.

En osaa kirjottaa asioita niin kuin ne pitäisi kirjottaa. Jos kirjoitan, että kuplamuovia paremmin lämmittää syli, se tarkoittaa kahden eri tilanteen yhdistämistä samaan vertaukseen elämästä. Ei pitäisi joutua selittämään tarkoituksiaan. Ei pitäisi jättää esseen kirjoittamista viimeiseen iltaan. Vanhat kirjoitukset toisessa paikassa kummittelee mun korvan takana. Haluan muuttaa toiseen maailmaan, sellaiseen moottoritien viereiseen salamaailmaan, jossa on hylätty tivoli ja lennokkitorni, jossa vanhat muorit eivät ole tekopyhiä ja aina on aikaa hyvälle seikkailulle. Ottaisin sinne mukaan ainakin yhden ihmisen täältä.

Maailmassa on ihan käsittämättömän paljon ihmisiä, ja minä tykkään kourallisesta. Hyvä koura onkin.

ski

2011-10-03T21:35:00.001+03:00

Kun kissa pissii keittiön lavuaariin, on aika vaihtaa sen oman vessan hietikko uuteen. Oli kylmää ja pimeää viedessäni vanhaa hiekkaa hiekan hautuumaalle, mä hymyilin leveämmin kuin varmaan kukaan muutaman kilometrin säteellä. Ottamatta huomioon tiettyjä tapauksia, joita en ala erittelemään sen kummemmin. Kyllä ihmiset tietävät.

Erään nimeltä mainitsemattoman Pirinan kommentti edelliseen merkintään kirvoitti mun ajatuksen hyörimään kovaa ennen kuin ehdin edes ajatella vastauksen kirjoittamista. Miksi syksy on kuolemaa? Normaalia enempää ihmisiä ei kuole, eivätkä puutkaan kuole. Keväälläkin esiintyy masennusta, keväällä lumi sulaa, talvella lapset kuolevat kylmään ja kesällä lampaat kuumuuteen. Syksy on väärinymmärretty sankari. Se kantaa muiden vuodenaikojen taakat niskoillaan, marttyyri. Syksyn viimeinen kuukausi on nimetty Marrakseksi. Marras on mielestäni maailman kauneimpia sanoja. Niitä on paljon, mutta marras on yksi niistä.

Kuolema syksyllä ei kenties ole ehkä välttämättä kaikista kirjaimellisinta kuolemaa. Kaikki kasvit eivät kertalaakista kaadu toistensa ja muiden luontokappaleiden päälle, eikä muutamalla tsiljardilla lehdellä ole oikeastaan niin kovaa väliä. Kuolema (ha, joko mainitsin kolme kertaa, että inhoan sen sanan kaikua niin paljon että voisin irrottaa aivoni) on enemmän sitä runollista paskaa. Se leijuu ympärillä tunnetilana ja hajuina (ja myyränruhoina). Syksyllä ihmisten hymyt kuolevat helpommalla, suuremin prosentein. Sanoisin että hymyn vastakohta syntyy, mutten ole varma, mikä sen nimi on. Se ei ole suru eikä irvistys, mitään hölmöä nimeä en vakavalle asialle hyväksy. Olenhan ahdasmielinen. Mielessäni on ahdasta.

Mitä kuolevaisempi syksy, sitä hauskempaa on nauraa sille. Jos en muuta hyvää syytä ikinä tule keksimään, niin ainakin voin sanoa syksyä masentavaksi, jotta saan itse suuremman kontrastin iloa. Parasta, kun jonkun sanoma joku asia saa valtavasti kärpäsiä pyörimään, tykkään ♥

Syksy meinaa oikeasti tosi iloisia asioita, Tiimarin ikkunassakin lukee sillä lailla. Mitä pimeämpi ilta, sitä valoisampi tunnelma, muistaakseni. Se on vähän väärin sanottu, koska tykkään pimeästä tunnelmastakin. Hämärästä. Hämärä tunnelma oli lauantai-iltama meidän koululla, kun se juhli 153-vuotista elämäänsä ja me lapset tanssittiin. Vietin jo perjantaina koristelemassa, askartelemassa, juoksemassa ja kokeilemassa aikaa tuntikaupalla. Jotain hienoa on kuitenkin loppuillan yhteisessä pizzahetkessä salin lattialla tovereiden seurassa. Seuraavana aamuna takaisin kahvin voimalla. Olen säälittävä, juon kahvia.

Juoksin koko lauantain ja olin kipeä. Juoksin kuitenkin ja pyöräilin. Illalla laitoin keltaisen ruusumekon päälle, esitin bambiagilityä. Olin eväsretkellä kuvistornin tornissa ja olin nukahtaa juuri ennen ensimmäistä laulukeikkaa. En nukahtanut, löin itseäni molemmille poskille, niistin nenän ja nousin Maija- ja Jyrikamujen kanssa baarijakkaroille vetämään herkkiä Scandinavian Music Groupin kappaleita, joista toisen aikana kaiutin tippui pöydältä. Niistin nenän uudelleen ja juoksin Maijan kanssa toiselle estradille esittämään kovaa tanssimusaa Ossin toisen naisen riveissä. Sellainen Gaala tänä vuonna, ihan passeli.

Vaikka sunnuntain nukuinkin kokonaan kuumetta, yskää ja nuhaa pois. Meni huonosti ja tänään väsytti. Kävelin harjulla keltaisten puiden ja matalan auringon kanssa, kunnes äiti haki mut kotiin syömään mansikoita. Olen hyvilläni. Ymmärsin, että olen ignoorannut erään ihmisen erittäin hyvin brutaalilla tavalla blogikirjoittelussani, ja siihen pitäisi oikeasti tulla muutos. Tänään olen kuitenkin puhunut, on aika mennä tekemään englannin tiivistelmää.

je suis un homme charitable, je suis

2011-09-28T21:39:00.002+03:00

On asioita, jotka kuuluvat koululaisen arkeen. Päätöksiä, velvoitteita ja kaikkea muuta sellasta ikävää. Tänään tein päätöksen luistaa eräästä velvollisuudesta ja nukkua aamulla vähän pidempään. Toisaalta lukiolaisen velvollisuudet ovat noloja, koska vaadittujen asioiden tekemättä jättäminen ei hälytä poliisia tai jotain muuta siistiä viranomaista paikalle. Voisin asettua huomenna koulun lattialle makaamaan ilmaisten kovaan ääneen, että olen jo suorittanut oppivelvollisuuteni, mua ei voi pakottaa mihinkään. En oikeasti. Huomenna teen kaikkea kivaa!

Ehdin viettää lähes viikon hyvä elämä -dieetillä, jolle terveydenhoitaja mut puolipakotti. Mun mahasta ei kuulemma tulisi laitetta, ellen mä lopettaisi siis päivittäistä karkin ja jäätelön syöntiä ja lisäisi mun päivään muutamaa oikeaa ateriaa (kaksi ei kuulemma riitä). Hyvä elämä -dieetti sisältää käytännössä makean vähemtämistä radikaalisti ja oikeasuokavälipalojen lisäämistä radikaalisti. Jälkimmäinen onnistui hyvin ja ensimmäinen erittäin huonosti.
Nyt olen extreme hyvä elämä -dieetillä kaksi viikkoa, joka on ku edeltäjänsä, paitsi että mömmöt on ehdottoman kiellettyjä. Palkinnoksi saan purkillisen mansikanmakuista vaahtokarkkilevitettä. Mun elämässä on sopivasti logiikkaa.

Kakkublogit ovat olleet rakkauteni hetken aikaa. Pelasin tänään kahtaa peliä. Toisessa toisen piti arvata, mitä toinen ajatteli, ja toisessa toinen luki ääneen jotain jollain kielellä, ja toisen piti arvata, mitä siinä sanottiin.

Vein roskat pois illalla. Vedin henkoseen lopultakin kunnolla tuoksuvaa syksyä niin paljon kuin nenä vain veti. Kunnolla tuoksuva syksy on joitain pimeässä katuvaloissa häämöttäviä pihlajan oksia. Märän mullan ja puun tunkkaista hajua ja sellaista tosi runollista kuolemaa (kuolemakin on vammainen sana, miksi runoilijoiden on ollut pakko puhkiraiskata kaikki), jota ympärillä väkisin tapahtuu. Toisinaan rään määrästä voi siis olla iloinenkin, ettei saa liikaa myyräruhoja hengitysteihin ja -elimiin.

En ymmärrä, että olen kohta laillisesti aikuinen. Poliisimiehelle pitäisi käydä sanomassa, että äiti on ajanut autoa säännöllisesti viimesten kolmen vuoden ajan. Auton pyllyyn pitäisi liimata valkoinen kolmio. Jostain pitäisi repiä tilaa laatuajalle maman kanssa pienessä punaisessa autossa. Jostain pitäisi repiä rahaa. Alan saada rahaa vasta sen jälkeen, kun alan tarvita sitä.

En tahdo enää rakastaa kattoja.

korvat yrittävät aina huijata

2011-09-24T23:50:00.002+03:00

Koko tän illan mun sisällä on kiemurrellut omituinen täysonnellisuuden mato. Istuttiin vähän ennen yhtätoista illalla syömässä päivällistä kynttilänvalossa. Kastikkeessa oli paljon juustoa, taustalla soi grooven fm eikä kukaan ollut vihanen kenellekään. Tunnelma ilakoi jo aikaisemmin, sopivissa määrin itseironista arkea huoneiden täydeltä. Kissa tuli makaamaan mun mahan päälle kymmenen sentin päähän naamasta, ja tiesin sillä olevan ruoka-aika.

Nukuin viime yönä tunnin. En kotona enkä kenenkään kaverin luona, vaan eräässä paikassa, jonne muuttoa kaksi ihmistä ehdotti mulle tänään. Kieltäydyin kohteliaasti, vaikka pidänkin niistä lattioista. Tänään näin uusia ja vanhoja outoja ihmisiä nopeasti ennen kuin pääsin kotiin ja sammuin sohvalle. Sohvan valloitus on jatkunut usean tunnin verran.

Lopetin tänään seitsemän ja puoli vuotta kestäneen harrastuksen. Viimeiset vajaat kuusi vuotta harjoitin sitä säännöllisesti tietyn nimisessä kokoonpanossa, joka on kuljettanut mua laulamassa esimerkiksi kolmessa eri maanosassa. Neljäs olisi tullut kokeiltua, jos olisin jatkanut vielä tän vuoden loppuun. Nyt on kuitenkin helpottuneen tyhjä ja raikastunut olo. Vähän hassua.

On olemassa karkeasti ottaen kahdenlaista onnellisuutta. Onnellista onnellisuutta ja vähemmän onnellista mutta silti onnellisuutta. Mun elämä koostuu kokonaan lähinnä näistä. Tän päivän onnellinen onnellisuus vastapainotti eilisen satunnaista sitä toista, kun istuin väsyneenä paikassa täynnä ihmisiä, kun ihmiset huudattavat läpi sellaista levyä, jonka melkein kaikki kappaleet saa itkettämään. Ei ne oikeasti saisi muuten itkettämään, ellen olisi avautunut aikaisemmin päivällä asioista liian lähellä murheiden syytä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä kenenkään korviin välttämättä voi luottaa. Oikeasti korvat yrittää huijata aina. Oikeasti edellinen yö oli kaunis, täynnä valoja.

Mulla on kivan värinen neulepaita, suuret suunnitelmat ja tärkeitä ihmisiä.

keuhkot

2011-09-21T19:57:00.000+03:00

Tähän viikkoon on kuulunut maanantai, tiistai, keskiviikko, aivan kuten kaikkiin muihinkin viikkoihin. Tähän mennessä. Toisaalta tässä viikossa on ollut paljon enemmän epätodellista ja erikoista kuin monessa tähän menneessä viikossa. Paljon ainakin, jos vaatimattomaksi heittäytyy.

Asuin maanantaista keskiviikkoon edelleen vaihtoehtoasunnossa, leikin kotia, tein ruokaa ja luin biologiaa. Yhteiskuntaoppia mun olisi pitänyt lukea, mutten lukenut. Yksin tai melkein yksin asuminen käy mulle kivasti, on hauskaa herätä omaan elämäänsä niin, että todellakin herää omaan elämäänsä, eikä huoneesta poistuessa ole heti muiden elämässä. Toisaalta se on pelottavaa, koska oma elämä saattaa valloittaa niin paljon ilmaa, että siihen tunkeutumiseen tarvitsee hyviä keuhkoja.

Omaan elämään kuuluvilla ihmisillä on siis hyvät keuhkot.

Tänään oli pakko etsiä kirjahyllystä Sofian maailma, vaikka Saatana saapuu Moskovaan on kesken yöpöydällä. Ikinä ei saisi aloittaa useampaa kirjaa yhtä aikaa, vaikka mieli tekisi. Nyt aloitin, koska oon lukenut sen viimeksi kokonaan kolmannella luokalla, enkä muista siitä mitään muuta kuin erään kaninkarvaesimerkin.

Kaninkarvaesimerkki tuli mieleeni, kun jouduin epätodellisen viikon aikana ajattelemaan tapaani ajatella. Joudin tai sain. Kaninkarvat ei selitä sitä, mutta sitä voi käyttää vasarana. Vasara on työkalu. Voisin ampua ajatukset ja oikeastaan kaikkien muidenkin. Olisi helpompaa olla vaikka kissa. Voisi kehrätä ja nukkua auringossa aamusta iltaan, ellei olisi pilvistä. Mua väsyttää. Koeviikko on ohi ja seuraavassa jaksossa on englantia lukuunottamatta vain oikeasti tosi kivoja aineita. Olen optimistinen elämäni suhteen.

Ps. Mä en yleensä provosoidu, koska mua ei erityisemmin kiinnosta kuin ajattelumielessä. Ei mua huvita olla kovasti vastaan, kun se on ihan sama kuin olla kovasti puolesta. Silti joskus mua alkaa pelottaa. Viime viikolla istuin meidän koulun vessassa ja huomasin vasemman käden puolella puolen seinän mitalta suurta tekstiä. Sellaista julistavaa, että Jumala on kaiken takana, munkin. Tänään luen vanhan toverin seinältä suurella kirjoitettuna sellaista vähän saman suuntaista julistavaa tekstiä, kehoittaa uskomaan. Julistaminen saa mut käsittämättömän ahdistuneeksi pinnallisella tasolla. Ei, jos julistamisen tekee nätisti ja pienesti, ilmoitusluontoisena asiana. Joo, jos sen tekee kaikille erittäin hyvin avoimesti. Älkää olko mulle vihaisia, musta on kiva, että ihmiset tietää mihin uskoa. Mua vain pelottaa.

Lähimenneisyydessä suurimmat seikkailut ovat tapahtuneet pienellä mittakaavalla.

Kuka vastaa. Vietän vapaapäivän riekalettani pelaten Bubble Spinneriä.

il n'y a pas le soleil de minuit encore

2011-09-18T18:25:00.000+03:00

Tykkään asioista, joita ei ole kaikissa kielissä. Huomenna on ranskan koe, jossa pitää osata, että ruska on le flamboiement des couleurs de la forêt en automne. Hyvä ♥ Suunnittelin myös muuttavani vielä pariksi yöksi vaihtoehtomajaan, sillä saan siellä tietokoneettomassa ja hiljaisessa tilassa jostain syystä luettua aktiivisemmin kuin kotona kaikkien virikkeiden keskellä.

Soitin tänään Japaniin. Katselin vähän erästä tuttua naamaa ja vilkutin eräälle pienelle tuntemattomammalle. Oli aika mukavaa sellainen.

Haluaisin lopettaa ranskan lukemisen ihan vain, koska se vie niin paljon tilaa lukujärjestyksessä ja on turha. Se olisi kuitenkin väärin, sillä se on kivoin tällä hetkellä lukemani kieli tämän oman lisäksi. Yritän etsiä kivaa ranskankielistä pop- / jazzmusiikkia ohjelmistoon lisättäväksi, mutta jään kuuntelemaan vaan ruotsalaista. Mitä mulle tapahtuu? Lykke Li on söpö.

Olen juonut liian monta kupillista kaakaota ja miettinyt tahallisia kielioppivirheitä toiminimissä sun muissa. Tänä aamuna löytyi uusi meidän katsastus. Kai se on siistiä.

lintuhelmoja

2011-09-17T18:31:00.000+03:00

Minä lukiolainen tässä olen kaksikymmentä minuuttia väännellyt ammatinvalintatestiä, vanhaa tuttua oranssipohjaista, kuten peruskoulun loppuvaiheilla konsanaan. Kävin opinto-ohjausihmisen luona keskiviikkona ja se käski mun tehdä sen. Kävin itkemässä (huijaan, hymyilin paljon) sille elämän suunnattomuudesta. Se käski tehdä testin ja tulla kertomaan onko sen lopputuloksen sanoma muuttunut edellisestä kerrasta.

Ei ole muuttunut ei. Edelleen se ehdottelee mulle kaikenlaisia riettauksia liittyen erilaisten kulttuuristen toimintojen ammattiharrastamiseen. Kadehdin lapsia, jotka päätti jo pieninä ruveta lääkäreiksi tai palomiehiksi. Omistaisin ihan mielelläni edes yhden sellaisen valoisan mahdollisuuden ammatin, joka ei liittyisi kuvataiteisiin, kirjoitteluun, musiikkiin tai teatteriin. Musta tulee köyhä kulttuuri-ihmisenryökäle, joka tekee milloin mitäkin paskaduuneja, jotta saisi ruokaa edes joka toinen päivä. Hyvä suunnitelma, ei kun kertomaan kaikille sukulaisille, ettei näppärä tyty ruvennutkaan eläinlääkäriksi tai lakimieheksi.

Oikeasti maailma on pullollaan mitä erikoisimpia ja hauskempia ammatteja, joita voisi opiskella ihan vain nähdäkseen muiden ilmeet kun kertoo nimikkeensä. Tulevaisuus ei huoleta mua, mutta se on joka tapauksessa joskus elettävä.

Kävin tekee töitä eilen illalla. Mulla on Huoneteatterilla oma silitysrauta, jossa on punainen kahva ja nykyään myös johto. Ensi-iltanarikassa oli hyvä olla, koska saatiin sienikeittoa lopuksi. Terveydenhoitaja sano mulle, että mun pitää ruveta syömään helpommin ja säännöllisemmin, jos meinaan saada mun mahan kuntoon. Perjantaina en syönyt helposti ja säännöllisesti, joten olin illalla hetken varma, että maha räjähtää. Keitto oli hyvää ja ihmiset kivoja.

Edelliset yöt on ollu tosi vaihtelevia. Yhden istuin peiton sisälle kääriytyneenä valveilla yli puoleen väliin, toisen pakotin valvottavat asiat mielestä pois, kolmannen nukuin yksin vaihtoehtokämpässä, jossa rakastan kovasti kaikkea kissan poissaoloa lukuunottamatta, neljättä en nukkunut yksin.

Nyt mulla on nuha, koska halusin välttämättä istua vaihtorhtokämpän parvekkeella yöllä, polttaa kynttilää ja vaikka katsella elämää, joka nukkuu. Naapurivaahtera on yhtä ajoissa kuin joka syksy, kohta se on taas kuollut talvea varten. Näin sateenkaaren, melkein kaksi, sen toinen pää oli himmeä, mutta toinen sattui silmiin. Sateenkaaret on jotain todella epätodellista, koska niitä on eniten tarinoissa, ei oikeassa elämässä. Oikea elämä ei ole yhtään sateenkaarten väristä, sanoi kuka tahansa mitä tahansa. Mua ei haittaa, ettei elämä ole oikeasti tai melkein oikeasti saneenkaaren väristä, koska sateenkaaren värinen ei olisi yhtään niin nätti kuin vaikka matalaa aurinkoa ottavat syksypuut.

Oikeassa valossa puut näyttää loputtoman säteileviltä. Mä odotan sukat viuhuen sitä hetkeä, kun kaikki on keltaista, oranssia ja punaista, mutta oikeasti kaikki kulkee niin omaa tahtiaan, että marraskuussa pysäytän sukkani ja totean täydellisen syksyn virranneen taas silmieni ohitse niin, etä osasin tallentaa sen vain pieninä palasina.

Hetkeä on hyvä odottaa täydellisen neuletakin kanssa. Perjantai toi luokseni tavattoman monta ihmistä ajan takaa. Oli valaisevaa keskustelua yhdenkin kanssa, ymmärsin osittain miksi ajan takaa. Mun elämässä ei tarvitse tappaa lintuja.

lyhyiden lauseiden tänään

2011-09-12T19:21:00.000+03:00

Rakastan kovasti paljon Harjun tornin näköalaosastoa. Sinne voi mennä aina (kun ravintola tai museo vaan on auki), siellä on yleensä joko täysin hiljaista, pelkkiä turisteja tai hyvää seuraa. Ollaan maalattu eteisen seinät lopultaki. Just ku kaikki paikat oli katottu hyviksi, mama tippu tuolilta ja nyt se on sairaslomalla. Mun piti käydä kaupassa ostamassa hedelmiä.

Viime yön mun päässä soi Mariskan Suloinen myrkynkeittäjä non-stoppina, koska siitä piti tehdä transkriptio. Viime yön jälkeen meidän netti on myös ollut surullinen ja poissa päältä, joten kirjoitan älypuhelimella päiväkirja-asioita. Oikeestaan tämä on ihan kivaa, ku jaarittelun joutuu väkisin jättää vähemmälle. Tulee ihan uusi ja erilainen tapa kirjottaa. Nii ja rivinvaihtojen toimivuus on arpapeliä. Ha. Ja samasta syystä julkaisen mielenkiintoiset maalauskuvat vasta toiste.

On syksy. Mä oon huomannu asioita, joista oon tykänny tosi paljon ihan vaan sen takia ku moni muu ei ole tajunnu tykätä. Osasta niistä mä tykkään edelleen, vaikka monet muutki pitäis, niiden kohdalla tykkääminen on rankkaa.

Tänäänkin on ollut hyvä päivä. Lauloin ja tanssin, musiikin tunnilla ja aulassa ihmisten keskellä. Uusi ruokakuski leväytti kymmenen litraa salaatinkastiketta asfaltille ja muiden ruokien päälle. Raukka. Metsästin opinto-ohjaajaihmistä ja terveydenhuoltoihmistä parin tunnin ajan lähes tuloksetta, koska ensimmäisellä oli ykkösten valinnat katsottavana ja toisen piti kolmen minuutin jälkeen olla Norssilla.

Koulun jälkeen löysin itseni miettimästä jotain tyhmää (sellaista tyhmää, minkä voisi korvata jollain fiksulla, ei sellaista mitä kadutaan myöhemmin) tekemistä. Mulla ja yhdellä toverilla oli samat suunnitelmat. Päädyttiin ostamaan kirpputorilta vaaleanpunainen kännykkä hintaan kolme euroa ja siihen prepaidliittymä. Elisan kauppa oli paljon DNA:ta kivampi, mitä vertailua oli hauska tehdä, kun toinen tuomareista oli tietotekniikka-asiantuntija ja toinen haahu. Puhelimen nimi on Sohvi. Kun ajoin kotiin sadetta ennen pelasin peliä nimeltä Linja-auton vilkku. Törmäsin kotikaupan pihassa vanhaan lukiokaveriin, mikä oli hassua, vaikka tiesin sen asuvan jossain lähellä. Ja pudotin yhden nälkään ostetuista karkeista kotipihaan. Toivottavasti jotkut syksyssä riutuvat eliöt nauttivat siitä. Itse nautin syksystä.

Noin vaa tänään tapahtui paljon kerrottavia asioita mun pään ulkopuolella pitkästä aikaa. Eräs turkulainen toverini tapasi Lauri Tähkän.

sakenee pää

2011-09-08T22:35:00.001+03:00

Mä en vakavasti usko pystyväni elämään enää kovin kauaa ilman tummanpunaista stapilokynää. Mietin tossa, mikä mun elämässä ei ole kohdillaan ja ymmärsin tämän hetken suurimman puutteen. Ostan joltain käytetyn tai kokonaisen satsin kaikkia ilovärejä ♥ Veikkaan jälkimmäistä, koska edellisellä satsilla on ajeltu jo monta vuotta, niitä on ehkä kaksi jäljellä. Lisäksi tarvitsisin sukkahousuja, mekon, ripsimaalin, kengät ja uuden Bambin Isän.

Bambin Isällehän kävi traagillinen tapaturma Mestarin Herkun jäätelöosastolla (siinä tärkeän ääressä, mistä näkee Magnumin Double Caramelin, Classicin Kerrossuklaan ja Salmiakin, ja voi sitten rauhassa valita). Sen sarvi jäi ensin kiinni laidan alle, sitten NAPS ja Bambin Isä liukui sulavasti ei jäätelöiden sekaan eikä minnekään pakastealtaan alle, vaan väliin. Sellaseen väliin, mikä vie ei minnekään, minne ei kukaan ylettyy ja mistä puhaltaa talvea naamalle. Olin surullinen. Edelleen vähän. Täytyy muistaa tiputtaa sinne myös puhelinnumero, jotta voin rupatella huoltomiesten kanssa sitten.

Laulan kivoja lauluja!

Viime päivät on edelleen kulunut hiljaisessa väsymykseen vajoilemisessa. En ole surullinen, mutta itken välillä. Ilosta, surusta (en ole surullinen), muuten vaan, kauniiden asioiden takia, hienojen hetkien takia ja väsyneisyyttäni. Olen ollut kovalla kädellä iloinen, nauranut kaikille asioille ja niiden absurdiuudelle. Olen syönyt hyvin ja paljon jäätelöä.

Tiistaina istuin kahvilassa mochaccinon ääressä tunnin jos toisenkin. Täytin seeprakirjaa neljällä aukeamalla, tarinassa sekoittui mun oma elämä sekä Maanan ja Marikan elämä siinä vaiheessa kun tajuisin oman elämäni ihan liian hölmöksi, että siitä voisi kirjoittaa niin paljon. Oman elämän iloiset asiat kuittaantuu kaikessa tärkeydessään yhdellä söpöllä sydämellä tai parilla sanalla, en osaa käyttää ilosanoja liikaa. Voisin harjoitella. Ikäviä asioita voisin vuodattaa hyvinkin neljä aukeamaa, ellei ne alkaisi naurattaa niin kovasti. Siinä tapellessani omien ajatusteni kanssa kerroin paljon Marikasta Maanalle ja Maanasta Marikalle. Kerroin molemmille myös vähän Sunnasta ja Lauhasta. Kaikkea en voinut tietenkään paljastaa, ettei läheskaikkitietävyys leviäisi kaikkien sairaudeksi.

Haluan mennä katselemaan miten vesisade tippuu männynneulasista myöhemmin kuin taivaalta. En ole erityisesti koskenut kameraan tai muihin vimpaimiin. Vieläkään. Tänäänkin mulla silti on ollut kiva mekko päällä, uskokaa pois.

Myönnettäköön, että vaikka haluaisin tai haluaisitte, nämä tekstit jatkavat tämännäköistä tallustustaan ainakin... Kesälomaan asti? Ei. Kohta mä opin taas, ei huolen häivää ♥ Ongin itseni kuiville kummallisesta syysmyllerryksestä. En ole masentunut vaan myllerryksessä.

satunnaisia kiinnisaanteja

2011-09-04T16:52:00.003+03:00

Viime aikoina olen ollut vähän huononlaisesti kotona. Olen tehnyt huononlaisesti läksyjä ja keskittynyt huononlaisesti mihinkään virallisesti tärkeään. Sen sijaan olen syönyt tosi paljon rapuja ja paistanut vaahtokarkkeja kynttilässä.

Banaanikärpäset valloittaa mun asumista edelleen. Ne kiipeilee ilmeisesti kovasti innoissaan ikkunassa ja vanhassa teemukissa. Huolehdin teekannusta ja mukista samoin kuin peitevärinapeista. Jätän kaikki käytön jäljet niihin siihen asti mätänemään, kunnes tarviin niite seuraavan kerran. Seuraavan kerran alkajaisiksi pesen pinttynyttä klähmää molemmista. Sellanen elämän filosofia.

Selailin sitä meille tulevaa naistenlehteä nopeasti. Jossain vaiheessa palasin takaisin päin, kun luulin nähneeni valokuvan taustalla jotain tuttua. Kuvassa oli täti iltaa vasten, ja illassa näkyi silta ja sillan toisella puolella valot. Olin ihan varma, että se on Kuokkalan silta, muttaku ei lehdissä ole ikinä kuvia Jyväskylästä. Siinä lehdessä tosin oli! Tykkään Kuokkalan sillasta.

Heräilen pikkuhiljaa siihen todellisuuteen, että ensimmäinen koeviikko alkaa (ei ensi vaan) seuraavalla viikolla. Herään erittäin hitaasti, silmät saan auki kenties toisen jakson puolessa välissä, huomaan ettei ole enää syytä olla hereillä ja menen takaisin nukkumaan. Näkemään unia.

Vaikka mun luotto ilmatieteenlaitoksen sääennusteisiin on menny jo aikapäivät sitten, olen ihan mielissäni pöristelly bussilla muutamana päivänä. Haluan käyttää pyörää vielä kauan kauan kauan, mutta busseilu välissä oli sopivan höpöä. Se muistutti, mitä koko talven saa tehdä, joskaan ei yhtä kivoissa maisemissa. Osa puista on jo värikkäitä melkein. Pystyn kuuntelemaan lähinnä hienoisesti indievivahtavia naisartisteja, koska on syksy.

Päätöntä.

Säästin juuri rahaa, kun kirjston kirjojen eräpäivä ei ollutkaan eilen, vaan vasta ylihuomenna. Vielä lisää säästin sillä, että kukaan ei enää halunnutkaan mun hallussa olevaa Saatana saapuu Moskovaan, vaan oli hamunnut sen joltain muulta. Saan rauhassa jatkaa hidasta taivaltani sen kanssa yhdessä käsitysten.

Huomenna pitäisi olla tehnyt enemmän asioita kuin olen tehnyt. En kuitenkaan ole ollenkaan surullinen, sillä mulla on ollut kiva viikonloppu. Haluaisin sanoa muitakin asioita, mutta ne on mun otsassa vielä niin vähän ajateltuina, että sen ylöskirjoittamisesta tulisi pelkkää itseni kumoamista ja tarkentamista. Hyvä sunnuntai.

kesän viimeinen päivä

2011-08-29T21:57:00.003+03:00

Tavallaanhan en pidä "se tunne kun" -pelistä, koska se syö kaiken omaleimaisen itsensä ilmaisemisen helpon kaamavaimuutensa mahasyövereihin. Kuitenkin "se tunne kun" -peli on joissain tapauksissa (tai hyvin useassa, oikeasti pelaan sitä aika usein) täydellisen loistava väline kuvaamaan hetkellisiä olosuhteita.
Tavallaanhan se tunne, kun poljen kotimatkaa kesän irtoillessa puista ajatellen piipahtaa kaupassa ostamassa jäätelöä. Kun lasken jäätelön ylittävän budjetin ja fillaroin nöyränä poikana kotiin. Kun kotona veli kertoo, että pakastimessa on vaniljajäätelöö, ja voin kaikessa rauhassa hukuttaa sen kaakaojauheeseen ja nonparelleihin.

Vähän tämä toimii kuten aiemmin pelkäsinkin. En osaa enää kirjoittaa. Edellä mainittu tapahtui muutama päivä sitten. Tänään näin, kun orava murskaantui auton renkaan alle. Hetken aikaa kuljin vähän hiljempaa. Pään sisällä hiljempaa, kun kaikki ajatukset pysähtyi hetkiseksi miettimään sitä, että näin juuri uhrin vaatineen liikenneonnettomuuden. Että elämä menee aika helposti muussiksi, orava tai ihminen.

Osittain kuolleesta piennisäkkäästä johtuen, mä istuin illalla bussissa matkalla kotiin puolituntia tarkoitettua aiemmin, koska olin menossa lauluasioimaan vähän myöhässä. Nälkäisenä, väsyneenä ja myöhästymisestä ja nälästä vittuuntuneena en löytänyt oikeaa luokkaa tai tavoittanut miteen/ketään järkevää.

Ei mulle tapahdu mitään, joten mä ajattelen. Tämä on taas valhe, oikeasti mulle tapahtuu ihan hirveän paljon, enkä ehdi ajattelemaan yhta paljon kuin kesällä, mutta näitä tapahtumia en osaa kirjoittaa tänne ainakaan ihan vielä.

Käyn vähän sekaisella siitä, mitä asioita mä saan kertoa ja kenelle. Periaatteessa mulla ei ole mitään tarvetta kertoa mitään kenellekään, koska itseäni varten kerään hassuja informaatioita liittyen ihmisiin ja asioihin. Mutta mä en tiedä missä kulkee raja. Kenelle mä olen velvollinen kertomaan, kenen kertoman pitämään salassa ja kumpi voittaa. Tähtiristikkomöykky mun silmien takana ei osaa vastata itselleen, vaan heittelee mua tomaateilla. Pitäisin kaikki asiani itselläni ellei ne olisi niin vaikeita. Miksi edes. Äh.

Jos Hegel eläisi nyt, saattaisin olla rakastunut siihen. Tai sitten en. Ehkä tuntisin vain hillittyä kunnioitusta. Tai ehkä olisin ihan hullun kateellinen. Rakastan maailmaa, kun se on niin monimutkainen ja vaikea. En rakasta maailmaa, kun se kertoo mulle minkä nimisiä mun solun eri limaosaset on. Biologia on vähemmän jännää, enemmän ahdistavaa.

Voisin vaikka tanssia Ruotsiin ja takaisin ♥

lainkuuliaisen kansalaisen iltapäivässä

2011-08-23T20:08:00.001+03:00

Toisinaan päivän aikana tapahtuu hassuja asioita. Paloin hetken aikaa halusta kirjoittaa pienen tarinan Ellusta jälleen, todeta loppuun hänen elämänsä muistuttavan omaani niin paljon! Päätynen kuitenkin kirjoittamaan ihan minusta itsestäni, koska en tahdo luovuttaa tämän päivän hassuja asioita kenellekään edes leikilläni. Elluhan on pelkkää leikkiä.

Maanantaisin ei tapahdu mitään (huijaan).

Heräsin tänään ajatukseen, että jollen pikkuhiljaa ala nukkua edes vähän pitempiä yöunia, mun pää tipahtaa nätisti harteilta ennen aikojaan. Eikä sitä enää ikinä saisi ongittua paikoilleen, sitä en halua. Viimeksi luvatessani mennä aikaisin nukkumaan, en tehnyt sitä. Siispä tänään en lupaa. Aamulla piti myös valita koulukuviin osuva mekko ja sen sukkahousukaverit. Otin marimekon ja keltaiset sukkahousut, jotka laitoin pakkonäkymään itse kuvassa. Yksityiskuvassa sain irvistä kameratytölle, koska saan ite valita kuvista sopivimman myöhemmin! Miten yleellistä. Irvistely siis.

Nii, keltaisiin sukkahousuihin tarttu koulumatkalla kärpäsiä, koska fillaroin edelleen, vaikka vettä vähän sataa ja pää on täynnä räkää. Tulin hyvin surulliseksi, kuten aina äänenmenetysflunssassa. Kun on tottunut laulelemaan aina ja koko ajan ja joka paikassa, kirvelee tosi paljon, jos ei voi laulaa silloin kun olisi tarkoitus. Tänään oli tarkoitus, mutta se jäi täyttämättömäksi.

Istuin keskellä ihmisiä jonkun laillisen välitunnin aikana, kun mut kaapattiin. Mikä siis on ihan normaalia kesken koulupäivän. Kaappaaja pakotti (onneksi olin hyvin alistuvainen ettei sattunut ketään tai tarvittu köyttä) mut istumaan kottikärryihin ja huristeli minä mukanaan ulos koulusta, ulos koulualueelta ja alamäkitietä keskustaan (mun koulu siis on käytännössä keskustassa). Vilkutin kaikille tutuille vastaantulijoille, puolet koulusta tuli ostamasta kahvia. Kaappaaja parkkeerasi kottikärryt Sokoksen eteen ja vei mut alas Mestarin Herkun tietämille harrastamaan jotain sellaista, mitä en todellakaan tahdo.

Päätöksentekoa nimittäin.

Inhoan pakotettua päätöksentekoa, mutta tein sen silti. Sama kyyti takaisin koululle ja ehdin ajoissa filosofiantunnille. Ei toki mikään ihme. Ei voi myöhästyä jos tulee kottikärryillä, joissa on Paavo Pesusieni -puku istuimena.

Seuraavalla laillisella välitunnilla mua odotti kaksi valkoista ruusua, pieni ja iso. En ole ikinä ennen saman päivän aikana tullut kaapatuksi ja saanut kukkia. Mua hymyilytti tosi paljon, vaikka jouduin kulkemaan ne kädessä loppupäivän ja vastaamaan pyöreältä arviolta puoleensataan kysymykseen siitä, mistä hyvästä olin saanut ne. Vastasin seuraavaa:

1) korvauksena henkisestä tuskasta ja kärsimyksestä (n. 47/50)
2) pour compensation de la souffrance mentale (n. 1/50)
3) lahjana mun kahelta mieheltä, pieneltä ja isolta (n. 2/50).

Ruusut pyöränkorissa oli vaikea polkea kotiin, mutten ollut erityisen pahoillani siitä. Edes sukkahousukärpästen paluu ei haitannut lainkaan. Mun ikkunassa pörrää tosi paljon banaanikärpäsiä.

Tunsin jonkinlaista yhteenkuuluvuutta siellä oman koulun aulassa keskellä ihmisiä, musiikin soidessa sekä kaiuttimista että kitarasta. Tunsin jonkinlaista rakkautta jokaista ystävääni kohtaan. Suren edelleen sitä, etten ehdi huomioimaan kaikkia koko aikaa. Vietin kuitenkin hienon hetken siellä niitten kanssa ja tuolla noiden kanssa, mun päivät pysyy pohjimmiltaan onnellisina niin kauan kuin kaikki ne kertoo mulle asioita silloin tällöin eikä suutu läsnäolosta. On kiva olla koulussa, jossa saan muutamaa minuuttia ennen tunnin alkua päähäni, että tekee mieli donitsia, sanon sen ääneen, joku lähtee totta munassa mun mukaan hankkimaan sellaisia ja vielä ehditään takaisin tunnille ajoissa.

En muista milloin viimeksi olisin ollut kahdeksalta valmis. Olin kotona ennen neljää. Avasin äitille oven, kun se tuli kauppakassien kanssa kotiin puolen viiden aikaan. Se katto mua yllättyneenä, sano "oho" ja kysy keitettäisiinkö päiväkahvit, kun kerran olen kotona. Toiset ihmiset tulee iloisiksi pienistä asioista! Tai oikeastaan suurin osa ihmisistä tullee.

laamatanssiaisissa

2011-08-21T00:14:00.002+03:00

Viimeksi tein lyhyen tarinan, ja uskoisin myös tämän seuraavan olevan melko tyrehtynyt. Mua väsyttää jo seitsemättä päivää, noin neljättä ihan liikaa. Tottunen muutaman tunnin yöuniin melko nopeasti tulevan talven ja sitä tulevamman syksyn aikana, mutta tällä hetkellä ne aiheuttaa mulle lähinnä tarvetta huomioida asioita. Erona normaaliin se, että väsyneenä haluan myös välttämättä jakaa ne huomiot jonkun kanssa.

Toistaiseksi olen hengissä. Filosofia ja musiikki on kivoi. Biologia ei, mutten anna sen haitata iloista kouluelämää. Merkkailen into otsassa kaikkia mahdollisia asioita uuteen kalenteriin.

Perjantain käytin nukkumalla päiväunia Lyseon sohvalla ja siivoamalla Huoneteatterin nurkkia. Otin Huonikselta mukaani harmaan siivouspipon, joka lämmitti mun päätä paljon. Silloinkin kun istuin suuren kissan alla Kävelykadulla (tha yksi katu) kuuntelemassa Etelä-Eurooppalaisen tai -Amerikkalaisten kitara- ja cajonmiehen soittoa yöelämän tuoksussa. Olin osa neljän miehen yleisöä, käytin tunnelmasytkäriä.

Ei ole sellainen olo, että syntyisi tarinoita. Tai huijaan, kyllä syntyisi, mutten jaksa pysyä hereillä niitä kertomassa.

kun painaa korvan vasten väsynyttä päätä, voi kuulla ajatusten kohinan

2011-08-17T19:57:00.003+03:00

Kaksi asiaa. Toinen on se, että tihkusateen sataessa kohtisuoraan alaspäin on pakko kulkea huojuen, jotta se näyttäisi vaihtavan satamiskulmaa joka askeleella.

Ensimmäinen asia on vähän monimutkaisempi. Tähän asti olen pitänyt itestäänselvyytenä, että olisi hienoa olla jonkinkaltainen lahjakkuus. Niinkuin oikea lahjakkuus, joku Mozart. Vaahtosammutintaaperona osaisi asiansa jo niin hyvin, että vanhemmat, sukulaiset ja muutkin ystävät, tuttavat kaimojen vauvoineen päivittelisivät hohtavan loistavaa tulevaisuutta. "Meidän Timosta tulee kyllä varmasti jotain suurta." (terveisiä Timolle jos lukee joskus, ei henkilökohtaista suuntaan tai toiseen!) Tänään mä kuitenkin myöhäisheränneenä havahdin ajatukseen valtavista suorituspaineista. Vähemmästäkin nuoren ihmisen hartiat lysähtää, puhumattakaan sitten painavista odotuksista.

Itse olen monimutkaisuuteen pyrkivä mutta pohjimmiltani lusmu ihminen, työnteko maistuu mulle lähinnä erittäin miellyttävinä palasina tahdissa, jota itse vahdin. Jos olisin lahjakkuus, luultavasti tappaisin itseni ennen kahdenkymmenen ikää, viimeistään heti sen jälkeen. En kestäisi suuria paineita olla jotakin, kun muiden ajatukset olisvat selvempia ja kirkkaampia kuin omani. Pahimmassa tapauksessa jopa erilaisia. Nuorena kuolleesta lahjakkuudesta puhuttaisiin aina puhuttaessa hienosti ja kunnioittavasti: "Kyllä siitä Timosta olisi tullut jotain niin suurta, niin lahjakas se oli." Kukaan ei ikinä olisi saanut tietää, vaikka lahjakkuus olisikin mokannut matkalla, ei olisi tarvinnut tehdä työtä hyvän maineen eteen. On se nyt paljon helpompaa!

Toisaalta ihmiset on myös uteliaita ja ahneita, mikä voi hyvinkin viedä lahjakkuuden elämää vähän pidemmälle.

Juttelen kevyitä asioita tänään, voisi tehdä hyvää mennä yhdeksältä nukkumaan.

määrittelen jotain päässäni soivaa

2011-08-16T22:48:00.005+03:00

Hm joo. Mun mielestä alkaa ihan oikeasti olla syksy. Lehdet on vielä vihreitä, mutta niin tummia, ettei ne voisi enää juuri tummempia olla olematta keltaisia. Syksy on puiden lehtien muutoskohta, ei kevät. Syksyllä koivun lehdistä tulee keltaisia, sitten ne hautovat talven yli, kunnes tummenevat vaalean vihreiksi. Siitä ne tummenevat ja tummenevat koko kesän, kunnes taas aloittavat alusta keltaisina. Ruskeaa ei lasketa, koska se on pieni ja ohimenevä kuolema vain.

Tekee mieleni pistää jalat sukkahousuihin ja balleriinoihin, jotka voin vaihtaa koulussa villasukkiin. Yöt on kylmiä, mulla on kaikkeen oikeus (olen minäkeskeinen), kokeilin sen jo Jurassicissa. Tänään pidin ensimmäistä kertaa maman kesällä ostamaa marimekkoa, jossa on kukkia helmassa ja napit selässä. Tykkään siitä ihan kamalan kovasti. Tykkään myös ihmisistä edelleen vieläkin muutoksia ei ole tapahtunut. Esimerkiksi sellaisesta, joka poimi mulle kaikki kalpiksen mansikat.

Kai mua on vähän väsyttänyt, ellei enemmänkin. Mulle lausuttiin kohteliaisuus, jollaista en ole kuullut ehkä ikinä aikaisemmin. Otan sen ainakin kohteliaisuutena. Olen päässyt uudelle tasolle.

"Oot normaalia hilpeämpi tänään!"

Yleensä multa vaan kysytään miten jaksan olla niin iloinen aina. Mä jaksan. Luultavasti mä jaksan melankolian takia. Siksi, että välillä katson bussin ikkunasta taivaalle yrittäen olla itkemättä ennen kuin pääsen kotiin.

On sellainen olo, että kaikesta huolimatta olen saattanut menettää pääni jo ajat sitten jonnekin paikkaan, josta en ollut saamassa sitä takaisin. Siis on mulla pää, päämaailma ja maailma, mutta pää. Joku kontrolli siinä, mikä yhdistää sen kunnolla maailmaan, joka ei ole maailma eikä päämaailma. Se oikea maailma. Pää on kuitenkin hävinnyt jonnekin jo aika päivät sitten, tiedä onko paikkaa edes olemassa. Voi myös olla ettei se ole missään paikassa, vaan hajonneena eeppisesti osaksi kaikkea olevaa ja menevää. Tai se on saattanut etsiä uuden omistajan, joka kaipaa, tarvitsee ja arvostaa sitä enemmän kuin minä.

Rankkaa, kun ei osaa päättää olisiko rankinta elämässä omien ajatusten kurissa pitäminen tai niistä välittämättä jättäminen vai ehkä lukion biologian kakkoskurssi, joka on valitettavasti pakko käydä. Elin tänään muutaman hetken päivämäärällisesti vuoden takaisessa. Kotiin on parasta tulla silloin kun joku ihana on leiponut pullaa.

Olen oikeasti hilpeällä tuulella. Vaikka itkettää. En ole ikinä oikein osannut päättää. Musiikki inspiroi mua ihan järjettömän paljon taas. Ei sen kuunteleminen, kuten harvemmin muutenkaan, vaan sen ajatteleminen. Joo vittu, ajattelen musiikkia ja se on mun mielestä kivointa mitä keksin muutaman muun hassun asian jälkeen.

"Mä rupeen kännissä aina havainnoimaan! Makoilen vaan nurmikolla ja osottelen hohtavia pilviä ja muita..."
"Joo se on kivaa! Mä teen sitä ihan selvinpäin."

Joskus mun mielessä käy, että asiat olisi helpompia, jos niistä ei tekisi vaikeita. Sitten mä karistan hassut kujeilevat ajatukset pois, mömmönä korvista. Ei kaiken kuulu olla yksinkertaista. Kaiken ei kuulu avautua heti, pitää uskaltaa luottaa, että kaikkien kerroksien alla oleva ajatusmuna ei ole mätä. Mun ajatusmunat ei ole mätiä.

mikkeli nukkuu öisin

2011-08-14T23:38:00.001+03:00

Hei taas, maailma! Olisin voinut olla menossa viikon verran, mutta valehtelematta kalenteri näyttää kolmea päivää. Aloitin koulun kyllä ajallaan, kuten piti, ei siitä huoli.

Perjantaina istuin kahden tunnin yöunien jälkeen puoli kahdeksan bussissa isojen kassien ja nyssäköiden kanssa matkalla kouluun kertomaan ykkösihmisille oppilaskunnan hallituksen toiminnasta. "Hei, me päätetään kuka saa rahaa." Kävin liimaamassa sen hiiritarran kaapinoveen, kuten uhkasin ja join kahvit kuunnellen villejä tarinoita edelliseltä kesältä. Ehdin aika paljon reilun tunnin aikana.

jonkun paska mäihä.

aamiainen huoltokadulla. tai illallinen.

Perjantaina puoli kymmenen aikaan alkaa tarina, jossa minä, yksi ystävä, toinen toveri ja muutama muu seikkailevat vaihtuvalla kokoonpanolla Mikkeliin, siellä ja takaisin, joku on saattanut joskus kuulla tapahtumasta nimeltä Jurassic Rock. Niiden muutaman muun kanssa sovittiin Provinssin aikoihin, ettei anneta hyvin lähteneen paskankuskausystävyyden hävitä, vaan lyödään siivoushanskat yhteen myös Provinssin pikkuvelifestareilla Mikkelissä. Ehdin harmitella sitä, ettei olla oltu viidestään vielä yksilläkään festareilla, joilla olisi lämmin uimavesi. Provinssi on liian aikaisin ja Jurassic myöhään. Kuin se häiritsisi.

kuvasarja esittää siirtotatuoinnin asentamista mehun ja likaisen sukan avulla:
1) pistä paperi väärinpäin kädelle ja kastele sitä mehulla
2) painele kostutettua paperia likaisella sukalla, jotta mehu imeytyy tasaisesti paperin huokosiin
3) ihaile valmista jälkeä

Mä nukuin koululla, mutta hengasin teltta-alueella. Festari-ihmiset on lähes poikkeuksetta mukaviä kännissä. Tavattiin monta mukavaa miestä ja naista, hetken ystävyyssuhteita jonottaessa katsomaan Flogging Mollya.

"Moi!"
"Moi!"
"Mitä kuuluu?"
"Ihan hyvää! "
"Hyvä!"
"Entäs itsellesi?"
"Hyvää! Ootko tulossa kattomaan Flogging Mollya?"
"Joo, tekin?"
"Joo!"
"Hienoa! Kohta tanssitaan?"
"Joo!"

makkaraa. meidän vieressä istui ehkä maailman surullisin tyttö.

JENNI!!!111 ♥♥

mikkeli on kuin venetsia.

Ja muuta. Sain puhelun, joka kehotti mua katselemaan yöaikaan ylös taivaalle ja metsästämään lentäviä tähtiä. Niitä ei tietenkään saa ampua kuin katseella, sen verran uhanalaisia ne on. Perjantaina en nähnyt yhtään, koska Mikkelin taivaalla makoili niin paljon pilviä ja Petri Nygårdilla oli liian tehokkas pyrotekniikka. Se ei haitannut ihan hirveästi, koska kävin kuopiopoikien kanssa rakastamassa Jenni Vartiaista. Sillä oli hienoimmat valot koko festareilla. Lauantaina näin kolme lentävää tähteä ja toivoin jokaisen kohdalla ihan varmuudenkin vuoksi. Toivoin itseasiassa myös ilman niitä tähtiä.

"eiku oota näytät kaljulta..."

mun festaritossut, kaks kokoa liian isot ja tosi likaset ♥

marjuenin festaritossut, suht oikeen kokoset, pinkit ja likaiset myös ♥

En ostanut kertaakaan metrilakuja. En ostanut oikeastaan mitään muutakaan, koska mun rahatilanne on vähän hutera tällä hetkellä. Housuntaskusta löyty kaks euroo kolikoina ja pakollinen vilkaisu pankkitilille lauantaina kertoi mun käyttäneen kesän aikana noin paljon enemmän rahaa kuin olisi ollut edes mahdollista, joten elelin lähinnä kustannetuilla aterioilla, kotoa viedyillä eväillä (muovikassillinen, puolet mun matkatavaroista) ja tovereiden hyväntahtoisuudella. Jonkun pennin uhrasin kahviin, mutta matkalla saa. Reissussa nääs rähjääntyy, ei ehdi nukkua tai käydä suihkussa. Varron kovasti tämän illan suihkua kotona, koska edellinen tukkapesu on torstailta ♥

tässä viisi ihmistä kahden hengen teltassa syömässä jäätelöä.

jos mulla olis enemmän kuin kaks euroa rahaa, ni hyppäisin.

Lauantai-iltana ennen irkkutansseja kaksi viidesosaa meidän provinssipoppoosta jätti mut ja toiset kaks viidesosaa keskenään (toistamiseen) teltoille. Kaikkien teki mieli karkkia, joten lähettiin käymään läheisellä huoltoasemalla. Huoltoaseman karkit oli TOSI kalliita. Päätettiin lähteä ettimään ABC:tä tai jotain, mistä saisi edes vähän halvemmalla. Käveltiin ilmeisesti väärään suuntaan ja horroten öisessä Mikkelissä vajaa tunti kohdaten ainakin kolme suljettua huoltoasemaa. Päästiin Mikkelin keskustaan, jossa yhteentoista asti auki ollut Siwa oli mennyt kiinni kaksitoista minuuttia sitten. Pyörittiin ympäri keskustaa, eikä mikään baareja lukuunottamatta ollut auki (joku meistä ehdotti että mentäisiin syömään tai juomaan jotain, jos laskun mukana jostain saisi vaikka yhden Mariannen tai jotain). Lähdettiin liikenneympyrästä tuurilla johonkin suuntaan, jos vaikka se ABC löytyisi, kunnes tajuttiin että yhden kännykässä on navigaattori. Navigaattori kertoi ABC:n olevan neljän ja puolen kilometrin päässä eri suuntaan kuin minne oltiin kävelemässä. Aloin itkeä, etten ehdi nähdä ainoaa bändiä, jota lähdin kuuntelemaan. Otettiin bussi takaisin alueelle. Päätettiin mennä ostamaan ylihintaista karkkia lähihuoltoasemalta sittenkin. Kun päästiin sinne, lähihuoltoasemakin oli kiinni. Yksi meistä lähes kirjaimellisesti hakkasi päätään asfalttiin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun muistettiin, että toisella meidät feidanneista ihmisistä on sirkusaakkosia teltassa. Siis naapuriteltassa. Siis puolen metrin päässä (vaikka teltoilla olisi pitänyt olla metrin turvavälit) siitä teltasta, josta lähdettiin melkein kaksi tuntia sitten. Juostiin teltalle, vedettiin pussillinen kerralla ja mentiin ostamaan lisää leirintäalueen kioskista, jota ei myöskään muistettu aikaisemmin.

nää on taas hieman epäkronologisessa järjestyksessä.

mä, kuopiomies1 ja kuopiomies2.

mikkeli ja mikkelin reikä. jokainen mikkeli tarvitsee ainakin yhden reiän.

kuopiomies2 raivokohtauksen partaalla mikkelissä.

mä, kuopiomies1 ja kuopiomies2 bussissa lopen väsyneinä.

Edellinen tarina on nauru- ja raivokohtauksista riisuttu tositarina. Ehdittiin kuuntelemaan Mollya ja tavattiin ehtoja mikkeliläisiä nuoriso-osastolaisia sekä patu, joka nukkui juna-asemat sillan hississä. Jälkimmäinen oli sikäli jännä, että ne hissit ei enää toiminu siinä vaiheessa iltaa.

"MÄ SAAN SEN KYL."

mun ankkapossee.

♥

Tuntuu taas runosuoni elävän jossain syvällä pään sisällä. Univelkaisena voisin pikkuhiljaa vetäytyä nukkumaan ja alkaa harkita kouluasioiden miettimistä. Askartelin tänään vielä iltapuhteikseni kalenteriin uudet kannet ja huomasin hitaasti olevani helppo Facebookmainonnan uhri. Klikkailen aina niitä sivupalkin mainoksia. Hitto. Olin kaksi yötä pois Jyväskylästä ja jo joku puukotettiin. Sellasta. Mulla on fiksua sanottavaa joskus toiste.

molly ku soitti ni kaikki tanssi.

raappana ku soitti ni kaikilla oli sytkärit.

Joo. Mä katon sitten huomenna, mitä kaikkea univajeissani olen taas julkaissut. Olen aika usein tässä tilanteessa.

kesän viimeinen kaninlokero

2011-08-10T21:30:00.002+03:00

Oikeasti haluaisin omistaa jotain tärkeetä kaikille niille mun elämän tärkeille ihmisille. Ootte kaikki samassa karusellissa mun kanssa, halusitte tai ette. Vielä ei ole mitään omistettavaa, mutta kun mä olen iso niin keksin jotain.

Huomenna on torstai. Huomenna herään luultavasti yhdeksän aikaan valitsemaan mekon, sitten poljen pirteässä elokuun aamussa keskustaan ostamaan kallistunutta halpaa kahvia Pirinan kanssa. Toisista suunnitelmista tahtoo pitää kovemmin kiinni kuin toisista. Sen enempää en suunnittele, mun koulu alkaa oikeasti vasta maanantaina, torstai ja perjantai vasta lämmittelee. Ehtinee lämmetä ihan hyvin, viisikymmentäkaksi valittua kurssia tulevalle vuodelle.

Tänään on keskiviikko. Jouduin lopultakin, monen pitkittämisen jälkeen sanomaan heihei maailman toiselle puolelle lähtevälle Manelle. Käytiin jäätelöllä. Mä lupasin itelleni, etten itke, mutta vähän mua itketti silti. Näin jälkikäteen mua oikeastaan itkettää vielä lisää, vaikka mä tiedän että meen juuri nyt luomaan itselleni uuden skypetilin vanhan ja kadonneen tilalle. Täytyyhän mun pystyä yhdistelemään kohta kolmeen ulkomailla majailevaan toveriin. Ja sitten voin soitella kaikille skypepuheluita taas. Olen varma, että niin Mane kuin toisessakin suunnassa majoittuvat ystävät pärjää.

En ollut käynyt koululla sitten muutama tunti jälkeen kesäloman alkamisen, joten tänään ajattelin syödä eväät siellä. Törmäsin biologianopettajaan ruokakaupassa sitä ennen. Syksy tulee, kun opettajat muuttavat mökeiltä takaisin cityyn ja niitä alkaa nähdä.

Mua jännittää kaikki. Koulun alku, koska joudun pyytämään melkein koko perjantain lomaa jo heti huomenna. Koska siihen liittyy vakavasti yhden sellaisen suuren päätöksen tekemisen seuraaminen, joka voi päättyä lähinnä huonosti tai hyvin huonosti. En haluaisi joutua sanomaan, ettei mun koulua kohta enää ole. Jos joudun, lupaan ostaa itselleni jäätelön. Koska multa puuttuu yksi matikankurssi ja muita on ihan liikaa. Koska mulla ei ole rahaa koulukirjoihin, kun olen ostanut niin monta mekkoa.

Mua jännittää myös elämän yleinen keveys. Asiat tuntuu olevan lokeroissaan ja lokerot oikeilla hyllyillä niin paljon kuin ne nyt voi olla olematta lokeroituina. Siirto tästä mihin vain on mahtava erhe? Ei, ei ole. Juurihan mainitsin monta asiaa, jotka ei ole lokeroissaan. Sillä välin kuin ne etsiytyvät lokeroihonsa, voin etsiä pölyä jonkun toisen lokeron pohjalta. Loppujen lopuksi, miksi kaikelle hyvälle pitää päätepisteessä käydä huonosti. Tai onko edes puolella lokeroista päätepistettä.

Mitä paskaa, tekisi mieleni sanoa. Elämä on nyt hyvä, mikä ei tarkoita etteikö se olisi huomennakin. Sitä paitsi huomenna voi olla vain aivan erilainen hyvä kuin tänään. Kunnolliseen hyvään kuuluu myös pahaa, ja mun paha tällä hetkellä on ne jännitykset.

Ja jos siirto tästä mihin vain olisi mahtava erhe, se koskisi vain asioita, jotka saattavat ollakin. Sellaisia siirtoja mä en ala tekemään. Hyvää viimeistä mun lomapäivää kaikille! Kyllä se vaan kulkee sillä tavoin, että mun kirjoitusrytmi hidastuu ja juttujen taso laskee yhdessä mun kanssa en tiedä ihan vielä minne (tosin jos vertailukatto ei ole liian korkealla, ei satu pyllyyn liikaa sieltä pudotessa). Mulla on kuitenkin pari pulkkaa ja jokunen liukuri varastossa, sekä kaiken lisäksi ihmisiä, jotka on ottamassa mua vastaan. Oli pulkat sitten kuinka mullassa tahansa. Oli ne ihmiset sitten tosi lähellä, ihan lähellä, lähellä, vähän kauempana tai siellä toisella puolen maailmaa.

pesuhommissa kuultua

2011-08-09T13:33:00.003+03:00

Ikkunanpesu on oikeastaan ihan hauskaa, jos ei huomioi kramppiin yltävää vikaa kuivauskädessä yms. Kun viimeinenkin ikkunakerros on auki ja puunattu, voi katsella vähän aikaa ulos, alas ja taivaalle. Jos joitain asioita tekee vain kerran vuodessa, ne jaksaa säilyttää viehätyksensä aika pitkälle. Kuten synttärit, joulu, juhannus, pääsiäismunaale ja avoimesta ikkunasta puolittain ulos roikkuminen. Pesin juuri viimeisen vaaditun ikkunan ollakseni täyttänyt kesän tavoitteeni niiltä siivousteknisiltä osin. Meni sitten toiseksi viimeiseen lomapäivään. Piirtelytekninen velvoite jäänee viimeiseen.

Puut ikkunan takana huojuu ja taivas on harmaa. Mä odotan, että alkaisi sataa ja saisin laittaa kumpparit jalkaan. Silti haluaisin päästä pyöräilemään tänä iltana. Haluan ristiriitaisia asioita. Luulen, että taas vaihteeksi alkaa ukkostaa.

Tiettynä vuodenaikana on vaikea kuvitella sitä, joka on kauimmaisena. Nyt on vielä kesä, joten on vaikea ajatella talvea. Syksyllä on vaikea ajatella kevättä ja molemmat toisinpäin. Sen sijaan nyt syksyn miettiminen ei ole lainkaan vaikeaa. Tarkemmin ajateltuna joku mielikuva ikkunanpesuveden jäätymisestä pisaroina ikkunaan tammikuussa saattoi lirvahtaa mun mieleen. Se johtui tosin vain siitä, että naapuri sanoi joskus pesevänsä ikkunoita kaksi kertaa vuodessa, enkä mä ymmärrä miten kukaan ehtii pestä ikkunat kahdesti vuodessa. Eli loppujen lopuksi ne pisarat jäätyikin naapurin ikkunoihin. Mitäs on siivousintoilija.

Nyt sataa ♥

kellon kaima -asioita

2011-08-08T19:54:00.000+03:00

Nyt jo jonkun aikaa olisi roikkunut viisitoista kertaa uudestaan kirjoitettu ja täydennetty selostus kiirepäivistä ennen kiirepäivien alkua. Tiedättekö sen tunteen kun mitään uutta on hankala aloittaa ennen kuin vanhasta on päässyt eroon... En mäkään tiedä, mutta tällä kertaa ajattelin tehdä miehen työn ja kertoa asioita niin kuin niitä kuuluisi kertoa ennen hyppäämistä monen kuukauden ole oikeassa paikassa oikeaan aikaan eli koko ajan (tai yritä edes) -ralliin ja kaiken tärkeän informoitavan häviämistä jonnekin.

Olen kulkenut sukkahousuissa ja kengät jalassa ensimmäistä kertaa varmaan koko kesänä pakkotilanteita lukuunottamatta. Muutama hassu päivä ja mun jalkaan sattuu. Kaikkien muiden muassa harrastan pohdintoja siitä, minne kesä on kadonnut. Kesällä tarkoittakaamme sitä aikaa vuodesta, kun ei välttämättä tarvitse tehdä mitään. Alkukesästä on ikuisuus aikaa, mutta kesä on kestänyt vain hetken. Aika on hupaisa ystävä, se jaksaa aina yllättää.

ystävänturjake, joka tekee mulle ruokaa.

Ihmiset on kuulunu mun aikatauluihin edelleen paljon, muttei tarpeeksi. Itken karvaasti, koska ajan hupaisuus ystävänä rajoittuu rajoituksiin. Ja koska bussikuskeille täytyy maksaa palkkaa. Mun tekisi mieli olla mutkattoman epäselvä, puhua hetkistä ja ihmisistä. Jälleen.

Elokuuta on mennyt yli viikko, enkä ole saanut siltä vielä mitään muuta kuin flunssan. Olen mä jotain saanut, mutten vielä ehkä ymmärrä kaikkea. Unta sain edellisenä yönä mahdollisesti viisi tuntia aamuseitsemän ja puolenpäivän välillä, viime yönä vähän enemmän. Olen yrittänyt kaikesta huolimatta muodostaa aikatauluja tehtävien töiden ja ihmisten kanssa. Olen oikeasti saanut vähän tehtyä töitä. Nopeammin osa niistä etenisi, jos tulostimessa olisi mustetta.

mun paikka.

Olen tavannut ihmisiä, joiden seurassa on helppoa olla matalalla katolla, puun alla ja pimeässä Kirkkopuistossa katsomassa muovilaatikossa kiipeileviä, hytkyviä ja katossa istuvia ihmisiä. Viimeisen aikana tunsi olevansa omiensa keskellä monella tapaa. Keskellä ja ympäröimä, vaikkei ihan kaikkia tuntenutkaan.

Olen tavannut ihmisiä, joiden kanssa peruskoulun lopulla leikittiin aina neljästään, paitsi silloin kun meitä välillä oli kuusi. Tehtiiin ruokaa ja annettiin suun käydä puheen ja syötävän mukana. Suunniteltin automatna Pärnunkautta Saksaan. Hajoan omalle nostalgialleni siinä suhteessa. Vanhat ajat haluaisi takaisin, muttei niitä tahtoisi elää uudestaan. Kaikkia aikoja kun ei vain voi voi olla yhtäaikaa. Kannattanee olla onnellinen hetkisestä mahdollisimman suurissa määrin. Mä olen.

Olen tavannut kalsari-ihmisiä. Kalsari-ihmisten kanssa maattiin sohvalla sipsejä syöden ja katsottiin laatuvideoita youtubesta niin kauan kuin kehtasi. Siinäkin on jotain täydellistä. En ole tavannut joitain pyöräilumatkaa kauempana eläviä ihmisiä tai lähinnä yhtä, mika harmittaa mua enemmän kuin paljon. Vieläkin. En edes halua ajatella kuinka paljon. Olen ninjaillut autotallissa ja leikkinyt erään perhosen kanssa keskellä yötä sateessa ja nurmella.

Oikeastaan mun viimeisen viikon kuulumiset on lähinnä sitä keitä ihmisiä olen tavannut ja keitä en, sekä sitä mitä tehtäviä asioita olen onnistunut tekemään ja mitä en. Aikaa yksin tyhjänpanttina makoiluun on jäänyt siitä koostuvan kesän päätteeksi niin vähän, että naurattaisi jos sitä ehtisi ajatella.

Mulla on vaatekaappiin piilotettua suklaata ♥

tää asuu mun korvassa nykyään.

Jossain määrin pelkään unohtavani hassujen asioiden ajattelun mukatärkeiden alle, vaikka toivon suuresti etten. Lukuvuoden ensimmäisiksi töikseni ajattelin liimata koulukaappini oveen tarran, jossa on hamsteri tai hiiri aurinkolasit päässä ja jossa lukee isolla TOO COOL. Se sopii hyvin jostain viedyn poistumistietarran kaveriksi. Ennen lukukauden alkua käyn sen yhden unohdetun palleron kanssa hakemassa aamukahvit Coffee Housesta ja mahdollisesti istun sohville katselemaan uusien ihmisten saapumista ja vanhojen hidasta unohtumista. Jotkut vanhoista ihmisitä tosin ovat niin syvästi juurtunut meidän kouluun, ettei niistä pääse eroon. Terveisiä niille, ne on oikeesti ihan kivoja.

kissa käy eeppistä taistelua vihollisista hirveimmän kanssa. maman käden.

Siistiä on löytää samankaltaisia ja samalla aallonpituudella olevia ihmisiä. Tällä hetkellä huomaan tuntevani useita sellaisia ja ne on mun ystäviä. Ne ymmärtää, jos tulen jonnekin vähän myöhässä tai en tohinaltani ehdi ollenkaan. Ja ne tietää, että korvaan ne sitten joskus jotenkin. Ystävien lisäksi on tuttuja ja tietoja.

Tänään soi: Jarkko Martikainen / YUP. Erityisesti Voiko aika olla ystävä? sekä Mitä luoja teki ennen kuin loi maailman. Sellasta. Kalpiksen hinnat on kivunnut pilviin, en osaa enää käsituntumalta sanoa pussin hintaa.

sarjatulitushaaste

2011-08-03T21:53:00.000+03:00

Keskiviikko (se oikea) on hyvä päivä spammata kuvilla. Olin muutaman tunnin Tuomiorannalla tovereiden kanssa syömässä kakkua, ja kappas vain, kännykkäeläimen muistiin oli tallentunut toinen toistaan taitavampia otoksia elämästä! Kuten vaikka nämä roskalaatikot:

Sieviä kuin mitkä, keskirajaus toimii aina, eikä horisonttikaan ole ihan vinossa! Jokaisen kuva-albumin kuuluu sisältää myöskin ihania lemmikkikuvia. Koska mulla ei ollut möykkyä mukana, tyydyin kuvailemaan jollekin muulle kuin mulle Pariisista tuliaisiksi tuotua Nikke-norsua. Nikke on ostettu lentokentältä Tukholmasta, ei Pariisista, muttei se ole niin tärkeää. Ajatus on.

Nii ♥ Nikkeä edestä ja Nikkeä takaa. Urhea elefantti joutui meidän seurueeseen ja jaksaa silti hymyillä. Lopetettiin (tai siis joku lopetti, oikeasti Nikkeä kiusasi lähinnä yksi henkilö) eläinrääkkäys julkisilla paikoilla ja siirryttiin vakaviin puheenaiheisiin.

Tästä kuvasta kaikki alkoi. Tämä voi vielä rehellisesti sanoa yrittävänsä esittää jotain muuta kuin tissejä.

Samaa ei voi sanoa kaikista. Mä lupaan tämän jälkeen olla kalastelematta ohikulkevia lukijoita vähäpukeisten naisten avulla, mutta näitä mä en voi olla julkaisematta. Alimman kuvan auringoilta unohdin kysyä haittaako tissien lisäksi myös naaman näkyminen mun ajatusvaltakunnan etusivulla, joten laitoin tommoiset iloiset sensuurit, joista joku luultavasti löytää lonkeroita tai jotain. Ne on säteitä. Omaa kaula-aukkoa en julkaise, mutta voin laittaa vaikkapa varpaat jälleen!

Marjuenin peitto, Maijan puhelin, mun varpaat. Toim. huom. olen piilottanut ovelasti vammanturjakkeeni aurinkorasvalla! Mitä kalpeampi iho sitä paremmin se toimii peitevoiteena. Mua jäi muuten suuresti harmittamaan, etten vastannut Maijan puhelimeen yhdessä vaiheessa, kun tää oli uimassa.

Siis totta kai karkkipaperista taiteltu kurki polvella. Why not? Me, jotka ei saatu norsuua Pariisintuliaiseksi, saatiin laatikollinen karkkeja, joista itse söin arviolta puolet. Marie Antoinette tms. Ihan hyviä, sai valita pureskeleeko vai imeskeleekö, voisiko karkilta toivoa oikein muuta? Joka tapauksessa mua vähän harmittaa, että jouduin lähtemään bileistä kesken kaiken kotiin kuorimaan perunoita ja muuta kulinaristista (oon tehny ruokaa kahden viime päivän aikana yhtä usein kuin koko kesälomalla varmaan yhteensä). Yritän olla mamalle kiva, jos vaikka pääsisin sittenkin vielä sunnuntaina tai joskus Jämsään. Olen kiva myös mummulle ja kävin kastelemassa sen kukat.

Mummulla on hullun kivoja mukeja! Join mustikkakeittoa, kattelin telkkaria ja kirjotin tyhjänpäiväisiä ajatusasioita seeprakirjaan. Huomasin olevani väsynyt jo ennen yhdeksää. Mikä ei välttämättä ole huono juttu ottaen huomioon, että huomenna ~~mun pitäisi olla~~ olen skarppina menossa mukana jo puoli kahdeltatoista keskustassa!

Hyvät hiuspäivät on mun asia. Iltalenkin jälkeen kuvittelisin aikaisen nukkumisen hyväksi ideaksi. Pari keksiä ja jäätelö, niin yöstä tulisi varmasti täydellinen. Olen hyvällä päällä, vaikka kaipaankin ja tahtoisin nähdä muutamankin ihmisen. Kesäloma ei tunnu loppuvan ikinä ja kaikki kiireet on vielä jossain kovin kovin kaukana. Muutama hassu ikkunan tiskaus ja olen velvollisuuksissanikin ajantasalla. Ymmärsin, että päivitystiheys tippunee ainakin puoleen koulujen alettua. Korvaan määrän laadulla tai sitten en. NYT on kuitenkin vielä kesä.

lähes järjestyksessä

2011-08-03T01:00:00.000+03:00

Elokuun toinen päivä oli siis tiistai. Ei keskiviikko, kuten aivan varmasti olisin vielä aamulla voinut väittää. Lähetin viestin ystävälle, kysyin monelta nähdään. Sain vastaukseksi, että huomenna. Totta, ei ollut keskiviikko. Vähän aikaa tunsin itseni petetyksi, kunnes ymmärsin juuri saaneeni yhden ylimääräisen lomapäivän tuhlattavakseni. Pakkasin itseni ja muutaman asian mustaan viidakkokassiin ja lähdin poljeskelemaan loppukesän pirteyteen tunnin sisällä heräämisestä (seriously, mitä mulle tapahtuu..).

Kävin viemässä yhdelle vanhustentalolle sellaisen lapun, joka verokortin kanssa luovutettaessa tuo mun tilille kohta rahaa. Sen jälkeen koin hyväksi ideaksi mennä aamukahville (yhen aikaan siis). Mulla on tärkeä projekti kaakao ---> musta kahvi oon nyt mochaccinossa menossa. Pystyn joo käyttämään kahvia pelkällä maidolla ja sokerilla, mutta sujuvasti menee mochaccino ja café mocha. Tunnen itseni niin aikuiseksi nyt. Jos ei muuten tavoita aikuisuutta, niin ainakin voi täyttää kahdeksantoista ja juoda kahvia.

Tulin kovin onnelliseksi ennen kuin olin kunnolla edes ehtinyt aloittaa sitä melkein-kahvia. Kahvilan ovista astui se ystävä, jolle laitoin aamulla viestin sekä eräs toinen toveri Provinssin ja muiden asioiden tiimoilta. Yleensä turinoin itsekseni, mutta hyvä seura voittaa seeprakirjan joka tapauksessa. Hassua, miten elämän palaset nivoutuu joskus yhteen niin täydellisiksi kokonaisuuksiksi, kaikki palaset käytetty ja kuviosta tuli symmetrinen. Välillä se on hienoa.

katoin tollasta muffinia koffarin vitriinissä sen viis minuuttia ku seisoin jonossa samassa kohdassa ja kuolasin. sitte ystävä iskee pöytään toi kädessä. siinä ei edes ole suklaata. haluisin tehä muffinssei.

Haluaisin elää sellaista elämää, että asuisin jonkun kauniin kaupungin keskustassa kerrostalossa korkealla. Tekisin elääkseni sellaisia asioita, joista pidän ja joilla oikeasti ei elä. Voisin herätä iltapäivällä ja käydä ostamassa alakerran Starbucksista kahvin, kaakaon, teen tai smoothien sekä tosi ison suklaakeksin. Joskus istuisin kahvilan ikkunapöydässä kirjoittamassa tapahtumien keskipisteen kääntöpiste -kirjaa (se on ihan hyvä tarina, tän kirjan nimi). Joskus ottaisin molemmat eväät mukaan ja lähtisin kiertämään kaupunkiani. Joskus mulla olisi seuraa. Kukapa meistä ei tahtoisi sellaista elämää.

Kävin myös tekemässä isille ruokaa, koska pyörät lötisi tyhjyyttään. Isillä on se hieno pumppu, jolla kumit saa täyteen ilmaa ja alamäissä pääsee taas kovaa ♥ Joku tutkimus oli kesken siellä olohuoneen pöydällä, en ikinä pienenä osannut sanoa, mitä iskä tekee työkseen. Nyt osaan sanoa kaikenlaista, mutten ikinä voi olla varma mikä on päivitetyin versio tai puhunko totta. Se teki sitä tutkimusta ja mä pilkoin lanttua ja paistoin jauhelihaa. Siellä on oikeasti ihan kiva käydä, tällä kertaa en edes ollut mankumassa rahaa.

Mitäs kaikkea. Lähettiin meidän perheen naisporukalla (3/4, veli jätettii kotiin) autolla uimaan ja saunomaan kaupungin työntekijöiden mestaan. Se on kiva paikka. Harvat siellä tuntee toisensa, mutta kaikki juttelee kaikille, vihdat on yhteisiä. Miesten ja naisten saunat on erikseen ja uimaan saa mennä ilman asiaankuuluvaa asua.
Jännää oli se, että sen reissun jälkeen meillä on puolet pakoputkesta takakontissa ja coolit rallisoundit punaisessa pikkuautossa. Veikkaan, että jossain vaiheessa joku kaikesta kaiken tietävä automies tulee koputtelemaan meitä olkapäähän ja tokaisee: "Teillä taitaa olla jotain vikaa pakoputkessa", niin miehekästä ääntä meidän kulkupeli pitää tällä hetkellä.

Avaudun aika helposti (for your information... joskus olis kyllä kiva tehdä merkintä, jonka kaikki jaksaisi lukea) turhista asioista ja turhankin kitsaasti tärkeistä. Okei, pitää olla kova jätkä, että kutsuu mun avautumisen määrää millään muotoa kitsaaksi. Miten mukavaa välillä olisikaan, jos saisin kertoa nämä kaikki kuulumiset kaikille kavereille itse naamatusten erikseen. Sitten mä ajattelen, että oikeastaan en taida avautua avautumisen vaan kirjoittamisen takia yleensä. Ja koska mun mielikuvitus on mun kanssa yhteistyössa vain toisinaan, on pakko olla tylsä. Toiset osaa valjastaa mielikuvituksen oikein, mä en. Enkä edes halua, musta se on hauskempi tollasena ympärilaukkaavana ja muotoa äkkiarvaamatta muuttavana vaahtopäänä. Tämä omasta päivästä keskustelu on ihan jees hinta siitä.

Autuutta mun elämä, sanoin mä mitä tahansa. Sisko teki suklaakeksejä kastettaviks niihin kaakaomukillisiin. Lällärit käytti maitoa. Sain kuukauden kestäneen järjestelytempauksen päätökseen, olen virallisesti muuttanut! Saa taputtaa. Vaihdoin lakanat ja kissa nukkuu tyytyväisenä omassa pedissä pöydän alla. Eteisen seinät saa olla varmaan jouluun asti keltaset, koska tällä hetkellä maalirahat on menossa uuteen pakoputkeen.

Eäh, se tunne, kun mekko mätsää pikkuhousuihin ♥

"i wish you were here
but you're there
and there doesn't know
how lucky it is"

kysymyksiä

2011-08-01T19:22:00.002+03:00

Jotkut asiat on niin hassuja. Se on hassua, että tuntee ihmisen, viettää aikaa, vaikkei olisikaan paras ystävä. Sitten elämä vaihtaa maisemaa molemman kohdalla. Katseltuaan vähän tovin eri maisemia ja sitten kurkistaessaan toisen ihmisen maisemaan kokee shokkitilaa. Miten kaikki voi muuttua niin paljon niin lyhyessä ajassa. Miten väärin mä pystynki sanomaan hienot asiat.

Mulla on paljon ilmoitusluontoista asiaa. Löysin esimerkiksi paljon julkaisematonta omaa kuvamateriaalia, joten miksi olenkaan taas tyytynyt valmiiksi tehtyyn (toim. huom. laiska paska). Olen laiska, myönnän sen. Omaksi onnekseni mun mielestä laiskuus on sellaista taitavaa tasapainottelua häveliäisyyden päällä. Mitä kaikkea kehtaa jättää tekemättä.

pakollinen mekko-osasto, tosin ilman mekkoo tällä kertaa. koska oli kylmä enkä voinu käyttää kenkiä, piti valita pitkät housut. koska paksuissa ei-sukkahousuissa on reikä. myös neuletakissa on reikä. kuvassa ei siis ole neuletakkia. kuvassa on mun oma pikku delfiinilokero, jota en ole saanut vieläkään kasaan, vaikka vasta kuukausi tässä on tainnut vierähtää.

mulla ei ole noloja asioita.

Mun loppukesän onni on taas yhdeltä osin taattu, kun kävin ostamassa kilon kaakaojauhetta. Suklaan sekakäyttäjälle kaksi päivä tiedostettua o'boyvajetta on tehnyt tuskaa. Nyt mä ihan varmasti selviän elokuusta ja pystyn täysin vatsoin nauttimaan viilenevistä ilmoista ja pimenevistä loppuvuorokausista (jos oletetaan ihmiskunnan normien mukaan vuorokauden loppuvan keskiyöhön ja alkavan sieltä myös). Kestän hyvin yksinäiset, puoliyksinäiset ja yksinäisettömät illat, jos vielä alan etsiä kynttilöitä. Elokuussa on luvallista aloittaa syksyvalmistelut. Vähän kuin marraskuussa on luvallista aloittaa joululaulujen laulaminen. Pystyykö kukaan kumoamaan kunnolla väitettä kaikelle on aikansa.

välillä meillä on eläintarha, jonka jäsenet - pantteri ja susi - on ylimpiä ystävyksiä keskenään. ryppyjä rakkauteen aiheuttaa tosin ~ kaikki asiat. the brutal ignorance.

Kävin morjestamassa valokuvaliikkeen setää ja hakemassa jotain edellisenä keväänä kehitykseen jätettyä. Ostin myös mattopuukon ja kävin etsimässä taas uusia aluevaltauksia kirjaston levyosastolta. Erityisesti mua hymyilytti Norwegian Woodin soundtrack. Tai hymyilyttää edelleen. Törmäsin naapurintätiin (en tormännyt), joka sai mut myös hymyilemään. Se kattoi mua pitkään ja kertoi sitten mun näyttävän taas söpöltä. Miksi noin kivat asiat muuttuisivat tylsiksi, jos niitä kuulisi jokaisella kauppareissulla.

vintagee ja retroo, meillä remontoidaan. sulakeolento on ollu monta vuotta piilotettuna kaappiin, mutta nyt päätettiin hävittää kaappi. ei muuta.

ja sitte mä tajusin, että yleensä mulla on tapana kuvata kaikkee vammaa ja injuryä, vaikka palovamman hc-tasosta ei ollukaa kuvaa. tää on jo paljon vähemmän hc, ei enää rakkuloita tai jalkapohjaan asti ulottuvaa punotusta.

Kun ei vielä ihan ollut elokuu, mä poljin Saaran luokse, koska se oli juuri palautunut fyysisesti protuleirin senioriversiolta. Ainakin melkein. Kuului suorastaan velvollisuuksiin mennä käännytettäväksi sen luo. Mulle tarjottiin jäätelöä ja mustikoita, eikä ketään haitannut vaikka kaadoin vaniljakastiketta jokaiselle lusikalliselle yksitellen, koska annoin välissä Saaralle paljon sitä kerrallaan. Ajettiin Maijan pihan kautta, oltaisiin otettu se mukaan, jos ei sen puhelimessa olisi puhunut se sama nainen, jonka kanssa aina puhutaan jos yhteyttä ei saada. Istuttiin yötä hyppytornin nokassa ihan kahdestaan. Hurjasteltiin polkupyörillä, koska yöllä voi ajaa niin paljon kovempaa ja erilaisissa paikoissa. Voisinko osata joskus päättää pysyvyyden ja uudistumisen välillä.

tackla! ja ehjä hihna ♥

Elokuun vaihtuessa taisin kuunnella traagista rakkaustarinaa, jonka lupasin kertoa eteenpäin, jos kertoja kuolee.

Iski tarve kuunnella Porcupine Treetä. Minnehän kaikki oudosti muotoillut ajatuslauseet on hävinny.

Lipsuin tänään tekotaiteellisen paskan puolelle niin paljon, että käy ahdistamaan. Siksi tahdon jakaa jotain mahdollisimman tekotaiteellista paskaa melkein lopuksi. Miksihän ihmeessä mua jaksaa välityttää aina vaan.

Heräänkö mä joku päivä huomaamaan, että kaikki pitää ajatella uudestaan. Kuinka kauan ihminen keskimäärin jaksaa puhua itsestään. Katsoin eilen erikoisen elokuvan, jossa kaksi pikkupoikaa löysi maailman hienoimman avaruuspelin.

Viehättävää elokuuta kaikille ♥

oikea kissan maailma sekä minun

2011-07-31T17:34:00.005+03:00

Tuli sellainen olo, että jotain pitäisi tehdä vielä ennen elokuuta. Heräsin paljon ennen yhtätoista, nousin lähempänä yhtä. Kävin viemässä roskat pois ja näytin kissalle maailmaa. Mua suretti katsoa sitä hihnan päässä ja valjaissa, kun kaikki kärpäset lensi kerrostalon pihan pusikkoon, jonne mä en millään olisi päässyt sen perässä, oikeaa kissan maailmaa näyttämään. Mä tyydyin olemaan epäonnistunut kissaäiti ja kissa tyytyi olemaan epäonnistuneen kissaäidin kissa. Juostiin edestakaisin puiden varjostamaa asfalttitietä ja hajotettiin viikon vanhat hiekkakakut pihalaatikolla.

Yksi mun tämän kesän tavoitteista oli lukea kirjoja, joita en ole vielä ehtinyt lukea. Se tavoite ei ole oikeastaan onnistunut, mutta edelleen yritän kovasti. Puolentunnin seikkailun jälkeen oli oikeutettua palata takaisin sänkyyn ja humahtaa hetkessä takaisin Mihail Bulgakovin luomaan Moskovaan, jonne Saatana saapui. Jossain vaiheessa huomasin nukahtaneeni ja nähneeni vahvasti venäläisvaikutteisia unia. Väillä mä heräsin pelkäämään, että olen alkanut tarvita enemmän unta kuin ennen.

Miten päin tahansa, roskien pois vieminen edustaa äärimmäisen oman edun mukaisen huvi ja hyöty -suhteen toteuttamista kotona. Se on pieni ärsyttävä homma, joka jonkun täytyy tehdä. Niin ärsyttävä ja pieni, että joku mun kaltainen kotia käyttävä henkilö saa sen helposti niskoilleen. Vähintä mitä voi tehdä.

jotten mä pelkkä loiseliö ois
aion tänään viedä roskat pois.
minä en ole nahjus.
olen täällä koska aion viedä roskat pois.

Toisaalta roskien pois vieminen on mitä mainioin hetki tavata ihmisiä. Lyödä itsensä kanssa vetoa, juokseeko pihan läpi niin ettei kukaan näe, vai törmääkö naapurin hölösuiseen tätiin. Matkalla meidän roskakatoksille tapasin viimeksi ruohonleikkaajamiehen, täysin taloyhteisön ulkopuolelta. Kuvittelen salaisia siltoja meidän ja naapuritaloyhtiöiden väleille ja juttelen vastapäisen talon parvekkeella toisinaan väijyvälle eläimelle. Mä vien roskia oikeastaan mielelläni pois.

En ole syönyt enkä juonut mitään vuorokauden vaihtumisen jälkeen. Olen nukkunut enemmän kuin olisi terveellistä. En siis ole tehnyt mitään ennen elokuuta.

tuntuu karpolta

2011-07-31T00:35:00.000+03:00

Voi olla, että koska tämä blogi on perustettu (luntaten) maaliskuussa, en ole vielä muutamia satunnaisia huutoja lukuunottamatta muistanut kertoa, miten paljon mä välitän syksystä. No mä välitän siitä tosi paljon. Tykkään kaikista vuodenajoista omilla pikkukivakiva tavoillaan, ihan oikeasti. Esimerkiksi tää edelleen parhaillaan kuluva kesä on jotain niin mahdottoman hienoa öineen, valoineen ja vihreine puineen. Mutta syksy on syksy.

Syksyksi määrittelemäni ajanjakso, jolloin aamut ovat kirpeitä mahdollisesti pitkälle päivään asti, tähdet alkaa näkyä, lehtipuut vaihtelee värejä, tekee mieli juoda kuumaa kaakaota, kynttilät ja lyhdyt astuu kuvioihin hc-tavalla, koulu on mielekästä vielä hetken, värikkäät vaatteet palaa arkikäyttöön, pukeutuminen on muutoinkin helpointa, villasukat kaivetaan laatikosta, runotyttöily on huipussaan ja maailma kauneimmillaan, kestää kuitenkin loppujen lopuksi suunnilleen kolme viikkoa. Sitten on välivuodenaikaa.

in da picture there is still some summer left. mä ymmärsin, etten ole ehkä ehtinyt katsoa kesää vielä tarpeeksi tän kesän tarpeiksi, joten täytyy aloittaa tehokuuri NYT.

Syksyllä alkaa arvostaa taas katuvaloja, valoja ikkunoiden takana ja valomainoksia ja niitä kynttilöitä. Valoisien kesäöiden lisäksi rakastan hämäräpimitä syysiltoja, kun haluaisi kiinnittää keinun katulamppuun. Rakastan pohtia pimeiden ikkunoiden tarinoita valoisien rinnalla. Rakastan Jyväskylää valon kaupunkina enemmän kuin kenties mihinkään muuhun aikaan. En rakasta pohtia milloin hukuin omaan hypetykseeni ja olisiko ehkä kannattanut säästää jotain siihen, kun on oikeasti syksy ja asiat ajankohtaisia. Toisaalta mitä väliä, mä tiedän salasanan, mä saan kirjoittaa tänne mitä tahansa ja milloin tahansa. I can feel my power!

kaikki muutkin otti kuvan spidercarista, joten minäkin! rallit on jyväskylän asia, joista olisi varmaan pitänyt puhua, mutten ole puhunut. ihmiset on kivoi, asenne ja pörinä ei.

Olen masentunut, koska en pääsekään Jämsään katsomaan yhtä tämänkin paikan olemassaolon syyllistä ennen kuin se lähtee harrastamaan vaihto-oppilaisuutta Japaniin. En ole masentunut oikeasti, koska sellaisella asialla ei saa leikkiä, mutta olen hyvin syvästi surullinen. Koska se on oma syy, ettei mama päästä ympäri elämäänsä rellestänyttä lusmulomalaista minnekään ennen kuin asiat on sovittu ja rahaa taas vähän enemmän. Lupauduin kaivamaan tunnelin Jämsään, ei ole montaa kilometriä. Haluan katsomaan animee.

tää on turkumatkalta. yritin kuvata kivannäköstä junaa, mutta tää muuttu salakavalasti vaan kuvaksi.

Enkä mä käsitä, miten voi tehdä mieli ruokaa kaiken tämän jälkeen edelleen. Sukulaisbailut meni sujuvammin kuin olisin voinut päässäni pyöritellä. Sisareideni ja serkun lisäksi keskustelin henkeviä tuttavuusasioita lähinnä kuusivuotiaan Veetin ja neljäkuukautisen Artun kanssa. Arttu on koira, joka meinasi repiä reiän mun mekkoon, muttei repinytkään, joten olen edelleen sen kaveri. Veeti tykkäsi kanssa Toy Storysta. Maalla oli lehmiä ja olo oli kuin elämysmatkaa hakevalla turistilla, kun kuljeskelin isännän ja emännän perässä pellonlaitaa ja söin vadelmia puskasta. Nähtiin paikka, jossa Matti oli ajanut ojaan kännipäissään viedessään mummolle kalaa. Matti menehtyi ja auto seisoi paikoillaan monta kymmentä vuotta. Nyt se ei enää ollut siinä. Äiti ja täti näytti "rauniot", joilla ne oli pikkutyttöinä leikkinyt, muttei niitäkään enää ollut. Kuulemma myös välimatkat oli kummallisin tavoin lyhentynyt reilujen kolmenkymmenen vuoden takaisesta.'

ja tässä miksi mä kutsun sitä möykyksi, hyvää yötä.

Aika menee eteenpäin. Tarinoita kuolee koko ajan, eikä mun ole mahdollista kerätä niitä kaikkia ennen. Mun ei ole mahdollista halata kaikkia maailman kissoja, mutta tuo oma on leikkinyt kulkusella jo kolme päivää ihan innoissaan. Mä en enää uskalla siivota mun huoneessa, koska mistä tahansa voi luikerrella hämähäkkieläin. Onneksi juttu luistaa taas aiheen vierestä ja kovaa. Mulla saattaa olla vähän ikävä.

tuhatjalkaisen käsissä

2011-07-30T00:27:00.000+03:00

Olin kirjoittanut paljon kaikkea hienoa keskiviikkona, mutten jaksanut valvoa tarpeeksi myöhään. Joten nyt voidaan kaikki leikkiä muutamien seuraavien rivien ajan, että olisi keskiviikko.

"En minä tiedä. Kun vasta-avatun (leikkiukonnaama)jugurtin pinnalta löytyy vihreää homekasvustoa, joku olisi saattanut heittää jugurtin pois. Mä pyyhin vihreet pois talouspaperilla ja nyt mulla on ihan kivanoloinen lautaselline namia. Ei ehkä maistu pahalle. Mulla on paljon hunajaa. Jos en postaa uutta merkintää syyskuuhun mennessä, olen ehkä räjäyttäny mahani. Ruumiintoiminnot kiinnostaa aina kaikkia.

Niin että minne voi valittaa, jos on joutunu heittää menemään purkillisen jugurttia, vaikka viimenen käyttöpäivä on vasta kolmen päivän päästä (+hullu määrä hunajaa jolla meinas peittää pahan maun)? Olen surullinen. Keittäisin nuudeleita, ellen pelkäisi kiehuvaa vettä nykyään.

Heräsin puoli kuudelta tänä aamuna. Se selittäköön kaiken olennaisen. Ajoin bussilla kotipysäkiltä Mandipampulan kotipysäkille, että lähettäis Savonlinnaa päin paarustelemaan niitten äitin kyydissä (tykkään Mandinki äitistä tosi paljon!♥). Kotipysäkillä juttelin paikallisen mummon kanssa tärkeitä ukkosesta ja Kuopiosta. Lämpimän harmaa usva meni katki siinä missä istuin. Niin aikaisella matkalla en ollu vähään aikaa ollu. Maalle mennessä lehmät kylpi sumussa ja aurinko oli tukehtua. Oli niin jännää elää aamussa. Taidan kaivata syksyä oikeestaan aika paljon.

Savonlinna on sellainen kaupunki, jossa kuuluu kulkea ympäriinsä. Käydä kirpputorilla, antikvariaatissa, kirjaston pihassa eväsretkellä, taidenäyttelyssä, torilla, linnassa ja kivassa kahviossa juomassa herättävän kahvin. Kahvilan nimi oli Saima ja siellä istui meidän kanssa ornamenttiruusuhuoneessa herrashenkilö, joka kirjoitti kirjaa katselemastaan, kuten minä ja Mandi ja monta muuta ystävää silloin, kun sattuu olemaan yksin. Kahvi oli hyvää, koska siinä oli suklaata. Oli myös aika lämmin ja mua ahdisti, muttei niin paljon, että olisin yltänyt ahdistuneisuuteen saakka. Oli iloista."

Ja sitten palata tähän päivään! Tämän päivän innoittamana kirjoitin kohtauksen, joka perustuu aika rankasti tositapahtumiin, vain hahmojen nimet on muutettu turvallisuussyistä.

KAHDEKSANJALKAINEN JA MUSTA KANSIO

Henkilöt:
Ellu: lukioikäinen tyttö, jonka huoneen järjesteleminen on vielä vähän kesken, ja sekä tyhjiä että täysiä lehtiöitä on majaillut sänkynsä alla jo tovin
Petro: Ellun kolme vuotta nuorempi veli, asuu huoneessa Ellun vieressä, ovi yleensä kiinni ja musiikki kitarasta tai bassosta kaikuen
Mama: Ellun ja Petron äiti

Ellu siirtelee iloisena lehtiöitään pinosta toiseen muka siivotessaan, kunnes yhden pinon alta paljastuu tosi iso (~ 3 cm pitkä) musta kahdeksanjalkainen hämähäkkieläin, joka piilonsa menetettyään yrittää laukata piiloon sängyn alle.

Ellu: HYI.

Ellu tarttuu lähmipään paperia paksumpaan objektiin, eli mustaan nuottikansioon, ja mäiskäyttää sen hämähäkkieläimen päälle.

Ellu: HYI.

Ellu hakkaa kansiota, jonka alla hämähäkkieläin sijaitsee. Ellu myös pomppii kansion päällä ja hankaa sitä lattiaa vasten.

Ellu: Mama! Onko Petro kotona?!
Mama: Tä?!
Ellu: Onko Petro kotona?!
Mama: On se kai, ku huoneessa soi!

Ellu seisoo hievahtamatta mustan kansion päällä katsoen koko ajan, ettei mistään reunasta livahda mitään kahdeksanjalkaista. Viereisestä huoneesta tosiaan kuuluu kitaransoittoa.

Ellu: Petro...

Vastausta ei kuulu musiikin takaa, ovi on kiinni ilmeisesti.

Ellu: Petro!

Vastausta ei kuulu edelleenkään. Ellun jalat alkaa täristä, kun hän ajattelee mahdollisesti yhä elävää hämähäkkieläintä jalkojensa alla.

Ellu: PETRO!!!

Musiikki viereisessä huoneessa taukoaa.

Petro: No mitä?
Ellu: Tuu tänne HETI!
Petro: Miks?
Ellu: Koska mä seison hämähäkin päällä, tuu NYT!

Petro raahustaa kitaran kanssa Ellun huoneeseen ja katsoo siskoaan, kuten veljet katsoo siskojaan, kun nämä käyttäytyvät liian epämiehekkäästi.

Ellu: Kato elääkö se vielä.
Petro: Siis se on kansion alla, jonka päällä on rapiat viiskytkiloo painoo ja sä mietit onkoha se kuollu.
Ellu: No laita se ainaki roskiksee! Eikä mun roskiksee, koska se voi tulla kummittelemaa, koska mä tapoin sen.

Petro ojentaa kitaran Ellulle ja kehottaa tätä nousemaan pois kansion päältä.

Ellu: Etkö sä hullu ota mitää paperia?

Petro katsoo siskoaan jälleen ja ottaa jostain minimaalisen palan talouspaperia ja kääntää kansion.

Petro: Ei täällä näy mitään.
Ellu: Hyihyihyihyi helvetti, ehtikö se karata...
Petro: Eiku joo tässä se on. Noin kahdeksassa osassa liiskassa tätä kansiota vasten.
Ellu: No vie se nyt äkkiä pois!

Petro käy puhdistamassa kansion roskikseen ja palaa huoneeseensa soittamaan. Ellu ei uskalla mennä omaansa kolmeen tuntiin vaan paijailee ennemmin kissa ja käskee sitä syömään kaikki hyönteiset hänen huoneestaan tästä edespäin.

Toisinaan tunnen oloni niin chilliksi. Jokaisessa taloudessa tulisi olla ainakin yksi henkilö, joka ei pelkää hämähäkkejä. Kohtauksen tapahtuma-aika oli jossain yhden maissa päivällä ja edelleen yhden maissa seuraavana yönä luulen jokaista pistettä hämähäkiksi.

Kävin juhlimassa erään aika tärkeän ihmisen lähtöä maailman toiselle puolen (kai se on hyvä syy juhlia, kun toinen lähtee...). Oikeasti luulen juhlivani sitä vielä jonkun toisenkin kerran, mutta tää oli se virallinen, missä juhli myös muut ystävät ja sukulaiset. Järjestyspaikka oli sympaattinen brittimoottoripyörätallilaisten klubitila ja mun mielestä oli kivaa nähdä siellä tuttuja ja laulaa kaksi vuorokautta aikaisemmin perustetun duon kanssa lauluja, jotka saivat julhakalun ja mutkin itkemään. Mau niitä kaikkia ♥

Mun maha jatkaa laajenemistaan, juhliin oli leivottu seitsemän erilaista kakkua. Huomenna matkaan sukujuhliin, joilla ei ole muuta tarkoitusta kuin ruoka. Juoksuharrastus ei onnistu ennenkuin jalkapöydän palovamma on normaalimman värinen ja vähemmän täynnä mätää. Toisaalta jos tekee mieli syödä ni sitten pitää. Rakkautta on myös täysrasvainen oltermanni!

Välillä mä mietin kuinka paljon mä mietin. Onko ihan jokaisesta asiasta pakko ajatella, että olikohan viisasta. Ei ole, en ajattelekaan, mutta siltä se välillä tuntuu. Musta tuntuu, että teen asioista itselleni isompia kuin ne olisikaan todellisuudessa. Luulen, että sellaisillakin jutuilla on väliä, millä oikeasti ei ole. Oikeasti mä haluan vain, että asiat kulkee, vaikka mä tekisinkin virheitä. Ja jos musta tuntuu että mä olen ainoa joka tekee niitä virheitä, niin huomaako niitä silloin kukaan. Laskeeko kukaan muu niitä virheiksi kuin minä itse. Antaako muut mulle anteeksi ihan yhtä helposti kuin mä muille. Toivottavasti kyllä, koska muuten tulee paljon virheitä mun marginaaliin. Toivottavasti ei, koska muuten muita voi alkaa ahdistaa se, että nurisen tyhjästä.

Haluaisin kai vain osata sanoa, miten paljon tykkään mun kaikista ihmisistä. NÄÄÄÄÄÄIN PALJON (ja vähän lisää) ♥

välitunnilla

2011-07-26T23:05:00.003+03:00

Lähden huomenna Savonlinnaan sen yhen pampulan kanssa. Eli herään muutaman tunnin päästä. Tänään oli kiva päivä näin taivaan suurempana kuin ehkä ikinä tai ainakin tosi pitkään aikaan. Yö on hassun paikoillaan, lämmin mutta harmaa. Linnuilla on aina paremmat paikat kuin ihmisillä, mutten voi valittaakaan, kun kerran pääsee niin lähelle.

Mua vähän väsyttää, mutta lupaan pitää loistavan keskiviikon linnakaupungissa. Käydä kahvilla.

♥

soutuvenelehmät

2011-07-26T00:38:00.006+03:00

Usko kaikkeen meni just taas kerran. LiveJournal ei toimi. Me sad. Pakko siis syödä loputki keksit ja mennä ajoissa nukkumaan, mukamas. Oikeesti mulla on vielä uskoa johonki, kuten niihin kekseihin.

Yritän maman onneksi ja iloksi kääntää mun unirytmiä vähän normaalimpaan. Maanantain kunniaksi mun herätyskello soi yheltätoista, jolloin mun pelin sääntöjen mukaan piti luovuttaa korvatulpat ja silmälappu yöpöydälle, mun ikkunaan loistava aamuaurinko hoitelisi pikkuhiljaa loput. Toimiva peli, vaikka itse sanonkin, olin jo yhden aikoihin keskustassa näkemässä Mandia. Me palloiltiin vähän ja juteltiin hölmöjä ja tärkeitä. Ostettiin kaksi kertaa jäätelöä ja kierrettiin kirpputoria. Näin tosi monta tuttua ja tuttavaa matkalla, kun käytiin Kirkkopuistossa leikkaamassa Mandin tukkaa ja Lutakossa tappamassa aikaa koivun juurella.

On ollu hassu olo. Voi olla että nukkumattomat tunnit vaikuttaa edelleen, mutta oon hukkunu jonneki mun ajatuksiin koko päivän ajan helpommin kuin mitään. Keskittyminen vaatii suunnatonta voimaa ja itsensä hallintaa. Pyörämatkalla keskustaan olisin voinut aiheuttaa taas muutaman kolarin, kun liikenteen tarkkaileminen osoittautui vaikeaksi. Perille päästyäni mulla oli hetki ylimääräistä aikaa, ja löysin itseni seisomasta samasta paikasta keskeltä Kävelykatua viisi minuuttia senkin jälkeen, kun olin aloittanut miettimään mitähän sitä tekisi. Päädyin sitten istumaan puoleksi tunniksi Jyväskeskuksen rappuselle muhimaan omissa ajatuksissani. Huomio kiinnittyi omavaltaisiin asioihin, mulla itselläni ei ollut siihen mitään osaa tai arpaa. Ihmiset vilisi ja maailma myös.

mandin ottama kuva, joka kuvastaa parturikampaamo kirkkopuiston ammattitaitoisuutta ja muuta sellasta. olisin halunnu tehä tästä performanssin siirtämällä kompassille ja laittamalla lanttihatun viereen, mutta se ei ole sallittua.

Onneksi Mandi sitten tuli ja sai mut ulos pääni sisältä haisemasta edes niin paljon kuin Mandi vain voi ♥ Sitä paitsi en ole ikinä ennen leikannut kenenkään tukkaa! Ostin sarjakuvaa, kukalliset eskimokengät (joo!), punaoranssiraidalliset housut ja niihin pyllyyn tai reiteen kiinnitettävän kangaspalasen "iloinen vesseli" hintaan kuusi euroa (reilut puol mekkoa). Sarjakuva maksoi yli kolme euroa (reilut puolet puolesta mekosta). Kaikki tämä, koska mekkolakko.

Pesin keltaista seinää sienellä, ei ollut niin lystiä kuin kuulostaa. Pidän ihmisiä hereillä tahallaan ja tahtomattani. Hm.

maailma on höpö

2011-07-24T20:05:00.003+03:00

He. Kotiuduin istumalla tunnin koneella tekemättä mitään ja hankkimalla ahkerasti pahaa oloa ballerinakekseillä. Suklaattomat ballerinakeksit on muistaakseni parhaita non-suklaakeksejä ikinä, eikä ne suklaiset ole yhtään niin hyviä kuin non-suklaiset. Söin myös oikeaa ruokaa. Oli ihan hauskaa, sillä sähkökatkos mökkireissumökillä aiheutti lämpimän ruuan laittamiseen ongelmia loppuajasta.

Olen aina ollu aika hyvä hankkimaan mustelmia pienistäkin asioista, etenkin kavereiden kanssa keskellä metsää leikkiessä. Tällä kertaa hankin mustelmien lisäksi myös säärellisen ruhjeita ja jalallisen palovammaa jalkapöydältä reiteen. Vinkki erämatkailijoille: syvällä kertakäyttölautasella ei ole hyvä valmistaa nuudeleita useammin kuin kerran. Paperi menee haperoksi ja siirrettäessä paikasta C paikkan D kippaa reunan yli puolet kiehuvasta vedestä mahdollisesti juurikin sun jaloille.

Pidin lystiä. Pelattiin hirveästi erilaisia lautapelejä, joita mä en ikinä ole omistanut. Hienoin niistä oli enemmän tykötarpeilla ja hienoilla nappuloilla kuin juonella koreileva Leijonakuningaspeli, jossa kaikki pelaajat auttoivat Simbaa, ja voittaja oli loppujen lopuksi se, jolla oli Mufasa. Syötiin kovasti, uitiin ja saunottiin kovemmin. Olisin voinut aamuyöstä seistä napaan asti järvessä shampoo päässä vaikka kolme tuntia tykkäämässä sumusta järven pinnalla. Saunassa keskusteltiin energiapolitiikasta ja muusta yhtä helposta. Nukuin laiturilla ja katselin kiikkutuolista taivaalle. Uin monta kertaa Itikkasaaren kivelle ja tein kaislaveneitä. Tosin jossain vaiheessa siltä kiveltä löytyi liian iso hämähäkki, enkä enää halunnut erityisesti mennä sinne.

Yöllä ja päivällä ei ollut juurikaan merkitystä, vaan nukkua sai halutessaan ja valvomista tapahtui enemmän. Tykkään ihmisistä ja Suomen kesästä, jos joku ei tiennyt. Tänään vähän väsyttää, koska liikaa ei kovin moni nukkunut. Tuntuu iloselta siihen asti, että luen merkinnän huomenna ja ymmärrän kuinka väsynyt mä oikeasti olen. Olin.

ruoka on hyvää kun syö

2011-07-21T12:26:00.005+03:00

Ulkona on maailman kauniimpia harmaita pilviä toistensa päällä, ainakin tälle hetkelle. Tai oli ennen kuin aurinkoa alkoi paistaa niiden läpi niin kovaa, etten ole enää varma onko ne siellä vielä. Mulla on varmaan kova nälkä, mutta en ajatellut oikeestaan syödä muuta kuin reissuun tarkoitetut karkit tässä reissua odotellessa.

D: mulla on vaan tärkeitä kuvia tänään.

En ole repimässä tapettia irti, vaikka pitäisi. Eilen peilin takaa tapetin alta paljastui jonkun tekemä vahaliitutaideteos, joka kattaa koko seinän alueen. Kun oon iso ja mulla on oma koti, haluan että mun eteispeilin viereen seinään on maalattu Mona Lisa Smile --->. Nuoli osoittamaan omaan naamaan. Sitten tulisin vaikka väkisin iloiseksi joka aamu lähtiessäni jonnekin, koska Mona Lisa on aika kova jätkä hymyilemään. Haluaisin myös parvekkeen, jonne voisi ripustella eriparisia lyhtyjä, mutta se on eri tarina.

Milloinhan ihminen kyllästyy eripareihin.

Ikkuna on huurussa ja saa ollakin. Mä pakkaan kaikkea oleellista mukaan ja lähden sunnuntaihin asti höntsälle yhen ystävän mökille iloisella joukolla, mua ei kiinnosta suorastaan ikkunan mahdolliset huurut. Niihin ei kuitenkaan voi piirtää, kun ne on välilasissa. On edelleen nälkä. Virittäytykää tunnelmaan ja kuunnelkaa hölmöä suomareggaeta, nyt on kesä ♥

Olen vähän hämilläni, mutta hyvin onnellinen. Hassu olo.

terassi, kaksi, valtamerilaiva

2011-07-20T01:39:00.003+03:00

Suorastaan kummallista, mulla oli yleisolollisesti niin mahdottoman hyvä päivä, ettei tosikaan. Ei ollut mitään aivan täydellisen täydellistä blingbling toive-elämä ja valkoisia hevosia -oloa, vaan juuri sopiva, mistä tulee hyvälle mielelle. Aivan täydellisen täydellinen etc. -olo ei oikeastaan olisi edes lainkaan hauskaa.

Mama herätti mut puol kymmenen aikaan, koska lähti viemään siskoa terveyskeskukseen ja tarvitsi sille kengät (? en mäkään tiedä.). Vastalahjaksi kengistä mama anto mulle luvan nukkua vielä muutaman tunnin. Heräsin sitten kahdelta suunnilleen siihen, että ne siskon kaa soittaa jääneensä jonneki kahville.

Makoilin kauan sängyllä. Siitä näkee mekot ja katon, ehdin ajatella kaikkea.

Istuin puolisen tuntia autotallin kynnyksellä sateensuojassa katselemassa, miten sade voimistuu ja heikkenee vuorotellen. Kuivaan maahan osuessa pisarat hajoaa isommin, oikein läjähtää hajotessaan. Puolen tunnin jälkeen asfaltti on niin täynnä lätäkköä, ettei niiden auta kuin sanoa pieni "plup" ja hävitä jonnekin tuhansien muiden pisaroiden sekaan. Mietin kaikkea ala-asteella "Sataa vanhaa vettä" -kappaleessa (äidinkielen kirjasta, maantiedontunneilta en muista niin paljon) opetettua maantiedettä. Lähetin veden mukana terveisiä jonnekin toiselle puolelle maailmaa. Samalla nauratti meidän kaikkien melko satunnainen elämä täällä. Niiden reippaiden kolmenkymmenen minuutin taukoamattoman pisaroinnin katselun jälkeen päätin polkupyörän sijaan lähteä bussilla.

Sitten ne kaikki hullun kivat ihmiset, jotka istuivat kanssani Presson pöydässä! En nähnyt kaikkia kerralla ja suurimman osan kanssa tein myös muuta jännää ja vähemmän jännää, mutta jokaisen kanssa istuin jossain välissä Presson pöydässä, mikä on tilanteena kutkuttava.

Saunoin juuri ennen bussimatkaa. Kaikkea sitä kokeekin. Kotona mua odotteli kerman kanssa paistettu lohi, perunamuusi ja - mikä ihan parasta - appelsiinituoremehu ♥ Tiedättehän, sellanen kallis, hienossa purkissa oleva paras mehu, jossa on hedelmäliharoippeet jäljellä. Oikeastaan mun päivä oli lähes täydellinen. Harmaa, iloinen ja täydellinen omalla tavallaan.

Ylitsevuotava positiivisuus järkyttää jo muakin, ylitsevuotavan positiivista ihmistä. Mitä maailmassa tapahtuu?

ei runollisuudesta

2011-07-18T21:50:00.004+03:00

Yhtenä päivänä mulla on tarina kerrottavana ja aikaa kertoa se. Se päivä tuskin on tänään eikä huomennakaan. Puhun oikeaoppisesta tarinasta. Kulkee oikein, tekee oikeita asioita. Yhdessä on nainen, jonka sängyn alla asuu salaisia kettuja ja toisessa on entistä puuhevoskauppaa pitävä irstas vanha mies.

Olen ihan mahdottoman onnellinen, etten ole enää samassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Olen samaa mieltä monesta asiasta itseni kanssa silloin, mutta omaksi ja muiden iloksi maailma kuitenkin kulkee eteenpäin. Myöskin viime vuoden maaliskuusta on onneksi kulunut jo aikaa. Joskus vuonna 2007 mä seisoin katolla ja ymmärsin, miksi ihmiset on aina ollut vähän kateellisia linnuille. Joskus vuonna 2011 mä seisoin katolla ja olisin edelleen halunnut olla lintu. Edes pikkasen.

Noin ehkä 15 vuotta mun elämää on nyt pahvilaatikoitu, teipattu ja viety autotallin seinän viereen odottamaan jotain erilaista aikaa. Sellaiset reilut kaksi vuotta mahdun säilyttämään pikkusen delfiinihuoneen kaappien takana. Eikä kaikkea elämää voi laittaa kerralla pakettiin. Ennen kuin sitten joskus tosi pitkän ajan päästä.

Juon kylmää kaakaota taas, koska se on edelleen parempaa kuin kahvi, eikä mulla ole suuria ongelmia olla valvomatta öisin. Mulla on sellainen olo, että paikoillaan istuminen on helpompaa kuin vähään aikaan. Palloilu ei vielä luonnistu, koska en tiedä mihin suuntaan palloilisin. Ylipäätään ajallisesti on aika pysähtynyttä. Tein ruokaa, muistelin milloin viimeksi tein sitä samaa ja muistin. Muistin myös, ettei saa unohtaa sokeria. Muistin sen, koska virheistä oppii ja koska ruoka vei tällä myöhemmällä kerralla enemmän mun keskittymiskyvyn kapasiteettia.

"Pohjimmiltani mä ihmettelen, miksi elämän ja elokuvien eroa harmitellaan niin usein. Elokuvien tarkoitus on, että elämästä tehdään väkisin draamaa ja vaikeaa. Ihmisenä mä toivoisin elämän olevan aika kaukana siitä väkisin mutkikkaaksi tehdystä filmielämästä. En mä tietenkään voisi olla varma haluanko koko ajan vähemmän elokuvallisen vähemmän mutkikkaan tarinan enemmän elokuvallisen lopussa selviävän sijaan. Sehän elokuvaelämässä viehättää, lopussa kaikki selviää. Ellei juuri sun elämä rinnastu aina pienen budjetin taide-elokuvaan, jossa on kivat maisemat, muttei mitään järkeä tai ratkaisun antavaa loppua.
Pidän vuoristoradoista. Pidän siitä, ettei elämä ole helppoa."

Huomaan jälleen kerran pelkästään puhuvani päätäni auki ja kumoamavani itseäni. Mä olen suunnilleen kymmenen kertaa yrittänyt tehdä blogin, joka ei päätyisi kirjaimina vellovaksi ajatusmassaksi. Onnistumatta vieläkään näemmä. Tosin Turkupostaus sisälsi paljon kansankieltä, tää olkoon yksi tasoittava, ettei mene pää rikki. Tai ala puhua kansankieltä.

Ei mitään. Juon kolmannen kupin kaakaota tälle illalle, käyn moikkaamassa polkuja. Tahdon tehdä yhden pienen kuvan olemassaolevaksi ja ajattelin nukahtaa tarkastellen, kuinka Saatana saapuu Moskovaan. Yleensä en pidä suunnitelmista liian tarkasti kiinni. Mulla olisi järkyttävä tarve suklaalle.

"Lupiini istuu korkeimman löytämänsä pajun nokassa mekko rutussa kuuntelemassa yötä vailla kummempaa aavistusta miksi. Tuntuu kai hyvältä päästä mahdollisimman ylös, mahdollisimman kapeaan ilmaan. Hän pyörittelee ritsaa käsissään ja mittailee matkaa asfaltin yli rantakukkien amatsonimetsään, missä hälläväliämeiningin rentukkavalot loistavat hävyttömän riehakkaina. Olisi hienointa osua jotain alastonta ahvenpoikaa pyllyyn kesken kaislatytön naimisen."

nuo pensasaidat eivät ole neuroottista nähneetkään !

2011-07-18T04:12:00.000+03:00

Joskus naisen on tehtävä, mitä naisen on tehtävä, kuten kirjoittaa iloinen lomapostaus matkasta Turun vehreille kesannoille. Jälkiviisaana voin todeta, että Turussa todellakin voi tapahtua ihan mitä tahansa, ja että ei mua harmita antiporilaisuus tänä vuonna enää yhtään niin paljon.

Mulla oli vissisti hienoo matkaseuraa, joka mua ilostutti olemassaolollaan (ja vaikka olen edelleen surullinen, etten saanut Mandipampulaa mukaan). Maijan kanssa pompattiin kolisevaan junaan Jyväskylästä ja otettii Jolku mukaan Jämsähuudeilta. Istuskeltiin onnellisina punasen valon ravintolavaunussa kolme tuntia ja puhuttiin varmaan jostain tärkeästä. Mulla oli eväänä raejuustoo ja viinirypäleitä, elämä hymyili aika kovaa.

turkulainen katuvalo.

meikä turkujunassa tekemässä jotain mitä ei ikinä tee. siis kahvi. väsytti.

myö yöseikkailulla turussa. antonihminen, maija, mä ja jolku.

Tärkeään ei kuulunut liikaa se, että missä ihmeessä yks hörhötapahtuma tarkalleenottaen järjestettäisiin, vaan Turkuun päästyämme me etittiin vastaan tulleen Pyryihmisen kanssa ensin yliopistoa tunti tajutaksemme ettei se järjestetäkään yliopistolla, vaan jollain mulla iloisella kampusalueella, jota etittiin vielä tovi, jotta päästäisiin mestaan, jonka ainoana tarkoituksena oli tarjota mulle uusi sininen kännykkäkillutin, josta sen voi vetää esille housuntaskusta (kun käytän niin usein housuja), Jolkulle tanssipelipaikka ja Maijalle hyvä neitsytconireissu. Ehkä puolet tavoitteista saavutettiin, kun mä löysin sienen, joka ei ollut sininen eikä killutin, Jolku pääs kerran olee mestari tanssipelissä ja Maija ainaki nyt näki mistä oli kyse.

Sitte käveltii valkosen kissan johdattamina Turun elokuvateatteriin kattomaan Norwegian Wood. Rivoin näkemäni k13-elokuva, mutta tosi kaunis ja aika taide, mikä nauratti. Koin pahoja mielleyhtymiä Avaruusseikkailuun silloin tällöin, mutta se saatoin toki olla vaan minä. Pojan ja toisen tytyn vaatteet oli hienosti mätsätty ja aika monta itsemurhaa.

teh guide.

se uimahalli, jonka katolla ei sit käyty ku vähä.

Yöks me sanottii Pyryihmiselle heihei ja terve Antonihmiselle, jonka maailman kivoin (heti maman jälkee ja samalla viivalla monen mun toverin äitin kanssa) äiti anto kolmen hihhulitytyn punkata niillä ja tarjos vielä iltapalanki. Grillattiin vaahtokarkkeja mun kynttilässä haarukoilla parvekkeella (ja myös siellä kampuksella aikaisemmin, mutta siellä tuuli). Antonihminen toimi hyvänä Turkuoppaana ja vei meidät uimahallin katolle, kukkulalle, vanhoille bunkkereille ja hylätylle telakalle. Telakkaa hajotetaan, joten sinne ei välttämättä pääse enää ikinä uudestaan (etenkään ku mun Turkuvisiitit on ollu tahtiin kerran viidessä vuodessa), oli kiva istuskella neljästään betonialtaan reunalla, heitellä kiviä veteen, katsella toisella puolella nököttelevää Turun linnaa ja Viking Linen terminaalia. Laivassa oli söpöt lamput, jollaset edelleen tahtoisin mun sängyn ympärille.

mä tekemässä sitä, mitä osaan hyvin. istumssa.

tää on se vastaranta. tuolla on linna! ton keskimmän tolppalampun alla! yksi kuva ei kerro enemmän kuin tuhat sanaa, jos se on otettu yöllä pimeessä mun kameralla.

Seuraavalla kerralla Turkuun lähtiessäni pakkaan varmaan ihan kaikkea mukaan. Seuraavalla kerralla mä tiedän, että Turussa saattaa joutua kiipeilemään korkealla olevan autiotalon seinää, kun alla on useampi kymmenen metriä vapaata pudotusta betoniin, ellei osu veteen. Saattaa huomata olevansa aamuyöllä keskellä hämyisää metsää ja kysyessään sijaintia saada vastaukseksi "no tää on vaa Turkua". Saattaa huomata lainenneensa polkupyörää jostain puskasta. Maija lainasi, koska sen kenkä meni rikki. Saattaa huomata, ettei enää jaksa kävellä kuopalle, jossa joskus oli syöpäsairaala.

Puhuttiin paljon musiikista ja jääkaapeista. Yhden pensasaidan omistaja oli joku neuroottinen täti, joka halusi leikata aidan tasaiseksi ja hienoksi. Toisen omistaja ei ollut.

Aamulla huomasin, että jalkapohjat oli edelleen likaiset. Kuunneltiin balladi Danielille ja ehdittiin Maijan kanssa kotijunaan. Istuttiin kahdestaan punavaloisessa ravintolavaunussa, harrastettiin kulttuuria ja juotiin kahvia. Mä en siis juo kahvia. Kotijunan ravintolavaunutäti tykkäsi meistä tosi paljon enemmän kuin menojunan. Konduktööri sen sijaan oli varma, että oltiin huligaaneja, kun oltiin uhmattu kieltoa tuoda matkatavara ravintolaan.

kukkulalta nähtii koko turku.

vaan parhaat sai sprayata tähä.

taide___kuva. mä ja maija, maija ja mä.

Turussa juomavesi ei oo yhtä hyvää ku kotona, mutta muuten se on mun mielestä aika kiva kaupunki. Ei perseenreikä, vaan vähän hassu paikka. Siellä on paljon kauniita asioita ja melkein yhtä kovasti seikkailupaikkoja. Elokuvateatterin penkit on isoja ja liput tarkastetaan tosi kaukana ovesta.

On mukava herätä ja huomata ettei ole oikein koskaan yksimielinen. En puhu mun ajatuksista enää tänään.

syön vaniljajäätelöni kaakaojauheella, suklaakastikkeella ja nonparelleilla

2011-07-16T02:16:00.002+03:00

Perjantait voivat olla kiireisiä, vaikka olisi kesäloma, eikä varsinaisesti tekemistä. Piti herätä yhdeksi. Vein sadetakin maman ystävälle, jotta se voisi viedä sen mamalle Poriin. Mama on Porissa, mä en, tunnen lievää maailman epäreiluutta.

Toisaalta olo on kuin lapsena ennen joulua, kun on itse ollut arpomassa pakettiin sisälmyksiä. Mä tiedän, että mun kaikista paras mama tulee takasin sieltä yhden pussin kanssa. Yhdessä pussissa on mulle yksi asia, jossa on nappeja selässä ja kukkia helmassa. Se on lienee vähän epäreilua, mutta mä rakastan ihmisiä tosi paljon silloin, kun ne tietää mitä mun tekis mieli. Silloin tuntee olonsa välitetyksi.

Jäin siis siihen, että maailma on jälleen kerran epäreilu. Sain puhelun iloisesti hälisevältä jazzkadulta (toisen kerran tällä viikolla). Kävin tienaamassa rahaa laulamalle ensimmäistä kertaa elämässäni. Tai ensimmäistä kertaa sain itse pitää ne rahat, jotka tässä tapauksessa kulunee ruokaan Turussa. Juna kulkee, joskin kalliilla.

Pelotin itseänikin mustassa mekossa ja mustissa kengissä. Kirjavien sukkahousujen kanssa se mekko on oikein tosi kiva, mutta ilman sukkahousuja ja sääret mustelmilla mieli yhdistää mut enemmänkin hautajaisvieraana toimivaan surevaan omaiseen. Tosin hautajaisissa pitää olla sukkahousut jalassa. Mustat tai ihonväriset, asioita joiden kuuluu olla. Isähahmo alkoi laulaa Timo Rautiaisen Surupukua kala kädessä, kun näki lapsensa ja luuli tämän palanneen takaisin muutaman vuoden takaiseen.

Kävelykadulla pysähdyin keskustelemaan rumpalikaverin ja sen pörrötukkakavereiden kanssa, kun toisella puolella tietä jutteli keskenään kolme muuta kaveria, joista ainakin kaksi tunsi puolet pörrötukista. Paikalle tuli myös yksi pitkätukka, joka tunsi puolet muista kavereista, samat pörrötukat kuin nekin sekä mut. Jotten olisi päässyt jatkamaan matkaa lohi Koskelle syömään kalaa liian nopeasti paikalle käveli vielä yksi kaveri, joka tunsi niistä kolmesta muusta kaverista kaksi ja ainakin yhden pörrötukan. Jotenkin näin se meni, myöhästyin vähän ruualta, Jyväskylä on ihmeellinen paikka.

En ole ikinä ennen käynyt kilpikonnan kanssa vessassa, mutta iltavisiitillä Marjuenin uuteen asumistilaan kokeilin sitäkin. Nauroin jollekin asialle tosi paljon ja kuuntelin mieli väristen vanhojen animesarjojen nostalgiatunnareita. Keskustelen itseni kanssa vakavasti huuliharpun hankkimisesta, koska se on halvempi kuin saksofoni.

Yksi asia on muuttunut. Kesä alkaa vanheta. Poljin takasin kotiin puolenyön mailla ja oli pimeää. Ei sellaista pimeää, mitä nyt on kun Suomessa oikeasti on pimeää, mutta kesäpimeää. Kesäpimeä on täydellisimmillään pilvien lahnatessa taivaalla sen verran paksuina kerroksina (sipulit), että saattaa sataa, sekä loppukesän öisin. Se pimeä uhkaa imaista kaikki syksyä odottavat ensimmäiset katulamppuvalot ja muutkin pilkkeet sisäänsä, vaikka on ihan lämmin vielä. Valon imeytymistä korostaa se, että niitä valoja ei ole viitsitty ihan vielä sytyttää kotimatkan jälkipuoliskolle, joka sisältää neljä isoa alamäkeä, joista kaksi on täynnä railoja, kuoppia ja irtokiviä. Mun olisi pitänyt ajaa tosi hiljaa, mutta se on tyhmää.

En ole huomannut asioita, olen meinannut ajaa auton alle useammin kuin kerran, olen sisäistänyt pyydettyjä asioita hitaasti, lähtenyt hitaammin. Näin yhtä aikaa paloauton, poliisiauton, ambulanssin ja aluetekniikan kuormurin, kun joku autoilija oli huomannut asioita vielä huonommin ja ajaa päräyttänyt Peukkulan kyltin irti maasta.

Jos olen vieraskorea, olen hiljaa seuraavana iltana. Kuvien henkilöt eivät liity juttuun.

maailmankaikkeus on täynnä mieltä järisyttäviä uutisia

2011-07-14T01:25:00.000+03:00

Mun tukka tuoksuu justiinsa nyt ihan tosi kivalta.

♥

teet sitä toistaen ja vielä epäselvästi, lopeta

2011-07-13T23:10:00.000+03:00

Joskus musta on hauska asua täällä, missä mä asun. Kaikki täällä on vähän outoja, kuten kaikki kaikkialla muuallakin (tavallisuutta ei ole olemassa, valitan). Kauppamatkalla tapaa ihmisä, jotka luulee helposti etteivät ole outoja, mutta kaikki ovat. Mä olen kylän hulluista se, joka kävelee kauppaan mekko päällä tukka sekasin ilman kenkiä hymy huulessa taivaalle tuijottaen. Kotikulmien lapset vaihtaa toiselle puolelle tietä, vaikka nekin on hulluja.

En voi mitään sille, että mun pää kertoo niin hyviä juttuja, ettei niille voi kuin hymyillä. Päinvastoin musta on aika hienoa, että olosuhteet huomioonottaen mun maailmassa on onnellista. Ei ehkä rauhallista, mutta onnellista, välillä. Jouduin yllättämään itseni ajattelemasta taas. Keksiosastolla meinasin alkaa nauraa. Kaupassa ei voi katsella taivasta tosin. Taivaalle katselu on mulle pako- ja pakkoasia. Oikeassa tilanteessa oikeiden asioiden katselu antaa ajatuksille siivet. Taivaalle katselu saa kurttuiset ajatukset liikkeelle. Taivaaksi lasketaan myös esimerkiksi puut, talot, ihmiset ja nurmikko.

Mulla on pitkästä aikaa piuhat tallessa ja omia kuvia! Lähinnä sotkusta, koska muuta en oo nähny vähään aikaan.

Pidän myös todella paljon ikkunoista, koska sisätiloissa ne on usein ainoita taivaan näyttäviä asioita. Niistä ajatukset pääsee pihalle tuulettumaan, vaikkei ne olisikaan auki. Vuodenajat vaihtuu, samoin vuorokausi. Ikkunat on myös inhottavia, mutta joskus onnen eteen on tehtävä kompromisseja

Tahtoisin päästä käymään jäätelötehtaalla katsomassa, miten pakettijäätelö laitetaan pakettiin ja tötteröstä tule tötterö. Lisäisin suklaajäätelön suklaapitoisuutta ja piilottaisin jotain kivaa (ei sian nahkaa, lasinsirpaleita tai varpaankynsiä, ei ne ole kivoja yllätyksiä) mehujäiden sisälle. Poistaisin kaikista paketeista "saattaa sisältää pähkinää" -merkinnät, että allergikotkin saisi joskus maistaa kaikkea hyvää, ja muuttaisin sitten maanpakoon. Sisustaisin paon nätisti. Tällaista on asua makeistehtaan varjossa.

Miten helppoa on olla koskematta lattiaan! Tällä hetkellä kosken hyvin vähän lattiaan, katto tuntuu olevan paljon lähempänä.

♥ Löysin osan mun muinaisesta pokearsenaalista siis. Puuttuu ainaki kaks Pikachuu, Mewtwo, Gengar ja joitai muita hyvii... Charichard yms.

Yksi hyllynjäsen palasi kotiin tänään. Olen luvannut sen jollekin muulle lainaan, mutten enää muista kenelle. Olisi kiva muistaa, koska se ei mahdu kirjahyllyyn. Olisi kiva ja olisi kiva. Havahduin huomaamaan, että selvä tapa ilmaista asioitaan on jäänyt pikku hiljaa kauemmas ja kauemmas. Lohduttaudun sillä, että täällä sen vielä joskus näkee taivaanrannassa, toisessa blogissa ei.

Löysin hiiren seuraamalla häntää ja punaista valoa, pöytä on melkein siisti ♥ Tahtoisin matkustaa.

Ja kaiken sen sotkun keskellä mä tein itelleni romanttisen illallisen, ku kaikki muut oli lähteny jonneki.

sanoin hei hei lapsuudelle

2011-07-13T04:15:00.003+03:00

"Tältäkö tuntuu menettää läheinen?"
"Varmaan."

Inhoan syvästi tehdä tunnepitoista suoltoa, koska se ei vaan oikein sovi mulle. En pidä sanasta itkeä, etenkään kirjoitettuna. Jos joku kysyy multa, millainen viimeinen elokuva Kuoleman varjelukset Part 2 oli, en mä osaa kertoa ollenkaan. Mä osaan ehkä sanoa vääntäneeni sitä itkua ennen puolta väliä, puristaneeni Manen kättä koko sen reilun kaksituntisen ajan, kuunnelleeni hiljaista teatterisalia ja suurta nyyhkettä samalle asialle, nauraneeni ääneen yhtä aikaa kaikkien muiden kanssa ja keskittyneeni elokuvateknisten asioiden sijaan lopun odottamiseen.

Luin ensimmäisen Potterin ennen ku aloin käydä koulua. Viimeisen kirjan englannin kielisen version jälkeen olin varma, että mun elämä loppuu, mutta lykkäsin sen suomalaisen kirjan ilmestymiseen. Suomen kielisen kirjan ilmestyttyä olin taas varma, että mun elämä loppuu, mutta lykkäsin sen viimeisen elokuvan ilmestymiseen. Nyt ei oo mitään lykättävää. Pistän maate sängylle, tuijottelen kattoon ja kahden viikon päästä herään varmaan sitten aikuisena. Tai vaihoehtoisesti jonkun uuden tosi loistavan ficci-idean kanssa, mitä pidän jostain syystä vähän todennäköisempänä.

Finnkinolla oli paljon meidän koululaisia, mistä en yllättynyt. Poljettiin Manen kanssa takaisin kotiin pienessä yömyrskyssä mekot päällä ja nätit kengät jalassa. Nyt on jo aamu ja puiden oksilla aurinko. En voi datailla rauhassa ilman vaatteita uudessa huoneessa, koska naapuriparveke on liian lähellä. Life is cruel, don't take it seriously.

Tacklan hihna meni rikki.

kaupunki, kaupunki, kaupunki

2011-07-12T16:58:00.002+03:00

Dollari kolmetoista senttiä lähinnä yhden sentin kolikoina on mun jäämistöt parin vuoden takaiselta matkalta Kalifornian ihmemaahan. Heitin siitä suurimman osan roskikseen, tuntuu hassulta heittää rahaa pois.

Pori jazzaa tänä viikonloppuna, enkä mä ole mukana. Toisaalta ei ole Rumerkaan. Korvaan Porin Turulla ja kaupungillisella nostalgiaoireita aiheuttavaa väkeä, jos pääsen junaan. Olen sotkenut juna-alennusasiani, eikä niitä pysty korjaamaan kesällä. Turku on oikeasti ihan mukava kaupunki.

Seitsemän minuuttia yli keskiyön mulla ja Harry Potterilla on hyvin viimeiset treffit. En aio pilata hyvin alkanutta siistiä mielikuvaa sillä vuodatuksella, joka mulla aiheesta löytyisi. En.

Napit on nyt yhdessä laatikossa, helmet toisessa ja hakaneulat kolmannessa. Mun elämä on yllättäen aika järjestelmällistä. Faith no More kuulostaa parhaalta pitkästä aikaa, enkä oikein välittäisi kuunnella mitään muuta.

aurinko ja pari hassua pilveä

2011-07-11T00:07:00.006+03:00

Pian pian pian, kuten kaikki, yritän selvittää asiani, jota mulla ei siis perinteisesti juurikaan ole. Näin muutamaa aika tärkeää ihmistä rannalla, kastelin (siis en itse) mekon, josta tietenkin näkyi sillon läpi. Kävin kattomassa jo toisen näytelmäensi-illan ladon teatterilla, Häräntappoaseen tällä kertaa. Yksi ihmisistä jakoi kanssani pienen seikkailun, ja saavuttiin paikalle tyylikkäästi myöhässä muutama minuutti, koska muun muassa mun pyöränavaimet oli toisella ihmisitä, joka oli kolmannen kanssa eri paikassa kuin minä ja ensimmäinen. Näytelmä oli hauska. Nauroin monta kertaa ja naputtelin polvea melkein yhtä usein. Käveleksittiin iltaisessa Kuokkalassa, ostin jäätelöä.

Jäätiin pieneen iltahetkeen Kuokkalan sillan päälle istuttamaan painavia kasseja. Olisin voinut katella kotia kohti vaikka yöhön asti ja itkeä ihan vain sitä tunnetta, miten iso pelkkä meidän pikkuvesi oli siinä ihan alapuolella. Muutenkin taivas oli hassu ja rennon värinen, tahtoisin piirtää sen sellaisena. Lämmin tuuli ja tuleva yö sai ajatukset lähes konkreettisesti leijailemaan jonnekin niiden pilvien sekaan sinne kauas pois. Mua hymyilytti kävelymatkan olemisen sietämätön keveys.

Mentiin saunomaan. Itikoita oli vähemmän kuin viimeksi. Tutkin aamuyössä nököttävää naapuritaloa ja hiljaisia ikkunoita. Mietin kuinka monen takana ei asunut sillä hetkellä ketään, missä nukkui lapsia, missä rakasteltiin. Tehtiin yhteistuumin kanaa ja nuudeleita, valvottiin taas yksi yö ohi. Kaikki sammahti omaan väsymykseensä yksi kerrallaan, minä viimeisenä hauki Kalevi (Ozzy) kainalossa, kun itsekseen on hölmö höpistä.

Hauska tietää lähes etukäteen missä vaiheessa kenenkin kanssa käy nukkumaan. Toisten ihmisten kanssa sammutaan väkisin jo normaalia aikaisemmin ja tuhistaan yhdessä koko yö (Mane, terveisiä, yritetää päästä loppuun kunnialla huomenna. tai tänään.), Toisten ihmisten kanssa rääkätään aivoa eikä nukuta ennen kuin kolme tuntia aamulla ennen puolta päivää, jos ehtii. Molemmat ovat ihan yhtä tärkeitä, puhumattakaan niistä, joiden seurassa voi nukahtaa jossain siinä hämärän ja valon rajamailla ja piirrellä selkiin. Taidan rakastaa kaikkia erilaisia ihmisiä taas.

Mulla on Disneylandmuovipussissa paljon lisää suloisia muovipusseja, koska en raaski heittää niitäkään pois. Mulla on vieläkin sekainen huone, joskin lopultakin kaikki tavarat oven tällä puolen. Mulla on vähän väsynyt pää ja tuuletin, joka heiluttaa hiuksia kiinni siinä.

Omituinen hetki kaikissa tavallisuuksissa, joita tähän mahtuu. Kello on huominen, tavarat on levällään, kirjotan, lähetän viestejä, odotan äitiä, odotan yön yli nukuttua huomista. Mane yrittää mahtua mun lokeroon kaiken kaman keskelle ja yritetään pysyä hereillä kaudellinen Buffya ja kaudellinen Sons of Anarchya (ja ehkä Sherlockia ja yhtä sellasta sarjaa, joka on meiän mielestä ihan okei). Me luultavasti pystytään siihen, jos haetaan tarpeeksi sokeripitoista ruokaa. Ihan okei tapa viettää nimipäivää. Oon antanu mun huoneelle nimeks Sänky, koska lattiapinta-ala on suurimmaksi osaksi juuri pelkkää sänkyä.

"Mutku mä tahdon hyvän kameran!"
- lapsi

p.S. Kissanomistajan juhlahetkiä osa 78 4567: Kun et ole siivonnut kakka-astiaa kolmeen päivään, ja karva päättää potkia puolet sisällöstä eteisen matolle ♥

mansikkanaamat (aika maalata)

2011-07-07T20:36:00.005+03:00

Leevi and the Leavings on soinu mun koneesta koko päivän ja olen yrittänyt rakentaa asioille oikeita paikkoja. Haluan ehdottomasti sijoittaa kaiken jonnekin muualle kuin mun lattialle tai sänkyyn. Tai syliin. Tällä hetkellä tilanne näyttää toivottomalta, mutta oikeasti mun pään sisällä kaikki on jo melko selkeää. Pään sisällä kaikilla on rauha ja ympäriinsä lejailee saippuakuplia ja voikukan nöyhtää auringonvalossa. Sääli ettei harmonia koske muuta kuin huoneasioita, eikä sekään auta käytännössä erityisen paljon.

Eilen illalla kävin vaihtamassa vuorokauden tuomiorannalla vaihtelun ja seuran rikkinäisen varpaan vuoksi. Taivas ja maa oli saman värisiä tullessa ja mennessä, koska istuin pimeimmän hetken Moonan seurana laiturilla. Jossain vaiheessa tarina olisi voinut muuttua erilaiseksi, Moona ja minä vaihdoimme vapaalle -tyyppiseksi, mutta jätimme vastaamatta rantailijatovereiden kutsuun. Lupasin mamalle olla kotona ennen aamua.
Olin kotona aamulla ja mun jaloissa on nyt mustelmien lisäksi monen kourallisen verran hyttysenpuremia, reidet on normaalia epäeroottisemmat ja kutittelee.

Rubikin kuutio on ollu mun hommistaluistamisväline. Sain sen joululahjaksi ehkä kuusi vuotta sitten, eikä se ole nähnyt selvää päivää sitten sen jouluaaton. Nii ja sitten joku ihanuusjäsen meidän perheestä oli käyny hakemassa ison laatikon mansikoita. Tekisi mieleni suklaata, mutta se on ihan normaalia.

Ylenpalttinen siivous muistuttaa aina menneisyydestä. Tänä iltana japanilaisten tikkareiden ja pokemonhahmojen avulla. Ja jos joku myöntää syöneensä mun Animulehden numeron 28, ni tunnustaa nyt. Se on ainoa ku on hukassa mun upeasta 1-30 -kokoelmasta.

Oikea maailma on epäreilu. Öistä on tehty kiellettyjä vain pimeän (jota täällä ei edes ole kesällä) ja joidenkin päästä ilkeiden miesten takia. Meinasin itkeä maailman epäreiluutta, kun poljin eilen kotiin kovaa ja näin auringon melkein jo nousevan Jyväskylän valojen ja pysähtyneiden junien päälle. Kun lähes ajoin ojaan yrittäessäni kovasti osua sillan alle samaan aikaan kuin yksinäinen auto ylitti sitä. Kun kiisin kilpaa kolmen pupun kanssa ja väistelin tietä ylittäviä pikkujyrsijöitä.
Toisaalta joistain asioista saattaa kadota hohto, jos ne kokee muiden ihmisten kanssa, jos keskittyy miettimään, näkeekö toinen asiat yhtä kauniina. Toisaalta yöt ei olisi yhtään niin öitä, jos ne ei olisi kiellettyjä vaan kaikille avoimia. Ehkä maailma on miettinyt jotain ennen kuin on päättänyt alkaa olla epäreilu.

Toisinaan tulee kirjoittaneeksi merkinnän aiheesta ei yhtään mitään yksinäisen yönsä* ratoksi.

(* toim. huom. yö vaihtuu yöksi ja yksinäiseksi tulee yö vasta sitten, kun perheenjäsenistö ja kissa nukkuu, eikä naamarissa ole kuin alle 30 ihmistä paikalla. toimitus haluaa huomauttaa myös valoista, jotka haluaisi sänkynsä ympärille kuten kaikilla söpöillä valokuvaajatytöillä.)

uusia vanhojen kavereiksi

2011-07-06T16:57:00.003+03:00

Mietin näkyvintä mahdollista tapaa viestittää mahdollisimman monelle elolliselle ja elottomalle olennolle, että mitään ei tapahdu. Lisäpisteitä helposta toteutettavuudesta ja minimalistisesta sijoituksesta. Olen läpikäynyt tämän blogin, facebookin, graffitien, lentokonemainosten, kompassilla ääneen huutamisen ja monumentin rakentamisen avulla asian viestittämisen, mutta vielä yksikään ei ole voittanut. En välttämättä edes halua saada tietää THE ratkaisua, sillä oikeasti mulla on paljon tekemistä. Koti on vielä vähän levällään.

Tarkat laskelmat ovat vielä pyykkiteknisistä syistä kesken, mutta viimeisimpien tietojen mukaan omistan 30-40 mekkoa. Inventaarion yhteydessä luovuin muutamasta, tutkimus jatkuu edelleen.

Omistan myös uusia kattiloita.

Toinen meneillään oleva tutkimus käsittelee haleja. Mitä ne merkitsee muille ja mitä ne merkitsee mulle. Kuinka paljon erilaisia halityyppejä ja niiden variaatioita on olemassa, ja miten tyyppi vaikuttaa sen merkitykseen. Minkälaisista haleista itse pidän eniten ja miksi. Minkälaisia haleja harrastan. Otan vastaan apurahan tarjottaessa.

elämäoksennus viikon ajalta pöytään kannettuna, kiitos

2011-07-06T00:45:00.003+03:00

Hei, on tapahtunut paljon ja mä uinut kaiken mukana. Ennen tätä viestiä kirjoitettuja merkintöjä oli 44, joista 22 kesäkuussa ♥ Sen oli pakko antaa olla niin, heinäkuun alun jälkeen tekosyyt loppuivat ja aloin vain olemaan aina jossain muualla. Ei kuitenkaan tullut maailmanloppua tai loppuja ylipäätään kuin muutama. Niitä odotellessa huomasin olleeni edelläkävijä jo viisi vuotta sitten liittyessäni yhteisöön Maailmanloppu. Ajatusmaailma ei ole muuttunut sitte ala-asteen erityisen raskauttavasti.

Viikko sitten törmäsin pyöräilijätätiin. Pyörällä. Mulla on edelleen mustelmia ja hidastuva vauhti, kun lähestyn alikulkutunneleita.

Joku toinen päivä (yhesti yhes toises paikas, kannattaa lukee) istuin tyttöjen kanssa rannalla yömyöhällä juttelemassa asioista, joista ei voi jutella kaikkien kanssa, ja olemassa juttelematta joistain muista asioista, joista jutellaan sitten toisten ihmisten kanssa. Hyttyset söi meitä ainakin yhteen asti ja mun olo oli henkilökohtaisesti avoin. Uitiin, puhuttiin itsevarmuudesta ja pitkälle menevistä asioista, juotiin linnpparia, ei vastattu naapurivilteiltä huuteleville pojille, kuvattiin yhtäaikaista kierimistä ja sydämenmuotoista mustelmaa mun pyllyssä. Kiivaiden keskustelujen ja paljastusten jälkeen koin saaneeni paljon tarinoita, vaikka omat ajatukset meni niistä puhumattomuudessa vain enemmän jonnekin aivojen pimeälle puolelle. Ihmettelin, kuinka tarinanomaista elämä oikeasti on, jos sen haluaa ja pystyy näkemään sellaisena. Kun se ei kaipaa aina konkreettista tekemistä, vaan enemmänkin silmien avaamista. Toiset tosin näkee paljon unia.

Mama on levitellyt kauhutarinoita tapetinpoisto-operaatioista niin kauan kuin mä olen tiennyt, että tapetin voi ottaa pois, mutta mä oon nyt tehny sitä aina välillä, eikä se ole ollut ollenkaan hankalaa. Päinvastoin se oli aika palkitsevaa (koska tapetin alta löytyy keltaista). Oon vieny vasta yhden seinän roskikseen.
Kesäkuun loppumisen kunniaksi kävin myös juoksemassa järven ympäri. Meiltä lähtiessä pitää ensin juosta järven luo ja sitten sen ympäri. Tulee tehokas olo, jos samana päivänä remontoi ja juoksee liki kaksikymmentä kilometriä. Ennen kaikkea pullan ansainnut olo. Pullan takia mä taidan edelleen rääkätä itteäni.

Suunnilleen silloin kun kesäkuuta vaihdettiin heinäkuuksi kaikessa hiljaisuudessa ja hämäryydessä, mä sain vanhalta ystävältä kutsuksi tulkittavan kysymyksen, jonka seurauksena mä pakkasin pyöränkorin yhden aikaan kesäyönä. Ajelin juhlimaan jälkikäteisesti sen ystävän syntymäpäivää parin muun iloisen toverin ja punaviinilasillisen kanssa. Näen niitä ihmisiä sen verran harvoin, että oli okei polkea yöllä sinne syömään jäätelöä ja puhumaan asioista pariksi tunniksi. En ole viime aikoina nukkunut öitä.

Se punaviini oli hyvää, ihanan mehumaista, kevyttä ja helppoa. Toisina hetkinä haluaisin enemmän kuin mitään muuta (mikä on aika paljon luvattu mullaiselta ihmiseltä) sellaisen kameran, joka taltioisi mun elämää paremmin kuin ne, mitä mulla nyt on. Sellaisen, jolla saisi useammin hyvän kuin huonon kuvan, joka vastaisi todellisuutta edes hieman. Tiedän pyytäväni mahdottomia, muttei se ole ennenkään haitannut mua.

Mama tuli perjantaina kotiin jostain, mutta mä lähdin silloin viettämään teatterielämää sen yhdessä merkityksessä. Yhteen merkitykseen liittyy lähinnä teatteri ja teatteri-ihmiset. En tykkää oikeasti tiivistelystä, mutta ne kaksi päivää tiivistyy nyt mun tykkäämisestä huolimatta.

- se teatteri ja ne ihmiset
- madagascar ja rec valkokankaalta
- punainen huulipuna Maijan kanssa
- pienen pieni seikkailu aitojen yli kattoja etsien
- yö teatterikommuunissa yhden ihmisen kotona
- yö seurapelien ja hieronnan parissa
- yö tunnin unilla
- aamupala ja lounas tunnin sisällä (edelleen kommuunimeiningillä) ♥
- se teatteri uudestaan
- vettä ämpäreistä toisten ihmisten päälle
- pehmolelut lingossa valkokankaalta
- torkkumista ja heräilyä hyviin puheenaiheisiin, kuten aikuisviihdeanime
- teattrilavan, -pukujen ja -lavasteiden hyväksikäyttöä monimuotoisilla tavoilla:
___1. minidraamaa (siis elämää suurempaa draamaa)
___2. tanssia
___3. komiikkaa
___4. leikkiä
___5. kuurupiilosta (junou, pimeä teatteri ja paljon ihmisiä)
- saunaillan toisen ihmisen kotona
- maitoa snapsilaseista
- liian pienen ja kuuman huoneen kuudelle ihmiselle
- mahdollisesti maailman paras päähieronta
- kolmen tunnin yöunet

Ja jottei mun epäsosiaalisuuden taso (ja unten pituus) olisi päässyt nousemaan huomattavasti, mua tuli yks Pirinaeläin viihdyttelemään ♥ Tehtiin kaikkea, mitä kuuluukin tehdä, jos toinen tulee jostain pusikosta asti mun luokse, eli laamattiin Pushing Daisiesin parissa ja syötii lettuja ja keksejä. Juteltiin yömyöhälle ja piirreltiin toistemme selkiin. Metsästeltiin mekkoja ja kirjoja ja tavattiin myös Moonat ja Saarat ohimennen. Istuttiin jäätelöillä vaihteeksi viileässä kesäilmassa ja tehtiin parianalyysia muiden muassa Sherlockille ja Watsonille. Näen Pirinan seuraavan kerran vasta myöhemmin, koska se lähtee rälläämään Lontooseen, vaikka unohtikin yhdet kengät meille. Lupasin pitää niistä huolen.

Tapettiremontin lisäksi mama ja sisareet päätti yksissä tuumin pyöräyttää meidän huonejärjestykset uusiksi tässä kesän kunniaksi jälleen. Edelliset on kestäny jo yli vuoden, joten korkea aika. Koko tämän (tahi eilisen) päivän meillä on vallinnut hillitty kaaoksen hyörinä, joka jatkuu edelleenkin. Hoidin hommeleita, vastaanotin pahvilaatikoita ja luovutin aurinkolasit. Nyt mä voin kuitenkin tyytyväisenä istua keskellä uutta kotia. Tavarat on väärissä paikoissa, levällään ja niitä on liikaa, mutta kissa on sängyllä, koneeseen tulee virta ja taustalla soi vaihdellen ranskalainen löytöbändi Yordan ja Hugh Laurien jazzlevy. Elämä on ihan okei.

Tai jos totta vielä loppuun puhuisin, en ehtinyt muutamaan päivään ajatella mun elämää kunnolla. Nyt mä en haluaisi ajatella sitä edelleenkään, koska se on liian vaikeaa. Mun taktiikka ei ole siinä suhteessa muuttunut lainkaan. Pitäydy siinä, ettet taistele liikaa. Odota, josko elämä toisi jotain eteen tai tosi lähelle. Mä esitän olevani turisti kotikaupungissa, mutta oikeasti mä taidan olla turisti ihan vaan koko mun elämässä.

Koska tarina ei ollut kevyt tällä kertaa, olisin halunnut keventää sen loppua kuvalla miukusta kirjahyllyssä ja mun varpaista roinan keskellä, mutta kameran johto on jossain sen nimenomaisen roinan keskellä. Voin kuitenkin lainata siskoani:

"Tuntuu hassulta, ku oon alasti näitten vaatteitten alla!"

Hm, hauskaa iltaa.

kissanpissaa keittiönlattialla

2011-06-27T21:09:00.002+03:00

En tykkää pitkistä ja jatkuvista kovista äänistä, mutta siedän sen nyt. Sisko tekee mansikkakakkua ja sitä varten tarvitaan kermavaahtoa = tosiasia. Sitä ennen siivottiin keittiönlattialta Miukun aka Vili-Sauronin jännäpissat, koska sisko oli myös ehtinyt teljetä sen kaappiin aika moneksi tunniksi. Myöhemmin Tacklaan joutui paljon kermavaahtoa, ja tajusin sen vasta kun se oli vaahdonnut myös mun paidan ja tietokoneen.

"Antaa noitten nälkäsempien alottaa."
"Yritätkö sanoa, että mä näytän nälkäseltä?"
"Ei, ku että sä oot aina nälkänen."
"Aa okei."

Luen mun vähän vanhempia juttuja LiveJournalista ja ihmettelen millä päällä olen saanut kirjoitettua ne niin kivasti. Ei välttämättä kaikkien mielestä, mutta juuri siten miltä mä haluaisin asioiden nyt kuulostavan. Olen myös luvannut itselleni teatterimatkan jonnekin kauemmas kuin Jyväskylään. Jollain hövelillä hetkellä, kun olen ollut ihan varma etten selviä ehjänä tyttönä keväästä. Tässä sitä kuitenkin ollaan vähän hatarasti koossa, muttei palasina pitkin matkaa. Vielä kesällä voisin ottaa aamujunan Helsinkiin, etsiä kivoja mekkoja koko päivän, ruokailla jossain kivassa kahvilassa, kirjoittaa vähän höntsiä mukataiteilija-ajatuksia kirjaan, käydä paikallisessa kesäteatterissa katsomassa jotain tragikoomista ja yöllä joko matkustaa takaisin kotiin tai nukkua rautatieasemalla.
Tarkoitus olisi myös lukea Alastalon salissa.

Näin Mandia ja Saaraa. Istuttiin ja käveltiin ja tuhlattiin rahaa. Höpistiin juuri niin höpöjä asioita, että hymyilyttää vielä paljon ja pitkään ♥

Viha-rakkaus -suhteeni Ilmatieteenlaitokseen kukoistaa edelleen. Tänään se oli liian täsmällinen mustien pilvien ja sateidensa kanssa. Poljin kotiin hassun vanhan tuttavan seurassa historian toistaessa itseään. Yritin metsästää merkintää, jossa kuvailin hyppytuntia väärässa paikassa jännien ihmisten kanssa, kun mun kehotettiin piirtää ja meillä kaikilla kolmella, naisilla ja miehillä oli samanlaiset vaatteet. Tänään meistä puuttui yksi, mutta tiimipukeutuminen oli säilynyt. Keltainen paita yhdistettynä punaiseen koripyörään poljettiin vesisateessa kotiin. Musta kuuluu nykyään kolinan ja muun lisäksi myös kilinää, koska joku kakkapylly oli kaatanu mun pyörän keskustan parkissa ja pirikellosta irtosi palasia.

Haluun laulaa Mandoliinimiestä ja Rakkauden ammattilaista ja tehdä sellasia kyselyitä, joissa pitää vastata hölmöihin kysymyksiin. Sen sijaan laitan päälle toisen tänään ostetuista mekoista poljen taas järven rantaan katselemaan aaltoja ja lokkeja. Vuorokausi saa taas vaihtua siellä jossain, mä saan itkeä jos itkettää ja hymyillä jos hymyilyttää.

saanko olla utelias

2011-06-26T23:01:00.002+03:00

Tyhjää kirjoittelupirjoittelukenttää pällistellessäni en ihan tarkalleen muista mihin asti mun elämää pääsin edellisen merkinnän aikana. En anna sen häiritä liikaa. Aika paljon häiritsee se, että päätin jokapäiväisen muutaman virkkeen päiväkirjan pitämsen Ranskasta paluuseen, mutten anna senkään häiritä liikaa. Ehkä mä vielä vanhempana muistan jotain mun elämästä, vaikka siitä puuttuisikin pari kuukautta päivittäistä paskanjauhantaa.

Eilen oli juhannuspäivä lauantai 25.6.2011 kansallinen krapulapäivä, mä vietin sen pilkkoen tomaattia ja polkien vesisateessa Marjuenin luokse. Tomaatit liittyi maman kehittelemään juhannusbrunssiin ja se polkeminen ei. Krapulaa mulla luonnollisesti ei ollut, minä perinteitä kunnioittamaton lurjus.

Ostettiin nakkeja vietettiin kaksin tyttöjen iltaa, koska ei saatu aikaiseksi soittaa kellekään. Kuka tahansa olisi ollut tervetullut, jos olisi tuonut vesimelonia mukana. Marjuenilla on kiva sauna, jonka ikkunasta voi tirkistellä naapurien olohuoneeseen, mitä ikinä siellä harjoitettiinkin. Saunan jälkeen oli kiva mennä niitten kivalle parvekkeelle, jolta voi tirkistellä elämää ylipäätään. Jotkut kutsuu sitä maailmanparantamiseksi, mä kutsun sitä ajatustenvaihdoksi. Sain lahjoituksena sulopikkusen ruutumekon, mutta koska se oli ilmainen, mulla on edelleen vakava tarve marssia joku päivä Jyväskylän kauppoja ja kirppareita läpi niin kauan että löydän uuden mekon. Pakko suorastaan.

Mun ainoat rusketusraidat noissa ranteissa selkenee koko ajan, koska aina sateen välissä paistaa aurinko. Yöllä oli nätti sää. Naapurikerrostalon bileissä käytiin välillä parvekkeella tupakalla ja soittamassa kitaraa. Kuunneltiin ainakin Martikaisen Polte päästä Paratiisiin ja Valssi tanssitaidottomille sekä Leevi and the Leavingsin Pohjois-Karjalaan ja Unelmia ja toimistohommia. Laulettiin mukana vilpoisassa aamuyössä, palellutettiin varpaat ja taputettiin niille vähän. En tykkää sanoa tällaisia asioita ääneen, mutta mä oikeesti olisin voinu vaan itkeä ilon ja vähemmän ilon sekaista tunnelmaparkua koko tanssitaidottomien valssin ajan. Se olemassaolonsa ajan kokonaisuutena kuvannu mun pään sisäisen maailman yleistunnelmaa aika hyvin.
Aamulla ne ei enää ollut siellä, mutta me puhallettiin melonintuoksuisia saippuakuplia. Meloni ei tuoksu erityisen paljon. Vaihtelin ajatuksia myös kahden muut tärkeän ihmisen kanssa tänään. Ja maman.

Vaikea keskittyä ajattelemaan elämää tähän, kun joku on heti välilehden vaihdon jälkeen kirjottanut Naamarin chattiin jotain uutta, mitä mä en yleensä ymmärrä. Ja useimmiten ymmärtäessäni joudun kommentoimaan takaisin "ootko tosissas...".

Kaksi asiaa. Ensinnäkin mua ärsyttää sanat tykätä ja rakastaa. Koska kumpaakaan niistä ei saisi käyttää liikaa, mutta kummallekin niistä olisi käyttöä liikaa. En tykkää sanasta tykätä kovin paljon, mutta sen merkityksestä kylläkin. Tykkään niin paljon kaikesta, että pitäisi rajoittautua, jos käytän tyhmää liian usein, siitä saattaa tulla lähes sietämätön. Pitää olisi vaihtoehto, joka on lähempänä oikeaa suomen kieltä, mutta se taas on ihan liian montulkinnallinen ollakseen käytännöllinen.
Rakastaa sen sijaan on täydellinen sana sen anarkistisessa punkmerkityksessä, karulla tavalla. Sellaisella tavalla, miltä se kuulostaa. Sitä taas ei voi käyttää liikaa, ettei anarkistinen punkmerkitys rapise pois. Ei ole yhtään anarkistista olla samalla tasolla kaikkien muiden sanojen kanssa.
Pitäisi kai pitäytyä asioista pitämisessä.

Toisekseen en ole pitkään aikaan, kenties tämän blogin historiassa koskaan, muistanut avautua siitä, miten kivaa on lojua sängyssä aamulla. Se on kivaa sellaisenaan, kirjan tai kitaran kanssa, ilman tai kera vaatteiden, pimeässä tai valossa. Sänky aamulla ennen kuin kukaan tietää mun olevan hereillä on paras paikka ajatella iloisia tai surullisia asioita. Haluun mun sängyn ympärille samanlaiset valot ku provinssin yhen kaljapaikan ympärillä oli.

Nyt olisi hyvä yö juosta vaaleanlilojen pilvien alla ja olla onnellinen asioista joita ei ole sanonut ja surullinen asioista joita on jättänyt sanomatta. Hämmentyä siitä, että osittain ne asiat ovat samoja.

"jotkut käyvät ulkokultaisuuttaan vaalimaan:
sääntökirjaan tartutaan kuin lapseen hukkuvaan.
kurttuotsin etiketin mukaan eletään
ja jos se etiketti petti, sitten itketään.

kuka häissään oli päissään? aivan sama se,
kunhan matka yhteinen on,
eikä kesken jää matkan varrelle.
tälle matkalla, jossa näin

ylämäessä tönin sua eteenpäin,
alamäessä vauhtias jarrutan.
vaikken kanssasi tanssimaan oppinut,
opin enemmän: opin sinut. "

(ps. musta tuntuu, että we♥it vittuilee mulle päin naamaa.)

mittumaarin kiemuraöverit

2011-06-25T02:39:00.000+03:00

Mulla on liian suuri suu näin hitaalle päälle. Saan ihmiset ympärilläni ensin nauramaan, mutta loppujen lopuksi kaikki päättyy jäätävään hiljaisuuteen. Kaikkia en saa edes nauramaan, joitain positiivinen elämänasenne muissa ihmisissä raivostuttaa. Se on hyväksyttävää, muaki raivostuttaisi. On vain olemassa hetkiä kun kannattaisi pitää suu kiinni tai ainakin vähän pienemmällä, hienotunteisuuden nimissä, mutta valitettavasti sen tajuaa vasta ratkaisevan sekuntin puolikkaan päästä.

Mun juhannus tänä vuonna on ollut kaikkea muuta kuin riehakas tai säädytön. Olen istunut noin koko päivän tukikohdassa keskeyttäen kiemuroiden piirtämisen vain lukeakseni pari tarinaa Housesta ja Wilsonista tai jäädäkseni selailemaan söpöjen japanilaistytyjen cosplaykuvia. Olen myös syönyt kaksi kertaa ja käynyt saunassa. Tunniksi siirsin tukikohdan olkkariin kynttilöiden valoon, mansikkaviinin luokse ja kiemuroidessani katsoin myös Housen uusimman jakson. Tänä vuonna tällaista, olen tyytyväinen, vaikka salaa monien muiden tavoin kuitenkin olisin toivonut sen olevan jotain muutakin.

Möykkykin oli esimerkiksi juhannussaunassa. Se olisi viihtynyt paremmin, jos naapurin susi olisi jäänyt kotiin, nyt se joutui piiloutumaan koppaan. Rakastan muinaisten suomalaisten mielikuvitusta perinteitä rakentaessa. Märällä risukasalla itsensä ja muiden hakkaaminen on iha jees, jos se on perinne.

Övereiden vetely saattaa olla turmiollista. Olin vähällä kiskaista kiemuraöverit uusimman viivatuotoksen kanssa, mutta hillitsin itseni. Jos en olisi hillinnyt, sen valmiiksi saaminen olisi vienyt vielä seuraavat kolme yötä. Tänä yönä ehtisin vielä vaikka valvoa aamuun Sherlockin parissa, kun lienee paras ensihätään lötyvä vaihtoehto.

Että sellaista (harmi, että se toimii luonnossa ja isompana aika paljon paremmin mun omasta mielestä, kuten kaikki aina sanoo laittaaksen hölmöt jutut jonkun toisen syyksi). Vaihteeksi paita päällä, kompensoitu sillä että piirtäjällä ei ollu. Mulla kuoli kivemman värinen sininen tussi taivaan yläreunaan, mutta selvisin vähemmän kivalla sitten. Jos joskus oppisi piirtämään nätisti nopeampia asioita, niin saisi paljon enemmän aikaan. Happy Elli is happy. Lähetin tän yhdelle rakkaalle ystävälle. Tai lähetän heti kun löydän postimerkkejä.

En ole ihan varma soiko ulkona jossain vaiheessa ukkonen vai joku muu. En tiedä paljonko kello on, tai että missä vaiheessa alkoi taas tulla valoisampaa. Isoin henki talossa liikkuu sinne, missä ihmiset on. Se voi olla hajallaan tai keskittyneenä vaikka olohuoneeseen. Jos koko elämä on olohuoneessa, muut huoneet ovat hiljaa paikoillaan hengittämättä. Jos ihmiset siirtyy vaikkapa Ellin huoneeseen, olohuone jää olemaan hiljaa ja Ellin huone saa hengittää ja elää. Tällä hetkellä kaikki muut nukkuu.

Mun sängyn päädyssä on kaksi asiaa. En ole vartavasten laittanut niitä siihen, vaan ne ovat vain jääneet ja kulkeutuneet. Toinen on polaroidkuva minusta, mun sisareista ja naapurin kersoista vuodelta aika kauan sitten, toinen on mummulasta takavarikoitu kirjanmerkki (ku sanoo "pienistä iloista rakentuu suuri onni"). Tykkään niistä molemmista juuri siinä mun sängyn päädyssä. Kuva on a) kivan värinen b) iloinen c) muistuttamassa siitä, miten aika kuluu nopeasti. Kirjanmerkki on a) söpö (ottasin ton mekon millon tahansa) b) pelottavan osuvalla tavalla täsmällinen mun elämänasenteeseen. En olisi erityisen harmissani, mikäli toinen tai molemmat näistä asioista häviäisi jonnekin, ne ei ole sillä lailla tärkeitä, mutta olen iloinen niiden olemassaolosta.

Tärkeän äärellä tänään.

tämä ei tunnu hyvältä nyt

2011-06-23T12:37:00.006+03:00

Tykkään mun mekkopaita-asiasta kasvavalla voimakkuudella. Kesävaatteessa parasta on se, ettei ole mitään väliä, mitä sen alla pitää, että se päällä voi syödä jäätelöä niin paljon kuin huvittaa, eikä näy missään tai kiristä. On parasta, että se päällä voi pyöräillä esittelemättä liikaa pikkuhousuja ja että se kuivuu nopeasti. Sen lisäksi plussaa on nätit kukat ja yhdistettävyys melkein kaikkiin kivoihin kaulakoruhin ♥ Se oli pakollinen tyttöosuus, nyt voisin siirtyä vakaviin sukupuolineutraaleihin asioihin, sikäli kkun mulla sellaisia olisi.

Viiden hengen telttaan mahtuu ihan hyvin seitsemän ihmistä, kännyköitä ja makuupusseja. Mulla ei ole mitään hajua kauan olen nukkunut viime yönä, mutta en varmaan kamalan paljon. Näin unta Kuopion ja Yhdysvaltojen välisestä sodasta, johon liittyi vielä joku kolmaskin osapuoli. Mä olin lentäjä ja jouduin tekemään joidenkin mukavien ihmisten kanssa pakkolaskun Havajille, mitä nyt harva se päivä tapahtuu. Heräsin ammuskeluun, joka kuuluikin naapurin sedän maton tamppailusta. Havajilaisilla oli jotain tosi hyvää kakkua, josta havajimama oli just leikkaamassa mulle isoa palasta ku heräsin. Elämä on paskaa ja sitten sitä kuollaan.

Elämä on aika vähän paskaa tällä hetkellä. Vietin kahdet Moonan synttärit, näin molemmilla ystäviä, riehuin, saunoin ja katsoin Muumeja japaniksi. Keksin uudet ja paremmat säännöt Mölkkypeliin ja pakotin Jyrin pelaamaan sitä mun kanssa, tosin se oli aika vapaaehtoinen. Söin mahan taas kipeäksi ja mönjäsin hierottavana varmaan tunnin, koska mun selkä- ja niskaosastot on viikonlopun jäljiltä samassa liikkumattomassa tilassa edelleen. Vein sankarille lahjaksi Kainalokiven.

Pää on keskittynyt kaikkeen muuhun paitsi ajatuksien miettimiseen, mieli on aika tyhjä. Tai ainakaan siitä ei saa otetta millään. Pitkästä aikaa kuvat tuntuvat oikeasti puhuvan enemmän kuin tuhat sanaa ja mun tekee mieli piirtää koko yö taas. Tekstiin en pysty olemaan tyytyväinen, se ei tottele, ei pysy käsissä ollenkaan. Kuvat on vain vähän hitaampia.
Kaipaan uusia tarinoita. Sain aika monta kuluneiden pirsketuntien aikana, mutta nälkä ja maha kasvavat syödessä. Tahtoisin kuulla tarinoita niin valtavalla syötöllä, että ehtisin kyllästyä niihin pariksi tunniksi, jotka voisin käyttää nukkumiseen ja sitten miettiä, kuinka mikäkin niistä oli tärkeä. Haluan saada korvat vuotamaan tarinoita.

Tukka on lyhyempi kuin toissapäivänä (aika kulkee nopeammin kuin tahtoisin, onneksi se ei ole mun tahdon asia). Pää on ainakin puoli kiloa kevyempi. Kävin ulkoiluttaa tukkaa yöllä. Talvella juoksentelu oli polkujen rakentelua, koska lumeen jää aina polku. Nyt se on vaan polkujen kuvittelemista. Mun reitin varrella suojatien keskimääräinen pituus on noin yhdeksän valkoista raitaa, sitä ei voi laskea talvella. En huomannut, kun katuvalot syttyivät. Puut heiluivat, mutta mulle tuuli oli erilaista, koska se oli vain huminaa musiikin takana.

Ei ole mitään hienoa sanottavaa. Luuttusin tänään vessanlattian, tunsin olevani hyödyksi. Mun elämä toimii näin aika hyvin, mun annetaan mukisematta seikkailla ystävien kanssa pari päivää, ja mä mukisematta puunaan pytyn kerran viikkoon.

Lehdenjakaja kävi juuri. Lopetan hölmöt sanat, kun ei niihin tule tolkkua millään. Inhoan edelleen asioita, joiden vain kuuluu olla niin kuin ne ovat. Kapinoin niitä vastaan aina jaksaessani. Aina ei jaksa.

"Jos Lupiinilla olisi tapana tehdä häntä ärsyttäville asioille jotakin, hän varmasti katkoisi heinien varsia ja suihkuttelisi sadevesivarastoja ympäriinsä saadakseen edes pari kurttua niittykukkien rikkumattoman täydelliseen maailmaan. Lupiinin tapa kuitenkin on jättää asiat sellaisiksi kuin ne ovat. Silkkaa laiskuuttaan. Lupiini ampuu Leinikkiä päähän ihan vain siksi, ettei tyttöä häiritse kaiken täydellisyys."

keinuhevonen nimeltä tackla

2011-06-21T00:35:00.006+03:00

Mulla on vähän sellainen olo, että tämä merkintä saattaa kestää, valahtaa vahingossa pidemmäksi kuin sen tarvitsisi olla. Toisaalta mulla on sellainen olo suunnilleen jokaisen merkinnän kanssa, joten en taida ottaa siitä häiriötä.

Ensinnä pari pakollista sanaa Seinäjoen Ihmisten juhlasta. Mulla on ollut tätä ennen jo pari Provinssimerkintää, joten olisi suorastaan surullista jättää tänä vuonna tekemättä. Ne pari sanaa sisältävät tiivistettynä kaiken tämän:

- kakkapartion työnkuvan positiivinen ylläri: lusmuin työ, joka paikasta löytyi = minä + 7 ihmistä vastuussa muutamasta roskiksesta, jotka piti välillä viedä miehelle, joka tyhjensi ne
- Von Hertzen Brothers, The Capital Beat, SMG, Samuli Putro (käveli mua vastaan stuffalueella, Hynynenki käveli, mutta sitä en ollu kuuntelee. enkä Putrookaa paitsi lavan takana), Jätkäjätkät, Jukka Poika ja Sound Explosion Band, Vartiaisjenniä, Apulantaaki vähän, The Sounds, Volbeat, Pendulum ja System of a Down
- erinomainen matka-/uni-/tsillaus-/työ-/huonot jutut -/ eväsretki-/tanssi-/festariseura ♥
- paljon paskaa läppää
- rypäleitä, juustosämpylää, omppui, keksejä
- grilliruokaa (myös sellaista, jota en kehdannu heittää niihin roskiksiin, joita vahdin. mun sisäinen viherihminen ja ruuanrakastaja pisti parempiin suihin sellaiset täydet lautaselliset makkaraperunaa, jotka jotkut hölmöt oli jättäny siihen)
- muiden eväitä
- paljon uusia tuttavuuksia niiden työseuraihmisten lisäksi (siis ne vähemmän selvät ääliöt, joista tykkäsin rasittavuudesta huolimatta ♥), esimerkiksi he:
___1.) tyyppi, joka heitti mulle ylävitoset, kun pidin sille roskiksen kantta auki niin, että se sai heittää roskat sinne "ihan täysiä" sekä
___2.) sen tyypin kaveri, joka kätteli mua heti perään
___3.) infopisteellä riehunut "mailahemmo", jolta oli takavarikoitu Tacklan maila
___4.) mailahemmon kaveri, joka jutteli mulle samalla ku mailahemmo infotyöntekijöille, se oli ihan varma, että mä olen oikeasti poika, toivotti mulle hyvää juhannusta ja kerto, että oli hukannu johonki pittiin samanlaiset aurinkolasit ku mulla oli
___5.) paidaton häiskä SOADin keikkaa ennen meidän takana. sillä oli pullo vergiä ja se aikoi heittää sillä "Seri Tankkania" päähän. en olisi pitänyt siitä tyypistä niin paljon, ellei se olisi työntäny meidän eteen aidalle istumaan nousseita tytyjä alas, ku ne ei meinannu itse ymmärtää festarietikettiä.
- uusia keikkoja parhaat tanssibileet -listalle
- päiväunet pihalla ♥
- puhelu yksille toisille hullun kivoille ihmisille yhteen toiseen kaupunkiin ja yhteen toiseen tapahtumaan joskus tosi yöllä
- pahin sielunvelikohtaus pitkään aikaan, kun eräs pinkkirastainen helsinkiläispoika tuli juttelemaan puun alle, koska se oli hukannu sen kaverit (toim. huom. mä hukkailen mun kavereita monta kertaa päivässä, todiste täällä, mä oon toi hamehemmo, joka ettii kavereitaan)
- väenpaljoutta
- täysin pieleen menneitä sääennustuksia ilmatieteenlaitokselta (kiitos niistä)
- tunnelma, joka piti melkein poissa kaikki muut ajatukset

Ne pari sanaa olis: Oli kivaa. Niitä mä toistelen ihmisille ku kysyy. Joillekin ihmisille mä kerron vähän enemmän, mutta ne yleensä kysyykin vähän enemmän.

Nyt mä olen melko onnellisesti takasin kotona, oon hoitanu ensimmäisen hoidettavista asioista, kun soitin hoviparturille, että mun tukka on järkyttävä, millon leikkaat sen pois. Toisen hoidettavan asian hoitanen huomenna. Pitäisi ottaa yhteyttä terveydenhuoltoihmiseen.

Viime yö oli hyvä yö. Olin niin väsynyt ettei naama ehtiny täyttyä ja räjähtää kaikista ajatuksista, joita aivopuoli sen niskaan heittää, eikä sen tarvinnu haukata henkeä lakanasta ku se olis kuitenki tukehtunu vaan siihen. Viime yö oli levollinen ja pitkä. Kyseenalaistan oman näkemykseni räjähtäneestä naamasta haukkomassa henkeä.

Koomailu hyvällä syyllä on parasta koomailua, koska silloin sun omatunto on oikeuttanut sut lusmumielentilaan, eikä täydellistä lahmaamista ärsytä joku pieni ääni jossain mahanpohjassa, joka yrittää saada tekemään tärkeitä asioita. Hyvän yön jälkeen oli hienoa herätä hyvän syyn koomapäivään. Heräsin yhden jälkeen, katsoin telkkaria (sitä ei todellakaan tapahdu ku hc-koomapäivinä), datasin, siivosin huoneen (vähentää koomapäivän pisteitä tosin), kävin kaupassa kävellen hitaasti kuin synti, sikäli kun synnillä on mulle mitään merkitystä ja tiedän kuinka nopea sellainen on. Lipsun aiheesta.

Koin itseni virkeäksi puoliyhdentoista aikaan illalla ja pakkasin repun pyöränkoriin. Poljin hämärtyvässä illassa bussin kanssa kilpaa keskustaan, rannalle taas. Olin jo murhaamassa jonkun omin pikkukätösin, kun näin kaivurin, kolme kasaa multaa ja myllätyn nurtsialueen, mutta hellyin ennen sitä. Kaivuri olikin vain istuttamassa puita.

Istuin katsomossa pitkän tovin hautomassa ajatuksia. Ymmärsin lopultakin merkityksen järveen laskevan katsomon takana ja olin vähäsen pettynyt. Itseeni, koska en ollut ajatellut aiemmin ja katsomoon, koska nyt se on vain vähän erikoinen asia. Harrastin taiteellisen syvällistä syvämietteisyyttä tarkastellessani pilvien liikettä taivaankannella, mutta koin suuria epäonnistumisia. En missään vaiheessa saanut selville mihin suuntaan ne pilvet yritti liikkua. Ne liikkkui niin hitaasti, että mun mielestä ne meni molempiin suuntiin. Musta ei vain ole syvämietteiseksi sillee.

Sinisorsanuorukainen kävi pitämässä mulle seuraa ennen kuin se löysi jostain jonkun hemaisevan sinisorsatytyn itselleen lentokaveriksi. Kattelin niiden perään aika hymyillen, koska olisi kivaa olla sorsa. Voisi jättää ihmissuhteiden miettimiset ihmisille ja keskittyä sorsasuhteisiin, kaloihin ja lentämiseen. Joku sairas harmonia siinä oli muutamien autojen äänien sekottuessa sorsiin ja tiiroihin, ja kun verkkaaseen liikkuva taivas sekä nopeaan virtaava vesi yhdistyi vastarannalla vilkkuvaan valoon. Paskanhaileat tunnelmahetket on mun mielestä yhtä tärkeitä kuin sellaiset hienot tunnelmahetket. Sain mun elämästä teatraalista, oikeasti siellä oli vain vitusti hyttysiä.

Siellä mä kuitenkin istuin muodostamassa viittäsataa erilaista tapaa, joilla mun elämä voisi mennä ketä milläkin saralla ja itkin joitain tapoja, joilla se on mennyt. Näin mä elän hetkessä, koska hetki on aika tarkalleen olleen ja menneen sekä joskus tulevan välissä. Olen todellakin saanut mun melankolianautinnot takaisin. Tykkään mamasta tosi paljon, koska se antaa mun lähteä maanantaiyönä pyöräilemään. Tykkään siitä tällä hetkellä rajattomasti myös siksi, että se on tainnut ymmärtää, ettei mua saa enää pois haluamasta viettää loppuelämää onnellisena tiiviisti kulttuurin parissa.

Ennen kuin kotimatka kutsui, ehti katsomoon ja koko rantaan syttyä valot. Tykkään myös valosta Jyväskylässä, vaikka yö onkin yötön. Kun kuulee suomalaisten kirosanojen raikaavan sillalta valoisaan keskiyöhön, tietää olevansa aika lähellä kotia. Festareilla kaikki iltayhdeksän jälkeen soittaneet kauempaa tulleet artistit muisti ihmetellä valoa. Toisaalta musta on hienoa pitää lämpimänväriset katulamput ja juhannusruusut järven rannassa ihan mulla itelläni, mutta joskus ne on niin kamalan nättejä, että jonkun muunkin pitäisi kyllä nähdä ne.

Nauroin ääneen, kun sain idean tehdä retken kotimatkalla olevaan niemennokkaan. Olen kuitenkin katsellut sitä joka kerta ohi polkiessani, mutta vasta tällä kertaa kävin siellä. Hyvä tapa vaihtaa vuorokausi.

Kohta on juhannus, tiedoksi tietämättömille. Se on mun suosikki kaikista juhlista. Se on aina yhtä arvaamaton viettoseuran ja -paikan suhteen. Jos käy mäihä, vietän sitä tänä vuonna tosi kivassa seurassa. Sitä mä oon tehny tähänki asti.

Mulla on väsynyt pää sekä keinuhevonen nimeltään Tackla, joka nukkuu mun kaulassa välillä. Sillä on anoreksia. Kameraa en ole vielä avannut viikonlopun jällijltä, mutta kännykän olen. Tänään we♥it:in sijaan ihan mun omin pikku kätösin tallennettua kakkaa. Horisontit on suorassa ja tarkoitukset on tärkeitä. Ensimmäinen yö puhtaissa lakanoissa on edelleen jotain pientä suurta, tänään mulla on autolakanat.

retkellä

2011-06-19T13:30:00.002+03:00

Hm. Istuskelen onnellisena odottamassa kahdeksan tunnin päästä soittavaa Systeemiä. Vähän ehkä sataa, mun tavarat on toisessa paikassa, kaverit hakemassa ruokaa ja työt tekemättä. Rakastan festareita ja ihmisiä niillä. Vihreät housut, punainen paita, oranssi lusikka ja purkillinen suklaajäätelöä rakentaa mun hetkeä, jossa unohdan ikävät ja ahdistavat asiat. On vain minä, värikkäät asiat, sokeriset asiat, musiikki ja seura, johon kuuluu aika monta tuhatta ihmistä. Puhelin ei ole ihanteellisin väline filosofiseen keskusteluun itsensä kanssa (huijaan tosin, parhaat asiat on tänne kirjotettu, niitä ei vain voi julkaista), olkoon avautuminen tulevan ajan murhe, olen lähes täydellisen onnellinen.

nämä eivät ole hyvästit

2011-06-16T21:28:00.004+03:00

Pakkaan itseni ja vähän leipää huomenna junaan. Juna ajaa Seinäjoelle ja vie mut tekemään talkootyötä muutamaksi päiväksi musiikin soidessa aika kovaa. Yritän olla hyvä tyttö ja hoitaa ne ainoat työt, joita olen saanut täksi kesäksi. Palaan mieleltäni virkeämpänä tähän lusmutyöpisteelleni maanantaina tai tiistaina, ellen opi käyttämään jotain modernia puhelinbloggausjärjestelmää.

Siihen asti jätän edellisen yön pikkutytyn tänne kaikkea vartioimaan. Pitkästä aikaa tein jotakin, vaikka karjalatonttu ei valmistunukaa. Hyvä musiikki, nukahtanut talo ja kissa pörisemässä sylissä lähtökohtana ei voi kuin syntyä jotain (se saattaa klikkaantua suuremmaksi, en tiedä vielä).

Voisin oikeasti pakata mukaan jotain muutakin kuin ruokaa ja nukkua vähän. Kaiketi mun päähän oli kerääntynyt jotain päivänpolttavaa sanottavaa tätäkin merkintää varten, mutta ne jääköön arvoitukseksi mulle ja muille. Yritän tukehduttaa mun orastavan ahdistuksen patjaan taas tänä yönä. Hyvää yötä ♥

provosoiva eläin

2011-06-15T20:37:00.004+03:00

"Mikä sussa saa ihmiset heittelee sua järveen?"

Kysyi mun isä, kun ilmestyin niiden ovelle ilman sukkahousuja ja kumpparit kainalossa kysyen ruokaa ja kuivia sukkia. Tänään leikittiin teatteri-ihmisten kanssa teatterilla. Sinne saapui joitain pikkusirkusihmisiä harjoittelemaan, joten leikittiin myös pienessä sateessa rannalla. Popsin sipsejä kattilasta ison sinisen sateenvarjon alla ja kun erehdyin kyykkimään laiturin reunalla katselemassa kaloja, sain kumpparit täyteen vettä ja mekon helmat märäksi.

Isällä on pointtia sanomisessaan, sillä jostain mystisestä syystä mut on useammin kuin kerran humautettu järveen kaikki vaatteet onnellisesti päällä. Vieläkin useammin se on tapahtunut silloin kun isä ei ole ollut näkemässä tai kuulemassa. Edellisen kerran mä kastelin humauttajan moottoripyörän, tällä kerralla mä yritin humauttaa myös humauttajan siinä onnistumatta.

Meidän isä ei ole kyllä yhtään isä sanalle sopiva henkilö, vaan se on niin isi ku vaan. Ehkä mä olen liikaa olemassa, että välillä mut on pakko pistää järveen jäähtymään.

Veteen heitetyksi tuleminen herättää monenlaisia tunteita, ensin lähinnä epäuskoisia. Sitten epätoivoisia, kun märissä vaatteissa pitäisi päästä kotiin. Lopulta vihaisia, jotka haluavat kostaa heittäjälle. Koko ajan sivukorvaan huutaa se tuttu ääni, joka estää mua angstaamasta sängynpohjalla paria päivää kauempaa. Se sellainen ääni, joka kertoo, miten koomista elämä on.

En kanna kaunaa, kovin kauaa. En osaa päättää katsoisinko yön elokuvia vai piirtäisinkö karjalatontun loppuun. Suren vähän sitä, että rantatiestä on tehty vain semisti viidakkoreitti, kun metri tien reunasta on ajeltu paljaaksi kaikista niistä kukista ja heinistä. Kaipa se kuuluu tien kunnossapitomiesten työhön tuhoilla viidakoita.

mereksi asti

2011-06-14T16:41:00.004+03:00

Ryven omassa kykenemättömyydessäni muodostaa lauseita, jotka kertoisivat niitä asioita, joiden haluaisin tulevan kerrotuiksi. Osaan kertoa ainoastaan tarkoituksettomia tarinoita harmaasta ilmasta ja erikirjavista lupiineista, joita mammat käy poimimassa tienvarresta jättäen miehet tien puolelle lastenvaunujen kanssa.

Ne kukat päätyvät koiranputkien kanssa maljakkoon puunväriselle keittiönpöydälle, jonka vieressä aukeaa ikkuna sateiselle etupihalle. Ikkunan edessä on Marimekon alekankaasta itseommellut verhot ja niiden reunassa pilttiä. Mammat eivät pälyile ympärilleen poimiessaan kukkasia pientareelta vesisateessa, heillä on oikeus tehdä niin, ja kaikki tuijottavat ovat ymmärtämätöntä kiirekansaa, jotka eivät ehdi nauttia luonnon iloista. Silti voin lyödä vetoa, että melkoisen monta täydellisen tavalliseen elämään tottunutta mammaa tuijottaisi sitä, joka kieltäisi korjaamasta lupiineja maasta. Mammat huomaisivat viiveellä melkein vieressään istuvan sen, joka yrittäisi ikuistaa päiväkirjaansa kaikki ne lupiinit, koiranputket, kurjenpolvet ja leinikit, koska eihän kukaan saata olla käskemässä mammoja suorittamaan täydelliseen idyllielämään kuuluvia askareita.

Voi myös olla, etteivät mammat edes yritä katsoa sitä pahasti, mutta se tuntee välillä olevansa väärässä paikassa häiritsemässä vääriä ihmisiä, joten se juoksee polkupyöränsä luo ja polkee kotiin suihkupullosateen saaden pikkuhiljaa naaman märäksi ja kiharatukkaisten ihmisten hiukset nousemaan pystyyn. Pyöräilijät kisailevat tai olevat kisailematta, suurin osa pyöräilijöistä haluaa voittaa muut myös harmaana päivänä, toisten tavoite on ainoastaan olla päästämättä voitontahtoisia ohitseen, mikä on pienempi paha. Kaikki väittävät asioita, jotka eivät oikeasti pidä paikkaansa. "Mulle on ihan sama polkeeko joku mun ohi." "Mulle ei." Kumpi on oikeassa, yleensä ei kumpikaan. Osaan vain kertoa toden ja epätoden rajamailla kulkevia tarkoituksettomia tarinoita siitä, kuinka pimeässä autotallissa on golfpalloja lattialla ja kaksi mummopolkupyörää koreineen.

Ilma on erittäin harmaa, mutta minä olen iloinen. Tämä on melkoisen sopiva sää olla lähestulkoon melankoliaonnellinen. Luulin kadottaneeni sen tunteen pidemmäksikin aikaa, kun aurinkoinen sää ei ottanut loppuakseen, mutta en ollut. Olin laulamassa mummoille ja yksi niistä otti mua kädestä. Se haisi vähäsen hassulle, mutta se oli maailman sympaattisin mummo sillä hetkellä. Mä haluaisin tosi isona olla sympaattinen mummo. Sitä ennen haluaisin olla Laputan mamma Dola.

Poljin sateessa tunnin varoitusajalla ja päädyin kiertelemään keskussairaalaa hetkeksi. Olen luultavasti jokaisen autoilijan inhokki liikenteessä mielipiteideni takia. Mun mielestä suojatiellä minä olen autoilijoita valovuosia edellä oikeuksissa ja muissa. Röyhkeästi, ne viivat on maalattu siihen minua ja muita kevytliikkujia varten.

Pidän mummoista ja mammoista ihan yhtä paljon kuin muistakin ihmisistä. Ennakkoluulot ja ensivaikutelmat täytyisi tietenkin kieltää lailla, että kaikki oppisivat tuntemaan kaikki, eikä kenenkään tarvitsisi turhaan olla vihainen kellekään. Olisi kuitenkin tylsää elää maailmassa ilman ennakkoluuloja ja -päätelmiä. Olen viettänyt monta hauskaa hetkeä muistellen joidenkin ystävä- ja toveri-ihmisten ensiaskelia mun elämässä ja mun päässä. Jos mä en missään vaiheessa saisi muodostaa epäreilua käsitystä ihmisestä, ei mulle koskaan ilmaantuisi onnea iloita niistä irtipääsemistä. Yksi mun elämän suurista missioista voisi olla tylsän välttäminen ja onneksi mun tylsä on eri kuin muiden tylsä.

Viljelen konditionaalein esitettävää tekstiä aika usein. Se kertoo joko siitä, että olen elämääni tyytymätön taivaanrantojen maalailija tai sitten siitä, että ehdin ajatella kaiken valmiiksi, mutta olen viimeisessä hetkessä kykenemätön ponnisteluja vaativiin asioihin eli laiska. Vaihtoehdoista kumipikin on oikeassa, muttei kokonaan. Herään huomenna kahdeksaksi hammaslääkärismiehen luokse kyläilemään. Nyt lähden julmasti hyväksikäyttämään Manelan ruokavarantoja ja toivottamaan sille onnea pääkaupunkiseudun matkalle.

what happens in this house stays in this house

2011-06-14T06:32:00.004+03:00

Lusmukesään 2011 ei kuulu säännölliset nukkumisajat edes epäsäännöllisinä jaksoina, sillä nyt olen säännöllisen jokatoinen yö jättänyt nukkumatta. Kello lähenee puolta seitsemää, ja mä pyöräilin juuri ei-niin-lämpimässä kesäsateessa kotiin, kun aikaisimmat koirankusettajat/mummot/aamutöihin lähtevät ihmiset/onnelliset pikkulapsien äidit liikehtivät malttamattomina pihalla sadehaalareissa kirmaillen mitä riemumielisimmin kuka mihinkin tarkoitukseensa näin aamutuimaan. Mut oli taas tuplabuukattu teinivahtiin, mutta lähdin aika tarkalleen kaksitoista tuntia sitten laiminlyömään vahtivelvollisuuksia Ranskaihmisten kanssa Miyazakin parissa (suomalaisranskalainen japanilaisilta).

Kaikkihan toimi, kuten mun elämässä noin yleensäkin. Mikään ei ole tylsää, muttei mitään juuri tapahtunutkaan.

Myönnän, että yksi hieno tapahtuma löytyi. Söin jotain, luultavasti patonkia tai suklaata, kun tajusin, että hampaassa ammottaa reikä. Joku hammaslääkärismies joskus teki mulle jonkun operaation poskihampaalle, jonka jälkeen hampaasta puuttui puolet ja siihen rakennettiin uusi puolikas hammas. Nyt siitä puolikkaasta leikkihampaasta on jäljellä enää puolet, eli neljäsosa mun poskihampaasta on jossain. Veikkaan soittelevani hammaslääkärismiehelle lähiaikoina ja pyytäväni palvelusta.

Sain hieronnan, keskustelin omista ja muiden henkilökohtaisista asioista, hypin trampoliinilla sateessa, tein monta kuppia kaakaota siinä missä muut joi kahvia ja kolusin emännän jääkaappia (oltermanni, chilitonnikala ja raejuusto oli oikein hyviä). Nyt siis sattuu mahaan, on kylmä ja tiedän ihmisistä uusia asioita. Samalla kuin ne ihmiset tietää musta asioita, joita en toivo heidän ottavan liian vakavasti, koska itsekään en ota heidän. Mainitsin sen jo aikaisemmin, mutta Ranskaihmisissä on jotain sellaista "what happens in vegas stays in vegas" -tyyliä, vaikkei se täysin pitäisikään paikkaansa. Me vain keräännytään, ollaan, tehdään ja hävitään sitten omia teitä katselemaan taas. Ollaan agentteja ja ratkotaan muutamia syntyneitä ongelmia, mutta lopulta palataan joidenkin muiden ihmisten luokse.

Maksoin myös noin neljän vuoden takaisen kaakaovelan lämmittämällä maidon mikrossa, sekoittamalla siihen paljon oboyta ja fazerin sinistä sekä yrittämällä löytää pillin ja kermavaahtoa.

Elokuvatkin on aika hienoja. Henkien kätkemä ehkä paras, mutta Mononoken hahmot parhaan näkösiä. Jätin mun Totoron sinne. Taskukokoisen Totoron, joka tuijottaa maanisesti kaikkia ja jota varten täytyy kyllä olla aika suuri tasku.

Sain pieneltä siskolta läjän söpöjä tarroja lahjoituksena, ja nyt voisin kirjoitella kirjeitä kaikille, että saisin käyttää niitä johonkin. Tai heti voisin kun vaan löydän aikaa lusmuamiseltani.

jääkäämme sanattomiksi

2011-06-13T15:32:00.002+03:00

Olisi sopivan tärkeää omistaa vihkonen, joka olisi täynnä käyttämättömiä etukuponkeja ja lahjakortteja. Ulkona sataa niin paljon, että kannattaa olla hetki sisällä, järjestellä eteisen kengät siisteihin riveihin, juoda mukillinen kylmää kaakaota ja kuunnella vähäsen Lady Gagaa.

Pieni palanen mun Ranskamatkaryhmää päätti väsymyshoureissaan lennolla Pariisi-Helsinki pitää yhteisen Hayao Miyazakin elokuviin painottuvan illanistujaisen. Jossain vaiheessa kehtasin jopa epäillä sen toteutumista, kun kuitenkin niinkin monta ihmistä kuin viisi ihmistä päättää jotakin. Etenkin kuin kaikki viisi tulevat pikkuisen erilaisista ympyröistä ja piireistä. Epäilykseni oli kuitenkin turha, ja tänä iltana meinasin polkea sateessa Kikin, Totoron, Nausikan ja karkkipussin kanssa mäen päälle heittämään vähäsen Ranskaläppää ja fiilistelemään animaatioiden itäisiä ihmeitä.

Taisin kestosutata meidän vessanpöntön kynsilakkajämillä.

Neljäntoista tunnin yöunet myöhemmin voisin lukea edellisen merkinnän ja korjata sen kielioppi- sekä asiavirheet jos jaksaisin ja jos tapoihini kuuluisi edes yrittää noudattaa sellaisia sääntöjä aina.

virheineen päivineen, vihreine päivineen

2011-06-12T14:57:00.008+03:00

Ei mun elämä oikeasti ole yhtään niin tylsää kuin annan ymmärtää, siinä ei vain tapahdu kovin paljon yleensä. Jos miettii, että käyn päivän aikana kaksi hienoa keskustelua ja kerran kaupassa, ei ole tapahtunut kuin kolme asiaa, vaikka ne kaksi keskustelua voivatkin olla maailman räjäyttäviä tajuntaturinoita, joista tylsä on ainakin siinä hetkessä elettynä kaukana kuin vuori. Yksinäinen vuori on aina kaukana, tottahan toki.

Tänään pyöräilin kesän ensimmäisen kerran lämpöisessä sateessa, jota seurasi tai edelsi koko ajan ukkospilvi. Järvi oli harmaa ja vähän painostuneen näköinen, mutta kaikki ympärillä muuttui kertaoksentamalta vihreämmäksi, eikä tuoksu tuonut ollenkaan mieleen oksennusta. Oli enemmänkin kaikkia kukka- ja vesituoksuja sekä joitain vastasataneen ruohon tuoksuja. Ruohon, jolle on vasta satanut sekä puiden lehtien. Olen varma, että rantatielle oli ilmaantunut kahdeksan kokonaan uutta puuta.
Sateessa myös pidin polkupyörää pystyssä ja jäin suustani kiinni erään ihmiseläjän kanssa. Kerroin sille tarinoita ja yritin keskustella ja löytää parhaan kompromissin ja menettelytavan milloin missäkin mahdollisessa tilanteessa. Toisten ihmisten elämistä keskustelemeinen on yhtä mielenkiintoista kuin omienkin silloin tällöin. Toisinaan jopa rutkasti puhdistavampaa, jos omat on solmussa, ja ystävällä taas on puhdistettavaa mielellään.

Mulla on oikeastaan edelleen edellinen ilta, sillä en ole vaivautunut nukkumaan silmällistäkään sitten lauantaiaamun. Teatteri-ihmiset kerääntyivät vielä kerran ainakin yhteen höntsäämään laatuaikaa SingStarin, Buzzin, ruuan ja niiden ihmisten parissa. Jossain vaiheessa kaikkea sitä kakkua, karkkia, keksiä, grilliruokaa ynnä muuta mussua velloin kyllä sellaisen "voisin nyt vain nukkua tätä pöytää vasten" -hempeilyn keskellä, muttei mun ego olisi kestänyt sitä. Ja uniasiani hyvin tuntien, olisi saattanut vain alkaa itkettää.
Niin siis joo projektin päättymisestä on jo tovi, muttei se estä kivoja ihmisiä tapaamasta toisiaan ja pitämästä naapureita hereillä huudattaen Cascadaa ja muuta laatupoppia niin myöhään kuin mahdollista.

Yksi pieni ja vihreä (joka ei vastannut kuvausta eilen) teatteri-ihminen sanoi tänä aamuna, että eilen (tai siis mun ja sattuneen toisen ihmisen tänään) oli joku hienoniminen suomalainen saunontapäivä. Onni onnettomuudessa oli, että ruuan ja seurapelien lisäksi aika ei kulunutkaan juuri muuhun kuin saunomiseen ja uimiseen läheisellä uimarannalla. Mun jalat on hajalla pohjista niin monella kielellä, että hirvittää. Lauantai oli kaunis ja aurinkoinen hellepäivä, josta en erityisemmin pitöny, mutta jonka vietin kipitellen tulikuumaa asfalttia. Illalla kuljin turhan useaan kertaan uimarannalle pikkusoraista tietä pitkin ja vielä enemmän yöllä kahlailin mun suosikkirannassa astumassa rantahietikon isojen kivien päälle. Nyt mulla on mustelma jalkapohjassa. Tosin se eräs Maija astui johonkin paljon terävämpään, ja sen kantapäähän tuli reikä yhdellä uintireissuista. Annoin sille perhoslaastarin, joka aiheutti tukehtumismätänemistä, koska se pysyi paljon kauemmin kuin kukaan olisi ennustanut.

Kaikki muut yökyläilijäpehmot nukkuivat kuka minkäkin malttamansa verran, mutta mä siis en, enkä onneksi ollut yksin. Yksitellen kaikki muut kuin me kaksi nukahti jonnekin nurkkaan pedattuun vieraspetiin, kun suomipop ei enää inspiroinut, makkarat oli loppu, sauna himmeni tai kun muuten vain elo tuntui sammuneen. Yön aikana kävin läpi monta merkitävää keskustelua, joista toivoisin muistavani paljon useamman kuin muistan. Seurassa oli vaihtelevasti joku unilta kylmää vettä hakemaan tullut olijo, joka jaksamisensa mukaan otti osaa keskusteluun. Harmittaa melkein, ettei juuri nyt enää tunnu siltä, että olisin valvonut 33h. Silloin yöllä oli niin monta hauskaa/hienoa asiaa niiden vähemmän hauskojen ja hienojen väleissä. Kyllä, tämä tekstin rutjake on valvomisen pakollinen sivutuote. Opettelin heittämään voileipiä huonolla menestyksellä.

Lauantaina teatteriporukan bailujen lisäksi mä olin katsomassa teatteria (Lasten rockimpi Kalevala) vanhassa ladossa, jonka lähellä oli ennen vuohieläimiä ja auringonkukkia. Teatteri on mukavaa, opin taas tukullisen hyödyllisiä asioita vain katselemalla. Opin, miten helposti tietynlaiset lamput syttyvät tuleen tietyn lähellä tietyn lahoa puuta, miten valopää olisi tehnyt minkäkin asian vähän erilailla ja miten kahden valopään kanssa teatteriin lähteminen saattaa olla virhe, jota kadut myöhemmin. Mä onneksi en katunut, kiitokset seuralle ja tarjoajalle vain, ja Kalevala oli iloisen kesäpäivän viihdyttävä tapaus, josta tykkäilin kovaa. Untamo oli paras, mutta myös esimerkiksi Louhen uskomattoman hienosta puvusta mun on pakko sanoa vau. La la, käykää kaikki kynnelle kykeneväiset kattoo se ♥

Niin ja ostin sen lusikan o,20e, kasan vanhoja Ressu-pokkareita sekä suomeksi että englanniksi ja uuden pokkarilukemisen vanhaksi tulevan tilalle.

Olis edeleen vähän liian kuuma mun helppo-oloisuudelle, vaikka tänään ukkosteleekin. Arvelin kovasti eläväni tänään pelkällä purkkiananaksella ja -pateella, mutta mummu olikin ollut ihana ja tehnyt mulle ruokaa. Ei sillä, että lauantaisen herkkumäärän jälkeen mun tekisi mieli ruokaa ehkä kahteen päivään. Söin silti. Kissasta lähtee ihan simona karvaa joka paikkaan, mistä se kulkee kolmea metriä lähempää. Mun paidalla, tietokoneella, pöydällä, ananaksissa ja muissa sellaisissa ihan mukavissa paikoissa karvattominakin.

Ei tässä valvomisessa muuten mitään sen erikoisempaa vikaa ole, mutta jossain vaiheessa alkaa sattumaan. Ei päähän eikä sellaista, mutta lihaksiin joo. Ajattelin saada tän lauantain nyt vain kunnialla päätökseen ja huomata sitten herääväni maanantaissa.

Muistan keskustelleeni siitä, miksi ihmeessä paljastan itsestäni suunnilleen kaiken täällä blogissa. Se asia ei mua erityisemmin huoleta, mutta tein diilin itseni kanssa. Jos saan ikinä yli viisikymmentä lukijaa, niin mä sensuroin pahimmat päältä. Kuulostaa mun mielestä reilulta.

Olen btw melkein varma, että kotiovelle tulevista kahdesta bussista nyt kesällä kulkee enää toinen, sillä en ole varmaan kuukauden kuluessa tainnut kertaakaan tai korkeintaan kaksi onnistunut törmäämään siihen toiseen numeroon. Ehkä se unettomuus alkaa pikkuhiljaa sittenkin ilmoitella itsestään. Tai ainakaan silmät ei pysy auki tai pää pystyssä. Jotkut käyttävät silmiä ja päitään taitavasti vaikka unissaankin, mutta minä en. Mun pää nuokuskelee ja kertoo lisää hölmöjä tarinoita sitten joku toinen kerta.

Mmmärsyttävää, että olen tarpeeksi väsynyt kertoakseni hulluja juttuja, mutten tarpeeksi hyväpäinen muistamaan niitä. Oikeestaan tekee mieli kirjotella yksi tarina loppuun ennen kuin pää tipahtaa kokonaan.

p.S. Voisin rengastella mun tsiljardit hyttysenpuremat, jotka hankin hengailemalla laiturilla, joka ei ole laituri, mutta jonka oikeasta nimestä en taida pitää.

hyvää yötä nykyaika

2011-06-11T00:59:00.006+03:00

Mitä luultavimmin pitäisi yrittää olla nukkumassa ennen kolmea. Koskaan ei voi olla varma, mihin aikaan sisko alkaa laulaa, kissa syö varpaat tai joku tulee heittelemään kiviä ikkunaan. Ja yleensä, jos yhden päivän aikana pitäisi ehtiä niin monta asiaa kuin mun olisi huomenna/tänään/yön yli nukuttuani tarkoitus, pitää herätä ennen iltapäivää. Kissan kakkalaatikko pitää esimerkiksi pestä.

Ajaudun aina loppujen lopuksi kirjoittamaan melko abstraktisti kaikista asioista, koska mun elämä on kerrottuna vähän liian tylsää. Voin sentään yrittää naamioida sen hienoksi. Inhoan ja rakastan kappaleita, jotka saa aikaan olon. Olon, isolla O:lla oikeastaan. Inhoan sitä, että joku voi oikeasti vaikuttaa niin rankasti ja sitä, etten itse ole ehtinyt luomaan sitä aikaisemmin. Luomisen tuskaa tosiaan. Toisaalta myös rakastan sitä Oloa. Ja rakastan niitä ihmisiä, jotka sen ovat kuitenkin luoneet, koska se nyt olisikin ikävää, että jokin niin hieno joutuisi odottamaan mahdollisesti ikuisuuden päästäkseen olemaan olemassa mun tai joidenkin meidän herättämänä.

Onneksi ihan aina en jaksa minäkään pysyä tyylilleni uskollisena, kuten lähimenneet tapaukset osoittavat. Ja se, että vietin juuri kahdenkeskeistä laatuaikaa Scott Pilgrimin kanssa. Elelen aika pitkälle kylmällä kaakaolla ja viinirypäleillä (tosin olen mainonnan uhri ja ostin tänään kookoslimerahkan, koska se oli telkkarissa. toisaalta en kyllä kadu, koska se oli niin hyvvvvää ♥). Yritin ostaa yhtä jäkiruokalusikkaa alle kympillä Jyväskylän keskustasta aikavälillä 17.55-18.15 perjantai-iltana. Ei onnistunut.

Ajelin ja kuuntelin maailmaa ja musiikkia, tulin taas vasta illalla kotiin. Ennen lähtöä mittari näytti neljääkymmentä astetta ja tullessakin vielä kolmeakymmentä. Hiekka tarttuu huristellessa aurinkorasvaan inheästi, mutta sen antaa tapahtua ihan vain kesän kunniaksi. En tiedä kuinka kauan voi jaksaa innostua samoista asioista kuten kesä, Lutakon ranta, ihmiset ja ajatteleminen. Tällä helteellä ei kukaan voi jaksaa innostua kauaa, kun parhaat ajatuspaikatkin viedään käsistä. Kaikkien on yhtäkkiä päästävä ulos ja mun suosikkipaikkoihin, joissa vielä kahdenkymmenen asteen lämmöillä saa mietiskellä täysin rauhassa. Täytyy liikkua yöllä tai tykätä ihmisistä liikaa, että kestää moista. Harrastan molempia.

Ah, itsensä kumoaminen ja pussiin jutteleminen on joka kerta yhtä tavoitteetonta lystiä.

SPAM ♥

2011-06-10T15:42:00.004+03:00

Luultavasti tästä merkinnästä ei ole kenellekään yhtä suurta huvia kuin tästä on mulle itelleni, mutta päiväkirjojen perimmäinen tarkoitus on kuitenkin olla huviksi kirjoittajalle itselleen. Perimmäiseen tarkoitukseen kuuluu mahdollisuus tulla jälkikäteen ihastelemaan ja vihastelemaa, mitä sitä on tullutkaan tehtyä. Saanko esitellä siis erityisesti minulle itselleni minä vuosina 2007-2008, oli erittäin lystiä valita nämä yksilöt.

Tämä kuvaa hyvin sekä mun silloista suhtautumista vaatteisiin että ranskantunteja. En mä tiedä missä opettaja on, mutta mä seison pöydän päällä nauramassa. Toisaalta ala-aste oli just loppumassa, eli ei ketään oikeesti mikään kiinnostanu. Vuodesta 2007 on onneks jo aika pitkä aika.

Todistettavasti edellisin kerta ku oon sekä laulanu että soittanu bassoa esiintyessäni. Onneks basso oli musta, koska muuten en olis välttämättä voinu katu-uskottavuussyistä soittaa sitä. Hekotuttaa.

Tässä mä Kirkkopuistossa yhen koivun alla kesällä 2007.

Ja tässä mun varvas samoihin aikoihin! Ei liity varsinaisesti siihen, miltä mun tukka näytti, vaikka iha chol silti. En enää muista mihin mä sen löin, mutta irti lähti yhtä kaikki.

Siis d44, kesämuotiin kuului kaikki, mikä ei ollu vaan viileetä, liikuskelin lähinnä varjoissa ilman kenkiä pitkähihainen päällä (ja tsädäm, eroa nykypäivään ei oikeastaan olekaan). Huomatkaa btw, että kaikilla kovilla pojilla oli Pikku Kakkosen pinssi housunlahkeessa (housujen, joita käytin niin ahkerasti että ne meni pyllystä rikki). Oikeasti en oo ikinä tainnu ottaa itteeni vakavasti, harmi on että se pinssi meni hukkaan.

Seiskalla mä kävin mun elämäni ainoilla kotitaloudentunneilla, mutta jotka teknisistä syistä oli sen yhden lukuvoden aikana hajautettu yhteensä neljään paikkaan, joista yksi oli oikea kotitalouden luokka. Me opiskeltiin lähinnä marjarahkan ja kurkkuvoileipien tekemistä. Tää kuva on Primuksen edessä olevalta bussipysäkiltä, jonne meidät kevätpuolella kuskattiin joka maanantai linja-autolla. Olin löytäny niin kivan oranssin paidan, etten malttanu olla käyttämättä sitä, vaikkei se ollukaa musta.

Itseasiassa mä en tarkalleen muista millon tää on otettu, mutta mä arvelisin tän osuvan jonneki tähän seiskaluokan tietämille, ku mä hyväksyin mustan lisäks myös siniharmaan, sinisen ja ruskeen väreiks. Manen vanhassa iskälässä pääs katolle leikkimään ninjaa ja tsiigailee lintuja ja pienen näkösiä ihmisiä. Puistokoulua ei ole vielä laajennettu näköjäänsä. Joku olis voinu puhua mulle vaatteiden istuvuudesta sillon (oon muuten aika varma, että äiti on multa salaa hävittäny noi kengät..).

Sitte meni tukka ranttaliks ♥ Kuva otettu joskus talviseen aikaa Koffarissa, ku tapasin mun laulukavereita Saaraa ja Benjaminia.

Sitte ranttalitukka ehti kasvaa ulos mallistaan ja väristään ja huomasin aamuisin herääväni pöllön näköisenä. Mulla on vähän ikävä pikkuhuonetta ja delfiinitapettia.

Päädyin kuitenkin edelleen värjäilemään päätä ja kasvattamaan sitä taas vaihteeksi. Hullun hyviä noi keksit. Tän alkup. kuvateksti on "Minä täällä, posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen."

Mut oikeesti. Pienenä ja viattomana mä näytin paljon vähemmän viattomalta ku nykyisin, kaikki lähipiirin mummut inhos mun housuja. Hauskinta koko asiassa on se, ettei mun pomppimisen ja nauramaan saavien asioiden määrä ole muuttunut mihinkään. Siksi en ikinä olisikaan voinut olla täysipäiväinen emotionlapsi. Kuvissa mä sitte olin hetken naama peruslukemilla, että ees olisin edes vähäsen uskottava.

Ehkä mä pikkuhiljaa tajusin sen iteki, että oon sisimmässäni puunhalaaja mekkotyttö. Harmittaa ku ei oo kuvia vuosilta 1994-1998 tai jotai, ku pukeuduin AINA vaan mummun ompelemiin mekkoihin ♥

Sitte oli vielä se yks käänne mun tukkaelämässä. Kertaparturikäynnillä juurikasvu hävisi melkein, väri hävisi melkein ja muutuin kolme vuotta nuoremman näköiseksi. Lähes yhtä hienot kuin Mandilla, joskin Mandille ne sopii aika paljon paremmin. Sopivuus on kuitenkin pikkuinen sivuseikka, jos kesällä on kivaa.

Sitte mä myös ymmärsin, että esim. oranssi on hieno väri, samoin vihreä. Myös noita aurinkolaseja on kovasti ikävä, mutta ne pitäisi käyttää aurinkolasipaikkaamon kautta. Tälle voisi tehdä jatko-osan SPAM2♥ 2009-2010, mutta oon lopettanu valokuvien ottamisen joskus tossa ilmeisesti, ku niitä on niin vähäsen.

Nyt mä lähden polkemaan taas keskustaan ostamaan vihkosia ja jäätelöä ja ehkä jotain muuta tärkeetä. Palaan asiaan kuitenkin yöllä. Tai illalla. Heräsin tänään yhdeltä, joten mua ei luultavasti nukuta vielä yhdeksältä.

vielä riittänee lämpöä kaikille

2011-06-10T02:02:00.001+03:00

Liikaa kuumuus saa mun ihon kihisemään ja järkevän ajattelun soljumaan sujuvina noroina molemmista korvista asfaltin pölyn sekaan. Nyt on liian kuuma. Onneksi mä sain viettää päivän kuumimmat hetket sellaisen henkilön kanssa, joka ei valittanut asiasta (tai kovin moni onneksi ei valita asiasta). Siinä olisi mennyt järjen viimeiset rippeetkin, jos olisin kuumansiedon lisäksi joutunut kuuntelemaan mun kaltaista nurisijaa helteessä. Jolkupirina piristi mun päivää käymällä cityssä tänään ♥ Valitettavasti mama oli tuplabuukannu mut teinivahtiin, joten illanistujainen jäi vähän lyhyen näköiseksi.

Kävin Kalpiksella ensimmäistä kertaa varmaan kahteen kuukauteen ja ihan hyvin maistui näinkin pitkän eron jälkeen. Nyt on paha olo, mutta se on sen arvoista. Värväsin sen vahdittavan teinin pyöräilemään mun seuraksi juoksupolulle, kun aurinko ei enää kihistänyt ihan niin kovaa, mutta hyttyset parveili senkin edestä. Loppujen lopuksi palattiin puolenyön tietämillä, ku pysähyttii välillä uimassa. Heitin mun talviturkin ja toppatakin ja kaikki. Tykkään Suomesta, kun kesällä millä tahansa rannalla voi mennä uimaan. Mihin kellonaikaan tahansa. Ja aina on valoisaa. Ja täältä löytyy pieniä syrjäisiä rantoja, joilla vaatteet voi vaihtaa ilman pukukoppia, koska juna on ainoa ohikulkija.
Teinejä on oikeasti aika helppo vahtia, koska päivisin ne viihtyy sisätiloissa katselemassa elokuvia ja leipomassa suklaapitoisia keksejä.

Paras runsaudenpula on se, kun et osaa päättää menetkö parvekkeelle lukemaan a) tyttöjenlehtiä, b) kissasarjakuvia, c) hassua suomalaista kaunokirjallisuutta, d) sarjakuvadekkareita, e) naistenlehtiä vai kenties kirjoittamaan f) sairasta fanfictionia tai g) edellisenä yönä aloitettua rakkaustarinaa. Valitsin kaikki ja kuuntelin vielä päälle kesäalbumia ja söin niitä keksejä. Hankin myös ultra-aurinkovoiteen ja nyt voin tehä melkein mitä vaan palamatta ainakaan kamalan paljon! Harmi, että hankin sen vasta tänä iltana. En ennen tätä keskipäivää, viime viikkoa tai Ranskan matkaa.

Iha oikeasti mä oon istunu koneella koko illan selailemassa valokuvakansioita ajalta 2008-2009 ja nauramassa ääneen. Enkä mä ehkä yksinkertaisesti malta olla julkaisematta arkistojen helmiä jossain välissä täällä (voi LJ cut, kuinka kaipaankaan), oli se miten hölmöä tahansa. Salaa haluan myös todistaa olleeni mustapää ja siili. Salaa haluaisin olla siili tälläkin hetkellä, koska helle ♥

Mulla on sellainen kavala olo, että mun koululaisia uiskentelee lähempänä mun maailmoita kuin mä uskoisinkaan. Selkäpiitä hyytää, miten lähellä jonkun toisen blogger on mun bloggeria, toisistaan autuaan tietämättöminä.

Tekee mieleni laittaa rahaa haisemaan. Haluan vain ostaa sellaisia asioita, joita tarvitsen ehdottomasti, mutta joihin ei ehkä ole varaa. Haluan ostaa hyvän naamapesun, uuden saniteettitavaralaukun, korvakorut, mekkoja (vaikka olen sitä mieltä, että on olemassa asioita joita tarvitsee ja sitten on olemassa mekkoja, kun puhutaan rahankäytöstä) ja muuta tärkeää.

Mun mielestä on ihan tärkeää osata kertoa hyvin pienestä asiasta hyvin isosti. En halua päästää tätä merkintää lähtemään luonnoksista, mutta joskus on itsenäistymättömätkin linnut potkittava pesästä. Muutoin ne ei ikinä lähde. Jos joskus kirjoittaisi taas merkinnän hyvissä ajoin, niin ei tarvitsisi itkeä tätäkään, mulla on vaan liikaa asiaa ja liian vähän kärsivällisyyttä alistaa se muottiin.

olen samanlainen

2011-06-07T13:50:00.008+03:00

Koska kello on jo paljon, aion tällä kertaa puhua lyhyesti ja ytimekkäästi hatarasti toisiinsa liittyvistä asioista. Kello on ollut aikaisemminkin paljon, eikä se ole mua sen kummemmin haitannut, mutta mä tykkään sanoa kello on paljon. Se kuvaa sopivasti väsynyttä mielentilaa paremmin kuin kenties mikään adjektiivi, koska siihen liittyy paljon hienoja mielleyhtymiä. Se myös saa päähän soimaan yhden Jarkko Martikaisen kappaleista, joka on ihan hauska myös, joskin kertoo vähän eri asioista. En ehkä sittenkään aio puhua ytimekkäästi. En osaa.

Voisin mainita muutaman sanaisen erään pienen Mandin kanssa viettämästäni päivästä, mutta se tiivistyy Mandin käsittelyssä vallan mainiosti, ja avoimempi selonteko olisi aivan hupsua. Tiivistän kuitenkin sanoihin kesä, onni, keskustelu, maailma sekä ihmiset. En ole erityisen hyvä myöskään tiivistämään, mutta tekemällä oppisi.

Kesä tuo mulle tosiaan vähän enemmän vapaa-aikaa kuin normaalisti ja vähän normaalia lisääntyneempi vapaa-aika saa mut ajattelemaan taas sellaisia pieniä asioita, kuten kaapin paikkaa blogissa. Bloggausteknisesti ajatellen kenties suurin kirjoittajia kahtiajakava asia on se, kummalle puolelle kuvaa kuvateksti tulee. Ennen vai jälkeen, ylle vai alle. Itse olen ehdottoman alapuoli-ihminen. Mulla myös kestää aina sisäistää asiat, jos seuraan yläpuoli-ihmisen kuvajulkaisua. Onneksi maailmassa on erilaisia ihmisiä. Yritän muistaa olla siitä kiitollinen tarvittavan usein.

Sitten toinen kevyt aihe tämän viime päivien toimettomuuden alla on ollut uskonto. En ala erittelemään mitä kummastelen ja missä, vaan kerron tulleeni hämmentävään johtopäätökseen. Mun mielestä kaikki taitaa olla todellista. Jokainen taitaa olla oikeassa. Johtopäätös ei toimi sellaisenaan, vaan mun täytyisi perustella sitä ja kertoa miksi. Mutta jos mä kerran pystyn kuvittelemaan ja kuvittelenkin kaikkien uskontojen pitävän paikkaansa, miksei ne silloin voisi pitää paikkaansa. Yhtälailla mä pystyn kuvittelemaan tarinoiden tapahtumat ja uskomaan niihin. Tämä ei siis muuta mun uskonnollista vakaumuksettomuutta mihinkään, tämä vain löysentää rajoja olemassaolevan ja -olemattoman välillä (todellisuudessa en siis pohtinut uskonnollisia kysymyksiä vaan mielikuvituksen rajakysymyksiä). Jos Harry Potter ja Väinämöinen on mulle olemassa, niin miksei olisi Allah ja muut toveritkin. Mun maailmassa on muutenkin olemassa paljon kyseenalaistettavia asioita.

Edelisellä ei sinällään ollut merkitystä mihinkään, eikä edes kovin suurta sisällöllistä arvoa, mutta onpahan kuitenkin. Mä en voi enää suihkun jälkeen pitää jalkoja seinää vasten tässä kirjoitellessa, koska se on likainen. Likaan sen aina potkiskellessani sitä. Mä en jaksa pestä jalkapohjia heti sisälle tullessani, vaan tulen mielummin vuodattamaan aivojani hifin elektroniikan syövereihin. Ja sitä tehdessään ei voi kun potkia seinää. Ja niin tehdessään seinä likaantuu. Ja ollessaan likainen se likaa vastepestyt tassut. Ehkä.

En olisi enää hereillä ellen olisi viettänyt useaa pikkutuntia Moonan kanssa kirjoittaen jo kerran käsikirjoitettua näytelmää uudelleen. Saimme erittäin huonon idean julkaista käsikirjoitustiimin toiminnan aikana syntyneet lastennäytelmään sopimattomat paritukset kokopitkänä seikkailuna lauantaihin mennessä. Koskapa sitä ei haluaisi univelkaa pehmopornon kirjoittelun takia.

Nyt ei auta muu kuin seurata auringon nousua ja toivoa, että seuraavana päivänä ehtii miellyttää kaikkia niitä joita tahtoisi. Silittelen mustaa kissaa punakyntisillä käsillä, mikä olisi mahdottoman valokuvauksellista, jos olisi hyvä kamera. Nyt se ei ole, vaan lähinnä höperöä ja teennäistä. Yhtä kaikki olen iloinen mun mustasta kissasta, jonka karva on päättänyt lähteä kaikki kerralla, sekä kynsistä, jotka sain aikaiseksi maalata. Sillä oranssinpunaisella. Kirjoittelen hassuja asioita.

terveisin minä helteen suurin ystävä

2011-06-07T12:03:00.004+03:00

Kesä lienee yleinen puheenaihe. Toisaalta ilman kesää en puhuisikaan likimainkaan niin paljon kuin nyt teen, että annettakoon sille anteeksi. Annan anteeksi kesälle, vaikka mun tässä pitäisi pyytää anteeksi, mehukasta.

On sellainen olo, että paita täytyi ottaa pois ettei ole liian kuuma. Samalla on kuitenkin sellainen olo, että tekisi mieleni maalata kynnet oranssinpunaisella. Taidan pakata uskollisen ratsuni näillä hetkillä ja polkea uusi kukkamekkopaita päällä viemään kukkia jalkansa teloneelle ystävälle. Lievää epäloogisuutta on havaittavissa siinä, että ihmisten ilmoille kuuluu laittaa (kukkamekko♥)paita päälle, vaikka juuri siellä on kaikista kuuminta.

Aina kun alan väitellä (melkein) kenen tahansa kanssa jostain, mikä liittyy ihmisille pinttyneisiin käsityksiin milloin mistäkin, mut loppujen lopuksi perustellaan maanrakoon. Se on hyvä asia, koska suurin osa niistä pinttyneistä käsityksistä on pinttynyt ihan syystä. Mua kuitenkin hämmentää, miten paljon ihmiset tietävät ja voivat silti olla vain yhtä mieltä. Minkäkin voin olla yhtä mieltä joistain asioista, kuten siitä että mekot on kivoja, mutta se vaan todistaa sen, ettei edes mun jakomielisyys mielipideasioissa ole yksimielinen.

Oli tarkoitus tulla muutaman rivin asia, mutta yksi asia piti vielä lisäämäni. Sain viime yönä itkuporua lähentelevän turhaantuneisuuskohtauksen, jonka tuloksena ei voinut kuin ottaa kynän käteen ja alkaaa piirtää. Mä ymmärsin miten pitkään aikaan en ole uhrannut kuville tarpeeksi asioita, miten paljon en enää edes osaa. Haluaisin oppia päättämään, mitä haluan osata.

bambimetsän vanha tyttö

2011-06-06T21:10:00.008+03:00

Mulla on ikävä niitä aikoja, kun en voinut puhua mistään aiheesta tulematta yhdistetyksi bambeihin ja puiden halailuun. Ei pelkästään sen takia, että musta oli pääsääntöisesti mukava tulla yhdistetyksi niihin asioihin, vaan myös yleisen nostalgiamyrskyilyn takia. Niihin aikoihin liittyi myös paljon kaikkea muuta hauskaa. Nostalgiamyrskyilyssä vanhat ajat on helppo kullata ja unohtaa asiat, jotka eivät kultaamallakaan tule hienoiksi. Mulla on varmaan vaan vähäsen ikävä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa ei ehkä enää ikinä tule olemaan yhtä aikaa missään.

Olen lainannut liikaa hömppätarinoita ja istunut liian kauan rannalla odottamassa ei mitään. Kävelykatu vilisi ihmisiä, joita kuuma ei mitä ilmeisimmin haitannut lainkaan, eräs mummo kehotti mua varomaan lasinsirpaleita. Lupasin olla varovainen. Eräs mies taas hurjasteli rollaattorilla. Toissapäivänä. En erityisen paljon rakasta ilmatieteiden laitoksien hellelupauksia, mutten voi valittaakaan, koska jokainen voi tehdä oman valintansa ja aloittaa elämänsä vasta illalla. Jokainen, joka ei ole kahlittu töihin tai muihin sellaisiin yhteiskunnan vaateisiin.

Itkin jossain vaiheessa työtöntä lusmukesää 2011, mutta nyt olen aika tyytyväinen siihen. Tällaisia kesiä mä oikeasti haluaisin viettää, koska olen laiskakakka. Otan tämän kokemuksien ja viimeisen virallisen lapsuuskesän (lapsikesä nii, seuraava on huomattavasti aikuisempi sitten) kannalta. Seuraavan yön suunnittelen ennen laillista aikuisikää toteutettavia asioista. Yöllä voisin myös kävellä ABC:lle ostamaan jäätelöä. Tai polkea Lutakkoon uimaan. Molemmat edellämainituista asioista vain ovat sen verran uhkarohkeita lähteä itsekseen suorittamaan, että jäänee tekemättä.

HÄMMENTÄÄ MYÖS sellaiset ihmiset, joita ei ole oikeastaan tavannut pitkään aikaan, mutta joiden Naamarikaveriksi on lupautunut. Katselen sellaisten ihmisten uusia kuvia ja haluaisin toden teolla muutaman tuokion rupattelua. Tahtoisin muodostaa uuden käsityksen sellaisten ihmisten ajatuksista ja arvomaailmasta. Nyt vain ihmetyttää. Ja ne muutamat tuokiot täytyisi olla muun elämän ulkopuolelta, ettei aika loppuisi kesken.

Mun uusi hieno harrastus on viettää aikaa suttaamassa milloin kenenkin Naamariseinää kommenteilla. Onneksi tämän harrastuksen jakaa mun kanssa muutamakin ihminen, ettei tarvitse olla niin kovin yksinäinen.

Olisin halunnut sukeltaa tienvarressa velloviin lupiini-, koiranputki- ja leinikkipuskiin, pyöriä siellä, kikattaa ja nousta lopulta pois tukka takussa ja heinää korvan takana ♥ Haluaisin kamalan paljon olla mahdollisimman onnellinen, mutta se on itsekkäästi ajateltu. Ja epätodenmukaisesti. Olisi tosi kivaa tietää edes itse, mitä ajattelee.

Kerronpas pirteitä juttuja tänään, onneksi kohta on huomenna.

P.S:! Tämä on tämän kyseisen nuoren pikkublogin 27. merkintä, eli juhlamerkintä. Niille, jotka eivät tiedä luvun 27 merkitystä mun elämässä valaistakoon, että se liittyy menneisyyteen, pikkuveljeen ja Jyväskylän liikenteeseen.

p.p.S: Kuka keksii missä mä saisin luettua Pokkapokeria kokonaan? Mun kesäloma on sitä vaille miltei kunnossa.

p.p.p.S: Olen virallisesti vähän vihanen Yhdysvaltojen nettiviisumiasialle, koska me Manen kanssa hoidettiin kaikki asioinnit mallikelpoisesti, ja silti oltiin sen mielestä liian hitaita. Ei muuta kai enää.

p.p.p.p.S: Eiku oli vielä yks asia. Jota ei ehkä kannattaisi sanoa ääneen, mutta sanon silti. Testaan rajoittamatonta kommentointioikeutta tovin. Jos ne pysyy nätteinä (edellyttäen että niitä edes tulee), niin olkoon.

pyöräilykaupunkini jyväskylä

2011-06-05T16:37:00.006+03:00

Pyöräilykaupunki tarkoittaa mulle kesäkaupunkia, sillä niin ilahduttavaa kuin asfalttiteitä pitkin kiitäminen onkin, iloisuus katoaa siitä nopeasti liukkauden, kylmyyden, lumen ja muun sellaisen talviasiaston tullessa kuvioihin. Näin pyöräily on kivaa ja pysyköönkin sellaisena. Hm, ja Jyväskylä on mun kaupunki myös talvella.

Mua oikeasti harmittaa, ettei mun pyörässä ole mitään hifiä matkamittaria. Mielenkiintoisinta olisi tietää, kuinka monta kilometria ravaan tän kesän aikana. Pidän siitä tunteesta kun olen asioista vapaa, saan ajella Jyväskylää ympäri tarvitsematta odottaa ketään tai olla ajoissa missään (edellinen oli pieni valhe, aika usein ajalla juurikin on merkitystä). Tunnen pieniä polkuja, hiekkateitä puiden ja purojen lomassa, sekä isoja väyliä, joilla saa leikkiä hetken autoa. Ympärillä on vihreää ja aurinko paistaa. Haluaisin lausua tervehdykseni niille Saab-pojille, jotka vaivautuivat työntämään päänsä liikkuvasta autosta ja kehumaan takapuoltani. Kommentin yleiskäsityksellisestä asiattomuudesta huolimatta se oli oikein kiva kuulla.

Haluaisin hankkia sytkärin ihan vain siksi, että mulla joskus kysyttäessä olisi tulta. Mun kiltti ihminen -mode vaatii suorastaan sytkäriä. Tänäänkin ollessani pyöräreissujeni paikassa C (yhteensä niitä oli seitsemän, G:hen asti...), vanha täti tuli kukkia kanniskellen vastaan ja tuntui olevan paljon savuketta vailla.

Haluaisin myös ottaa asfalttiliidun ja käydä ympyröimässä miekkakalan muotoisen lommon tiepäällysteessä rantatien Vaajakoskiosuuden alussa.

Kesäloma-ajankohta huomioonottaen mulla on ollu aika kova kiire nää kaks päivää. Eilisistä on yleensä ihan mukava puhua, koska niistä tietää jo suurimman osan. Huomisesta ei niinkään ja tätä päivää ei ole vielä ehtinyt ajatella loppuun asti. Yleensä. Eilen oli monen toverin hattujuhlat, joista kävin kaksissa. Ilakoin ystävien keskellä yöhön asti, mikään ei voisi olla paremmin. Lutakon kahvilaan oli ahtautunut paljon valoja, musiikkia ja mulle tärkeitä ihmisiä. Aurinko paistoi myöhään ja sateen aikana näkyi sateenkaaren molemmat päät. Olisi voinut vain valita, kummasta käy hakemassa aarteen.

Elin yön yli yhden nimeltä sen kummemmin mainitsemattoman Maijan talossa ja sen ympäristössä jutellen tärkeitä asioita myös yhden nimeltä sen kummemmin mainitsemattoman Moonan kanssa. Yökaakao on hyvä asia. Nukuin kahdeksan ja puoli tuntia, enemmän kuin kertaakaan hyvään toviin taas. Tuntuu virkistävältä välillä ♥

On taas sellainen ajanjakso, kun tekee mieli paljonpaljonpaljon ruokaa, keltasta jaffaa (koska aito oikea nautinto), buranaa ja pukeutua pelkästään liian löysiin ja isoihin vaatteisiin. Veikkaan valvovani yksin pitkän yön teen ja rivojen tarinoiden (kesäisin finiläinen mun sisällä herää vähän enemmän) parissa. Kuulostaisi hyvältä. Tahtoisin edelleen varastaa jostain lisää aikaa ja antaa sitä sellaisille ihmisille, jotka eivät ole sitä tarpeeksi saaneet.

p.S. Olen oppinut laskemaan kolmeenkymmeneenyhteen viidellä sormella, koulunkäynti lukuvuoden viimeisinä päivinä on juuri niin hyödyllistä.

p.p.S. Tämä merkintä sisältää paljon ja huonosti aseteltua tekstiä, jos koet olevasi kykenemätön ottamaan asian huumorilla, älä lue sitä. Teknisistä syistä johtuen tämä varoituspala on kuitenkin täällä alhaalla, ettei kaikki ehtisi noudattaa kehotusta ♥

p.p.p.S. Kuvat taas we♥it, koska olen paha ja tykkään söpöistä kuvista.

(mä niin opettelen tekee tollei, jos ikinä saan tommosen hienon temppupyörän. sitte pyöräilen pussailemassa kaikkia.)

kalat voivat liikuttua kasveista vaikkapa

2011-06-04T15:15:00.005+03:00

Ajoissa oleminen ei ole ikinä kuulunut mun kaikista parhaimpiin vahvuuksiin. Ei myöskään tänään, kun muutama mun ystäväolento on kirjoittanut valkolakin päähänsä ja kakkua on tarjolla. Olen tehnyt lahjahankintoja budjetin puitteissa. Mun budjetti ei ole tällä hetkellä erityisen iso, oikeastaan kirjaimellisesti häviävän pieni. Lahjahankinnat on siis keskittynyt olemaan fiksuja (sääli, etteivät ne ole erityisen hyviä keskittymään). Paketointi on kuitenkin aika paljon kesken vielä.

Otin päiväunet auringonvalon alla sykkyrällä kissa kainalossa. Se tuhisi, mä tuhisin ja kaikki oli hetken onnellista ja rauhassa. Yöllä en nukkunut, kun ei tehnyt mieli, kesäilloilla on se vaikutus. Tänä iltana luultavasti vähän väsyttää, mutten anna sen häiritä tanssimista elävän musiikin tahtiin yksissä niistä valkolakkijuhlista.

Suvivirsipäivä on hienompi päivä kuin koko vuoden aikana jaksaa muistaa. Vasta kun olin saanut raahattua itseni juuri ja juuri oikeaan aikaan Lyseon Wanhan salin edustalle ja näin kaikki mun ystävät ja toverit kukkamekoissa tai kauluspaidoissa jakelemassa toisilleen kukkia, haleja ja ylävitosia, mä ymmärsin miten kamala ikävä mulle tulee niitä, mutta miten kiva on antaa kaikkien viettää kesälomaansa ilman murheita. Osalle niistä mä tosin en anna mahdollisuutta viettää koko lomaa ilman mua. En vain anna.

Eilen oli hämmentävä päivä. Näin/juttelin/törmäilin melkein jokaiseen mun tärkeeseen ihmiseen. En ihan kaikkiin, mutta tosi isoon osaan ottaen huomioon, että se oli vain yksi päivä. Eilen istuin monta tuntia Lutakon rannan betonisella katsomolla ihan veden vieressä, mutten kuitenkaan vedessä. Katselin maailmaa ja ankkoja yksin ja seurassa. Oli kaunis päivä, Jyväsjärvikin oli aika kaunis. On kesä, koska järvi tuoksuu sille kuin se on. Kostealle ja ruohikkoiselle. Sellaiselle, että kaloilla luulisi riittävän kasveja. kasvit liikuttavat kaloja.

Mulla ei edelleenkään ole oikeita kuvia ja nää kuvat on edelleenkin we♥it:istä.

Oli tässä joku päivä joidenkin tytyihmisten kanssa (maman mielestä mulla on niin paljon juttuja, että tulen hajamieliseksi. mun mielestä mama on oikeessa.) hieno keskustelu tisseistä.

"En tunne tissejäsi, mutta ne vaikuttavat mukavilta."

Kukaan ei ehkä sanonut sitä ääneen, mutta olisi kannattanut.

Olisi tosi jännää osata lentää, mutta menen ehkä paketoimaan ne lahjat.

no ne kesätuulessa lentelevät haitulat

2011-06-02T21:09:00.004+03:00

"Hiljaa nainen, nyt paistetaan räiskäleitä eikä suudella!"

Vanhoissa suomalaisissa mustavalkoelokuvissa oli miehillä vielä tärkeysjärjestys kohdillaan. Ensin naiselle ruokaa ja sitten vasta leikki. Toisaalta nykymaailma lienee niin kehittynyt, että moiset asiat pystyy hoitamaan vaikka yhtäaikaisesti.

Na na na, piknikillä oli mukavaa. Tänään ei satanut, vaikka laitos uhkailikin niin. Kirkkopuisto oli rauhallinen ja lämmin. Kirkkopuistokin on yksi Jyväskylän kivoja paikkoja. Vaikka siellä silloin tällöin löytää immeisiä ryyppäämässä ja rähinöimässä, ei siellä ikinä ole erityisen ahdistava olo. Siellä riittää tilaa kaikille, aurinkoa päivällä ja varjoa niille, jotka eivät tykkää auringosta. Mulla oli myös miuku mukana, se teki tuttavuutta terrierin, varisten ja kaukaisen fretin kanssa.

Mun mieliala ei varsinaisesti hyppele. On hyvä tähdentää tota ennen kuin kerron kuinka mahdottoman onnellinen olin taas siellä. Sillä hetkellä kun todella moni mun hyvistä ystävistä istuskeli samalla vilttimuodostumalla syömässä muffinsseja ja pelaamassa kortteja. Kun tuoksui kesä ja kaikkien sydämet vaikuttivat keveiltä ulospäin. Niin paljon, kun sydän nyt voi terveyden rajoissa näkyä ulospäin.

Ilta viileni, osa joutui lähtemään ja lopulta myös minä. Kaikissa kivoissa asioissa on sellainen varjopuoli, että ne yleensä jossain vaiheessa loppuu. Toisaalta asioiden säntillisellä päättymisellä on tärkeytensä, sillä huonojen asioiden taas ei soisi jatkuvan ikuisesti. Ikuisesti ei soisi jatkuvan mikään, koska ihan varmasti alkaisi tylsistyttää.

Mulla on edelleen kesätyttöolo, joka on ollut viimeyöstä asti. Joku paljain jaloin pyöräilyssä, järvituulessa, kesäisessä kaupungissa yöllä ja päivällä, sotuisessa ja pesemättömässä tukassa sekä kukkamekossa saa mut virittäytymään tähän tilaan tiiviisti kuin mikä. Joku tai kaikki. Haluan hymyillä ja kulkea ilman suurempia vaateita. Vaatteita.

Alan elämään öisin taas. Siivoilemaan huonetta ja lukemaan kaksi uusinta lukua yhtä tarinaa Nikosta ja Laskolasta. Opettelen laskemaan sormilla hassusti ja sitten katson kuinka monta kertaa olen kirjoittanut kesä näiden kesäpäivien aikana. Ha, missään ei ole enää mitään järkeä ♥ Onnea on keskustelut naamatusten ja kirjaillen.

ajatusnurkassa, ajatus nurkassa

2011-06-02T01:05:00.003+03:00

Mulla on ollu nyt tässä jo reilujen kolmen vuoden aikana suoltaa virtuaaliseksi tarinaksi mun elämän hienoja ja vähemmän hienoja asioita ja ajatuksia. Mua pelotti tehdä sitä ensimmäistä kertaa silloin reilut kolme vuotta sitten ja edelleen mua pelottaa tehdä sitä. Ja yhtä kaikki avautuminen on pakollista, vaikka sen tekisi hirmuisen epäselvästi, muutamalle ihmiselle ja tulematta mistään loppujen viimeksi yhtään viisaammaksi.

On hämmentävää yhtä aikaa rakastaa ihmisiä hirmuisen paljon ja pelätä niitä melkein yhtä kovaa. Asiat ovat tiiviisti pariutuneita toisinaan, iso tykkääminen ja pelko on aika usein. Ei ne vaan voi toimia ilman toista.

Mulla on vaikea olo.

Lyseomatoilin tänäänkin. Ja vietin Jorma-neidin läksiäisiä saunonnan, syvällisten uskontokeskustelujen yms. parissa. Neiti lähtee Pariisiin (sanoo olevansa onnellinen, uskon siihen ♥).

Ulkona oli yöllä pyöräillessä lämmin, kesäyöt tekee paluuta. Seisoskelin parvekkeella kattelemassa sitä ja elämää parvekkeen ulkopuolella. Ihmiset on suloisia, kun ne ei tiedä olevansa tarkkailun kohteina. On maailmakin, mutta erityisesti ihmiset. Sivusta ja korkealta katosessaan jopa pelottavat ja ahdistavat ihmiset ovat suloisia, kun ne eivät voi mitään vaikka haluaisivat.

Olen siis jokaisessa tapauksen ryöjäkkeessä edelleen onnellinen. Huomenna (tänään) menen syömään ekstrasuklaamuffinssei yksien onnentuottoihmisten kanssa. Ja siis on ne muutkin ihmiset onnentuottoihmisiä. Kaikki ovat, ongelmat on silmien takana.

Vasta pikkuhiljaa järvenrantapyöräily alkaa muodostua itsestäänselvyydeksi. Se on kyllä edelleen hienoa ja kivaa, etenkin lämpimänä kesäyönä, kun valot palaa eikä ketään näy missään. Hetkiä mun ja ajatusten kanssa.
Uudet silmät olisi kivat, tai pää. Haluaisin sellaisen pään, joka lakkaisi huolehtimasta turhista, mutta kaikkea ei voi saada. Tämän puheen piti muutaman vuorokauden univelka. Kesäloma on todellisuutta juurikin.

Linkkivinkki: http://kaksseiska.livejournal.com
olen kaavoihin kangistunut pulliainen, enkä voi puhua avoimesti avoimessa blogissa

lyseomato

2011-05-30T23:13:00.006+03:00

Koen olevani tilitysvelvollinen tästä päivästä. Semisti velvollinen, koska velvollisuus kuulostaa tosi pakolliselta asialta. Tämä on vain sellainen päivä, jona tapahtui kaikkea pientä jännää, joka ansaitsisi tulla kirjoitetuksi ylös.

En ole erityinen ruotsin kielen ystävä, mutten vihaakaan sitä. Paitsi tänä aamuna, kun olisi pitänyt yrittää edes saada siedettävä numeronpyörylä kokeesta. Teoriassa mä tiesin mitä mun olisi pitänyt tehdä, mutten mä niin hyvin ollu lukenu, että olisin oikeasti tienny. Kuullunymmärtäminen oli menny keskivertoa paremmin, mutta en osannut kirjoittaa edes sitä viittäkymmentä sanaa Ahvenanmaan nähtävyyksistä, ei en osannut.

Ruokalasta sai patonkia ♥ Se oli ehkä täydellisimmän pehmeintä ikinä!

Kävin matikan tukiopetuksessa vain toteamassa, että opettajalla on ihan loistava huumorintaju, vaikkei sille kaikki uskalla/osaakaan nauraa. Opin myös laskemaan pisteen etäisyyden suorasta vektoreiden avulla. En pidä vektoreista kovin paljon, niissä on liikaa liikkuvia osia ja niihin liittyy liikaa liikkuvia osia sisältävää termistöä. Osittain tykkäämättömyyteni saattaa selittyä kahden viikon aukolla tuon yleissivistyksen opiskelussa.

Opettajan valuessa johonkin työhön liittyvään tärkeään kokoukseen sudokujen kanssa, mä vaihdoin työpistettä. Ja työtäkin siinä samassa. Istuskelin hyvän tovin erään kamulin kanssa kuviksen luokassa listaamassa viittä laatikollista kirjoja (joo, kaikkea sitä projektien eteen tekeekin. uusi projekti on nimeltään Rytminvaihtajat ja kohteena Burkina Faso). Ne tuli yhden äidinkielen opettajan kuolleen läheisen arkistoista, ja suurin osa niistä oli suoranaisia helmiä. Kaikkia arkipäivän nippelitietokirjoja laihduttamisesta nikkaroinnin, käytöksen ja akupunktion kautta kotipsykologiaan. Valitut Palat ja joku suomalainen sotakronikoitsija tms. tuntuivat olleen suuria suosikkeja. Joka tapauksessa olisin voinut omia niistä suurimman osan omaan kirjahyllyyni ja olla onnellinen.

Aina jokaisen päivän toimen välissä möllötin Lyseon sohvilla vähän vaihtelevassa seurassa. Lopuksi vielä vähän liian pitkän ajan ennen kuin lähdin kotiin. Kiipesin kaappien päälle, ostin kaksi viimeistä ruotsin kirjaa, keskustelin kirjahyllyistä ja siitä, mitä ne kertoo ihmisistä. Opin kaksi hienoa iskurepliikkiä myös.

"Voisinko mä tulla kattoo sun kirjahyllyä joskus?" oli ensimmäinen, ja toisessa viitattiin siihen, että jokaiselle tytölle, jonka sydän on särkynyt, löytyy oma mies korjaamaan sen jeesusteipillä. Harmittaa ihan ku en muista sitä enää.

Mua harmittaa myös, että aika on rajallinen, enkä pysty jakamaan sitä kaikkien haluamieni ihmsiten kanssa. Toisaalta mä iloitsen siitä ajasta, jonka pystyn jakamaan joidenkin ihmisten kanssa. Niin sen ehkä kuuluu ollakin, ettei unohdu vain nurisemaan, muttei myöskään unohda nurinaa. Olin hyvin onnellinen saadessani kolmannen suklaajäätelön, ja että mua muistutettiin niiden syömisestä, kun arvelin sairastuneeni lievään skitsofreniaan. Tykkään puhua hölmöjä, jammailla ja juosta Lyseon maratoonia (voitte siis kaikki kynnelle kykenevät kokeilla: kuvisluokasta musanluokkaan ja takaisin, ei mikää pikkuhommeli), vaikka huijasinkin varikkopysähdyksellä tyttöjen vessassa. Yksi opettajistani sanoi meille, että ollaan saatu lyseomato, kun yhä viiden aikaan istuttiin sohvilla. Se on totta. Se mato tuli jo pari vuotta ennen kuin musta tuli edes lyseolainen.

Tulin bussilla kotiin. Onneksi, sillä hukkasin mun takin jonnekin.

Ja synttärirumba oli, on ja jatkuu. Tänään olin syömässä erään toisen ystävän synttärikakkua vielä ennen nukkumaanmenoa. Juteltiin muutama tunti ja valmistaudun henkisesti seuraaviin synttäreihin, jotka ovat Jolkun, huomenna ja joita juhlitaan torstaina ♥

JA! On ihan parasta päästä pyöräilemään kouluun aamulla ilman virallista kiirettä ja täyteen pumpatuilla pyöränkumeilla!

(kuvat olen julmasti anastanut we♥it:stä, koska viime aikoina en ole ottanut omia kuvia laisinkaan. ne on nyt kaikkea sitä, mikä olisi kivaa kesällä esimerkiksi)

Vähäsen mä ehdin jo pohtia sitä, mitä mun seuraava kesä tulee olemaan. Mulla on ollu monen monta erilaista kesä, eikä tästä ihan taatusti tule samanlainen kuin mistään. Valitettavasti sen näkee vasta syksyllä. Sitten kun ei enää ole kesä, asioiden tarkastelu vaatii hieman etäisyyttä joskus.

kulttuuri saattaisi olla mun asia

2011-05-28T12:40:00.003+03:00

Haluaisin lausua kiitoksia. Ne liittyisivät hyvin pitkälle eiliseen Lyseon yöhön. En lausu niitä kuitenkaan erikseen tässä ääneen, sillä tiedän jokaisen kiitoksen ansaitsevan ihmisen tietävän ansaitsevansa sen. Ja toivon myös.

Juoksin eilisen päivän aikana enemmän kuin koko viikolla yhteensä. Lyseon yö on meidän koulun oma taiteiden yö, jossa riittää järjestämistä ja juoksemista. Tein yhden kokeenkin aamulla, mutten ehtinyt kovin paljon ajatella sitä. Oli harjoituksia ja kalustamista. Etsin vaatteita ja jatkojohtoja. Kiinnitin yhden lampun ihan itse telineeseen ja olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Yritin muuttua muutamissa sekunneissa tarpeen mukaan oppilaskunnan hallituksen jäsenestä teatterin tekijäksi, roudariksi, innostavaksi bändiläiseksi, yleiseksi säätäjäksi ja kultturin kuluttajaksi.

Yö on ehkä kaikista loistavista tapahtumista loistavin. Hyvä bändejä, loistavia tanssijoita, hauskoja teatteriesityksiä, mielikuvituksellisia elämyspajoja ja muuta kultturellista toimintaa. Eilen siihen liittyi myös hallituksen pystyyn ponkaisema hyvänmielenosoitus kompassilla, johon osallistui kynnelle kykeneviä koko Jyväskylästä. Sää ei erityisesti suosinut, eikä aikataulu antanut mulle mahdollisuuksia laittaa kenkiä jalkaan, mutta se ei haitannut. Oon oikeastaan aina tykänny sateesta.

Ilta jatkui, kuuntelin, katsoin ja koin. Olin ihmisten kanssa, mikä on ainakin yhtä tärkeää kaiken sen kulttuurin ohella. Näyttelin kirkonmiestä (askartelin ison mustan raamatun, koska en muistanu mun vuorosanoja), mikä huvitti montaa mut tuntevaa ihmistä. Heitettiin vielä ihan illan päätteeksi viimeinen tanssisetti sen suuremmin hehkuttamatta erinomaisen kokoonpanon kanssa. Meidän poliittinen osasto osoittautui suosituimmaksi. Siihen kuului Ismo Leikolan Pendoliino, sekä oma sävellyksemme, minuutin mittainen semi-HC-punkkappale nimeltä Älkää enää maalatko meidän vessan seiniä.

Illan aikana mä jouduin useampaan kuin yhteen kertaan miettimään kaikenlaista. Kuka olen minä, mihin mä kuulun ja minne mun joukko kuuluu ja onko se kaikki edes mahdollista. Mä rakastan mun ihmisiä täällä ja muualla, meidän koulussa, muissa kouluissa, kotona. Se on ainoa selkeä lopputulos, johon saattaa päätyä. Olen kovaa liikkeellä, mutta onnellinen, jos ihmisetkin on.

Kävin monta mielenkiintoista keskustelua, joista yksi käsitteli sitä yhtä jokaista koskevaa ikuisuuskysymystä. Mitä musta tulee isona? Kerroin, etten tiedä. Myöhemmin mietin, että se mitä mä haluan on aika pahasti ristiriidassa sen kanssa mitä kannattaisi.
Toinen käsitteli ihmissuhteita, jotka eivät olleet minun. Mä rakastan myös keskusteluja, mutta ennen niitä kannattaa rakastaa ihmisiä. Muuten ei olisi keskusteluja. Ei kannattaisi sanoa rakastaa liian usein.

Tänään mulla oli suunnitelmissa lähteä sanomaan moi yhdenlaisille ihmisille. Yö jatkui sen verran myöhään, että kotipäässä ei olla aivan samaa mieltä. Askartelen kuitenkin jotain, sillä yhellä Mandilla on synttärit, eikä olisi kiva olla pääsemättä toivottamaan onnea.

Niin.

elämä auringon valossa

2011-05-14T21:15:00.003+03:00

Nah, mun elama palailee uomiinsa vahitellen. Ma oon vakaasti paattanyt olla valittamatta KKY:n kakkiaisista enaa tan matkan aikana. Enaa mulla on jaljella vaan vahva usko siihen, etta jotain pystytaan tekemaan sitten, kun on keskusteltu kunnolla kaikkien kanssa ja ollaan paikalla yms. Suutun kylla edelleen pahasti, jos jokun tulee mun luokse sanomaan jotain, mika viittaisi noiden suunnitelmien varmaan tai edes varmahkoon toteutumiseen, mutta kenenkaan ei tarvitse uskaltaa tehda mitaan sellaista ♥

Lauantain kunniaksi reipaat koululaiset heratettiin tana aamuna kymmeneksi kuuntelemaan hyvin ranskalaisittain englantia aantavaa miesta, joka tiesi kaiken kilpaveneiden rakentamisesta. Me visitoitiin ympari tehdasta, joka valmistaa joitain maailman nopeimpia veneita ja niiden lisaksi radioteleskooppei, lentokoneen osia ja muuta hienoo. Siella oli tosi iso uuni, jonne raaka laiva laitettiin ja josta se luultavasti tuli kypsana ulos. En tieda, ne ei laittanut sita paalle, kun me oltiin sisalla.

Vannes on kaunis kaupunki ja ihmiset on kaikesta porukoitumisestaan (oikeesti, tana iltana oli kahden luokan kesken ainakin kolmet eri bileet, joista mihinkaan ei voi kutsua kuin tiettyja ihmisia. mua, mun tyyppia ja sen kavereita ei tietty oo kutsuttu mihinkaa niista ilmeisesti) huolimatta vallan herttaisia.
Seikkailin ympari vanhaa kaupunkia viiden herrasmiehen kanssa, joista kolme oli paikallisia tulevia insinooreja tai jotain. Musta on suorastaan surullista, ettei niita kutsuta mihinkaan bileisiin, koska ne on kaikki hullun mukavia ♥ Kierreltiin siis sita kaupunkia, kaytiin turistikamaliikkeissa, maailman ihanimmassa kirja-/tilpehoori-/musiikki-/elokuvakaupassa seka paikallisessa supermarketissa. Suopermarketit ulkomailla on jotain ihan liian hienoo, koska siella myydaan samaa kamaa kuin kotonakin, mutta ihan erilaisissa paketeissa. Hienointa. Pistin rahaa haisemaan vahan lisaa viela, Pariisissa meni aika paljon etukateen. Ostin tarinan, jossa on poika ja musta kissa. Yksi pojista osti ensimmaisen osan Scott Pilgrim -sarjista. Ranskaksi kaikki tyynni.

Sitte me haistateltii kakat kaikille bileille, joita tanaan on ja pelattii monta tuntia Guitar Heroo ja juotiin kokista meidan luona \,,/ Eiku oikeesti mulla oli hauskaa.

Toisaalta mikaan ei enaa haittaa, ku paasin eilen Naamarii. En oo addiktoitunu, mutta vahan liian iso palanen mun elaman toiminnoista on siella. On nii helppoo "perustaa naamariin ryhma tan ja tan takia".

Bretagnessa on kuulemma sanonta, etta sataa monta kertaa paivassa. Atlantin rannikolla oltaessa saa on vahan epavakainen koko ajan. Me ollaan oltu taalla nyt viisi paivaa, eika oo satanu kertaakaa, vaan paistanu taydelta teralta tota aurinkoa. Ma tykkaan ja en tykkaa. Nena palaa joka paiva uudestaan, vaikka kuinka rasvailee ja yrittaa pysya varjossa. Aika moni paikallinen on jo kertonu, miten onnekkaita me ollaan. Juu tants, mutta ma olen Suomesta, mun naama ei oo sopeutunu naille leveyksille.

Mua sattuu kurkkuun kirjottaa ilman ääkkösiä, mutta sattuisi aivoon nakuttaa ne numeronappaimien kautta koko tekstiin.

Rakastetaan edelleen toisiamme, kuten taalla poskipusujen maassa tehdaan, edes leikisti. Akvaariokalatkin rakastavat toisiansa. Samoin rauskut. Ma heraan huomenna niin hitaasti ku paikallinen mama antaa luvan, meen keilaamaan poikien kanssa ja lopuksi otan mukavan asennon naapuriin viritetyssa kisakatsomossa. Ehdottomasti Ranskassa on paastava kattomaan Suomi-Ruotsi -peli. Naa ei ehka ymmarra sen kaikkia hienoja vihavivahteita, mutta ne yrittaa kuitenkin kamalasti, mika on sympaattista.

Mulla tarinasuoni pulputtais suomeks vaikka kuinka paljon. Ranskaks ei, vaikka se kuulus vahan niinku pakollisiin asioihin. Terve kuitenki nyt.

usko ihmisten hyvyyteen: palleronolla ♥

2011-05-12T19:49:00.000+03:00

Okei. Ma en enaa tieda, miten suhtautua mihinkaan. Tilanne tallaisenaan on liian absurdi ymmarrettavaksi. Ma asustelen Ranskassa sisalla omituinen tunne, etta pitaisi olla jossain muualla, vaikka onkin ihan hirmuisen mukavaa. Tyydyn kohtalooni ja paatan nauttia kuitenkin matkasta taysin rinnoin ja oppia vahasen ranskaa siina sivussa. Olla valittamatta siita, ettei Naamari toimi (lahettakaa mulle sahkopostia... oon yksinainen). Sitten vietan paivaa rannalla polttamassa naamaani, vaikka seison koko ajan aurinkorasvalla suojattuna sateenvarjon alla, kun BANG. Pikkulinnut kertoo mulle, etta mun koulu ollaan pyyhkaisemassa pois maailmankartalta nimea vaille kokonaan.

Todellisuus on se, etta Jyvaskyla on mahtava kaupunki, jonka monimuotoisuutta lisaa toisistaan selvasti erilaiset lukiot, joista jokainen tuleva pieni lukiolainen saa valita itselleen sopivimman. Opiskelumotivaatio rakentuu ja kestaa samanhenkisten ihmisten seurassa, hillityn kokoisissa lukioissa. Mun omani niista on se humanisti- ja taidelorppojen tyyssija, maailman vanhin suomenkielinen lukio (tai milla nimella kulkikaan alunperin). Viihdyn siella maailman parhaiten, enka voisi kuvitellakaan mitaan muuta, se on mulle nena paassa -koulu. Jaksan panostaa opiskeluun, tunnen ihmisia ja mulla on kivaa ♥

Mutta siis mika BANG? No totta kai sellainen, etta Jyvaskylan lukioiden yhteinen rakkaus, KKY, Koulutuskuntayhtyma on sita mielta, etta on ihan tosi okei saastosyista yhdistaa KAIKKI keskustan alueen nelja lukiota kahdeksi MEGAISOKSI laitokseksi, unohtaa kaikki se monimuotoisuus, valinnan mahdollisuus, ryhmahenki ja muu opiskelussa taysin turha paska.

Esityshan tama vasta on, mutta olen pahoillani (oikeasti olen pahoillani, silla ma en tykkaa joutua haukkumaan yhtaan ketaan yhtaan mistaan, varsinkaan, kun olen itse jossan matkalla, enka edes tieda asiasta kaikkea). Ma oon ihan oikeasti itkeny mun kivaksi tarkoitetun ranskanmatkan aikana sita, etta joku voi vaan ehdottaa jotain tollasta. Isot terveiset Jyvaskylan kaupungin pullanaamoille, jotka onneksi tietavat opiskelijoiden asiat paremmin kuin me, ja helsinkilaiselle selvitysyritykselle, joka onneksi tietaa Jyvaskylan kaupungin asiat paremmin kuin me jyvaskylalaiset. Olen taalla Ranskassa tutustunut yli tuhannen oppilaan kouluihin, eika niissa ole mitaan muuta kuin jarjettomia klikkeja oppilaiden kesken, liian vahan aikaa huomioida oppilaat, nerojen ylistamista ja muuta sellaista, mita Suomessa EI ole. Ja koska Suomessa niita ei ole, me myoskin parjataan hyvin kouluasioissa, right?

Mua itkettaa. Ma toivon, etta taa on tosi huono vitsi, tai etta paattajat ei ainakaan ole kamalan tosissaan tan asian kanssa. Muuten lupaan muuttaa Helsinkiin pikimmiten ja kertoa kaikille, miten helvetin kulttuurivastainen ja rahaan kiinnittynyt kaupunki Jyvaskyla on. Mitaan sellaista en trahtoisi tehda, koska Jyvaskyla on oikeasti kiva paikka. Mutta mulle opiskelu ja oppiminen on sen verran korkealla prioriteettilistalla, etten ma tammosena paata aukovana pikkuteinina voi mitaan muuta. En voi puhua pelkastaan omasta puolestani, vaan varmaan myos aika monen muun lukiolaisen. Nain erilaiset ihmiset eivat vain mahtuisi ilman klikkeja ja tappelua samaan osoitteeseen, mika ei ole mun mielesta huono asia, vaan kertoo ihmisten erilaisuudesta.

Etta ku vituttaa. Onneksi Suomipojat pelas kuitenkin ees latkaa hyvin, ni on jotain, mille tuuletella taalla! Anteeksi avautuminen, mollaaminen ja kirosanojen kaytto, mutta mun matkani on piloilla ♥♥♥

(http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/jyv%C3%A4skyl%C3%A4n-lukioverkkoselvitys-lyseo-tyhjenee-kaksi-j%C3%A4ttikampusta/670926) linkki Keskisuomalaisen juttuun aiheesta. En itse ole keskarin suurin fani, mutta on se ihan aihelehti kuitenkin.

turhan hienot asiat

2011-05-09T22:32:00.002+03:00

Jotkut asiat ovat vahemman hienoja kuin akkiseltaan voisi luulla. Kuten esimerkiksi matkustelu. En ole millaan tavoin riippuvainen tiedosta, mita ihmisille kuuluu, mutta RIUDUN Ranskassa erikoisesti asetellun nappaimiston kanssa ja Facebook ei toimi.

♥

kevätsateista

2011-04-26T21:15:00.004+03:00

Pari asiaa, ihan vain kaksi. Tai kolme oikeastaan. Liittyen elämän pieniin iloihin, joista rakentuu suuri onni.

1.) Se, kun juokset pimeällä kevätyönä pihalla ja törmäät eläimiin, kuten sammakko ja jänis.
2.) Se, kun puissa on niin pienet silmut, että puistikossa näkee häivähdyksen vihreää tarkkaan katsoessaan.
3.) Se, kun kaikki kalinat ja kolinat kuuluvat kielistudion kuulokkeista hauskalla saundilla.

♥

menisivät koteihinsa

2011-04-25T00:04:00.003+03:00

Mun elämä on välillä vähäsen ristiriitaista, mutta kenenpä ei olisi. Välillä. Tällä hetkellä ja muutama tätä ennen on ollut sellainen välillä. Olen ratketa liitoksistani, kun on niin mielettömän hauskaa (paineet sanalla mieletön, sillä jotain absurdia tässä kaikessa on, taidan rakastaa sanan kronologinen lisäksi myöskin absurdia. siitä sen tietää, kun tahtoisi asettaa sen jokaiseen kohtaan, adoptoida monta kerralla), mutta samalla niiden juhlivien ajatusten lomassa liikuskelee ISOja harmaita ajatuksia, jotka yrittävät saada mut muistamaan, miten kivaa on möyriä melankoliassa (myös melankolia luettakoon kivoihin sanoihin).

Jos nyt aivan rehellisiä ollaan, etenkin itselle, niin viime aikainen elämä on ollut kaikkea muuta kuin alakuloista niin paljon, etten taida enää muistaa, kuinka suhtautua maassa laahaavaan naamaan. Olen aina tykännyt laahaamisesta niin paljon, että olen paremman puutteessa silloin tällöin työntänyt itse sen naaman sinne maahan, mutta nyt on kulunut kohtalaisen pitkä aika haistellen yläilman tuulia.
Villi arvausvarsa on, että kiire pitää mut onnellisena. Tohtori kysyy, hajoaako pää nopeammin helpossa melankoliassa vai höyrypääntäyteisessä salamivauhdeissa. En osaa vastata, en ole tohtori.

Kylläpäs menen henkilökohtaisuuksiin tänään. (jatkuu i LJ, jos sydäntä vielä itkettää)

Poljettiin Manen kanssa viettämään 1st pääsiäispyhä, kun kaupat eivät ole auki, finnkinon nojatuoleille moslottamaan Vettä elefanteille. Ja koska laidasta laitaan ulottuvan elokuvamakuni takia olen edelleen vähän huono arvoimaan niitä, jätän sellaiset asiat ammattilaisille. Oma mielipiteeni niistä asioista, joista ymmärrän ovat nämä:
1) oli joo tosi nätti elokuva, paljon liikkuvia osia, värejä ja hienoja tietokone-eläimiä
2) sitte lopussa itketti
3) vanhalla miehellä oli hienot vaatteet.

Kaupungilla liikkui paljon paljon ihmisiä siihen nähden, että vain baarien terassit oli avoimina kansalle. Siis juurikin sen takia kaupungilla liikkui paljon ihmisiä. Mainostaulu ei tyydy pelkästään näyttämään kenkätarjouksia, vaan se myös puhuu. Pulut pitävät kulkutusta ja ne tekisi mieli nostaa kahden käden välissä paikasta toiseen. Ihan lämmintä, kesämekkopäivät alkoivat osaltaan, samoin aurinkorasvabile.

vasaralla

2011-04-23T01:37:00.004+03:00

Hm hm. Kärsimysjuhlapäivän eli kansallisen vapaan eli pidennetyn viikonlopun ajan kunniaksi ajattelin leikkiä luovaa. Iltapuhteikseni rakensin vanhan päälle vähän uudemman näköisen ulkoasun, kuten uhkasin jollekin joskus.

En ole erityisen tyytyväinen lopputulokseen, mutta kellonajat ja työtuntien olemattomuus huomioonottaen tämä meni ihan hyvin (myöskin siihen nähden, että rakentaminen tapahtui lähinnä numeroita vaihtelemalla). Kuvallinen tuotos on mitä on (ja lehdet ovat piirakoita ♥), eikä taustakuva muuttanut minnekään. En henno mennä ajamaan kaikkia pois täältä asumasta.

Neljän päviän viikonloppu voisi olla hyvä syy viettää lomaa sen syvimmässä merkityksessä, mutta mä tyydyin tänään tanssimaan raajattoman spotifyn tahdittamana ja siivoamaan oman muutaman neliön asuintilani. Fuskasin sen verran, etten ikinä päässyt hyllyille asti, mutta pyykkikori sen sijaan oksensi kaiken sisältönsä kolmessa osassa, ja nyt mulla on paljon puhdasta päällepantavaa. Samaten kuin mulla on puhtaat lakanat. Voin pyöriä koko yön ja fiilistellä huuhteluaineen höyryjä, sounds great.

Fiksut ihmiset oppivat virheistään ja helpot ihmiset haluavat oppia niistä. Tällä hetkellä en ole aivan varma olenko mitään noista, niiden vastakohdista tai yhtään mistään muustakaan. Väsyneenä ei kuitenkaan pitäisi mennä sanomaan mitään. Kenellekään. Ikinä.

Vastaanotin ajattelutyötä vaativia asioita tänään. Toivon kaikkea hyvää ja yritän olla pelkäämättä pahinta. Olen kuvitellut olevani empatiakykyinen ihminen, mutta joihinkin tilanteisiin on tällaisen kasvatuksen saaneena lähes mahdotonta samaistua.

"Kello on paljon, kulkekaa hiljaa,
Käärme on saatu nukahtamaan."
laulaa Jarkko Martikainen

Ettei menisi abstraktiksi ulisemiseksi koko asia, niin loppukevennyksenä:

Auto-orientoitunut pikkupoika on haltioissaan moottoritien suurista, kiihdyttävistä ja kovaa pärisevistä ihmeistä.

Aamiainen Tiffanyllä. Tai omalla sängyllä. Banaanit on helt okej aina välillä, jos niitä ei mene ja sotke marjojen tai suklaan kanssa. Hedelmien kanssa ne on ihan okei sotkea, sillä banaani lienee hedelmä parinkin määritelmän mukaan.

Hyvää yötä. Rakastakaa toisianne ja hankkika LiveJournal-tili ♥

felix sekä butch

2011-04-19T21:22:00.002+03:00

Mulla oli tänään vapaapäivä. Vapaapäivällä en tarkoita pitkään nukkumista, kouluttomuutta ja toimettomuutta, kuten HC-vapaapäivät (esimerkiksi seuraavan kerran suunnilleen kesäloma), vaan päivää, jona koulun jälkeen ei ole yhtikäs mitään harrastetta, velvoitetta tai muuta vastaavaa. Harmikseni sain tietää sen vasta viimeisen tunnin aikana.
Jos on yleensä lähtee kotoa puoli kahdeksaa ennen ja on paikalla takaisin kahdentoista tunnin päästä siitä, ei osaa tehdä mitään tilanteessa, jossa yhtäkkiä ilmaantuu kuusi tuntia ylimääräistä aikaa, joka ei ole tarkoitettu mihinkään. Harmikseni mun ystävät olivat sankimmilta joukoiltaan jo hajaantuneet.

Hätähälytin yhden Maija-olennon tärväämään ylitunnit käymällä kirjastossa, shoppaamassa tarvittavat koulukirjat tähän jaksoon ja syömällä kakkaruokaa paikassa, jossa ei käyty.

Mulla on tulossa varmaan ihan hyvä jakso kaikesta huolimatta tässä. Tai oikeastaan ei mistään muusta kuin ruotsista huolimatta.
"Onks mun pakko opiskella ruotsii, jos en haluu?"
"On..."
Ruotsin opettaja on pelottava nainen, joka nurisee kovaan ääneen, jos vähänkin vihjaisee, ettei haluaisi puhua kurssin aikana kamalasti. Uskoisin meidän kuitenkin tulevan yhden jakson verran toimeen keskenämme, olen ollut pahemmissakin siedätystilanteissa, varmasti opettajakin.
Ilmaisutaito on kivaa, vaikka meitä olikin vain kahdeksan osallistujaa. Olin unohtanut sen kurssin kokonaan vietettyäni viime aikoja teatterin parissa noin muutenkin aika paljon.

Mitäs muuta. Ajattelin tässä tänä yönä vielä askarrella uutta blogin kuvamatskua (koska viime yö meni äidinkielen esseen parissa, ja seuraavien pitäisi mennä ihan eri kuvien merkeissä).

Huomenna on bussipäivä, koska räntää rientää taivaalta. Mua ärsyttää jo nyt mun vaaliranttaus. Ärsyttää, ärsyttää. Liian tärkeistä asioisa puhuminen menee juuri tähän. Felix sekä Butch ovat lintuja, toinen keltainen, toinen harmaa.